Paramin kehittämä Doshin the Giant suunniteltiin ja julkaistiin alun perin epäonniselle Nintendo 64 Disk Drivelle. Lukuisten lykkäysten jälkeen laite floppasi pahasti ja sille ilmestyneet pelitkin jäivät unholaan. Sisuuntunut Param ei kuitenkaan luovuttanut, vaan pyyhki peli-ideastaan pölyt ja siirsi sen Gamecubelle. Lopputulos on rantautunut nyt myös Eurooppaan ja se onkin erittäin mielenkiintoinen ja omalaatuinen lisä GC:n nykyiseen pelivalikoimaan.
Pelin taustatarina kuljettaa pelaajan kaukaiselle saarelle, jolla kerrotaan tarinaa merestä nousevasta jättiläisestä. Tämän olennon sanotaan heräävän yhä uudestaan ja uudestaan auringonnousun aikaan huolehtimaan paikallisista ihmisistä. Jättiläisen nimi on Doshin ja se toimii pelaajan alter egona, kun tämän on saatava saarelaiset pystyttämään kuusitoista erilaista monumenttia.
Käytännössä kyseessä on eräänlainen jumalpeli, jossa pelaajan on käytettävä nimihahmon voimia vaikuttaakseen saaren asukkaiden elämään. Kyse ei ole kovin monimutkaisesta operaatiosta, sillä jättiläisen kyvyt rajoittuvat maan kohottamiseen ja laskemiseen, paikkojen tuhoamiseen sekä puiden, talojen, eläinten ja ihmisten kanniskelusta paikasta toiseen. Valikoima on kuitenkin riittävä, sillä saaren virtuaaliasukkaat ovat tyytyväisiä saadessaan kyläänsä elämänvoimaa tihkuvia puita ja tasaista maata, jonka päälle rakentaa.
Mielenkiintoiseksi pelin tekee Doshin-jättiläinen, joka kantaa sisällään sekä hyvää että pahaa versiota itsestään. Molemmilla on omat vahvuutensa ja pelaaja saa valita vapaasti, kumpaa puolta jumal-olennosta haluaa milloinkin käyttää. Tämä päätös vaikuttaa pelin kulkuun huomattavan paljon, sillä siinä missä jättiläisen hyvä puoli imee itseensä saaren asukkaiden rakkautta, paha puoli innostuu vihasta. Mitä enemmän näitä tunteita pelaaja pystyy ihmisissä herättämään, sitä suuremmiksi ja voimakkaammiksi Doshinin eri puoliskot tulevat. Lopulta jättiläisestä voi kehittyä yli kahdensadan metrin pituinen olento, joka pystyy tuskin liikkumaan tuhoamatta kylien rakennuksia ja asukkaita.
Tällöin pelastajaksi saapuu yleensä auringonlasku, jolloin Doshin palaa takaisin mereen ja aloittaa seuraavana aamuna kiertokulkunsa jälleen alusta. Pelin tapahtumat etenevät siis auringon mukaan. Päivän alkaessa aaltojen alta nousee aina uusi jättiläinen, joka jatkaa edeltäjiensä aloittamaa urakkaa. Päivän päättyessä kyseisen olennon saavutukset kerrataan lukuisten erilaisten tilastojen ja ihmisten kommenttien muodossa. Pelaajalla on siis jatkuvasti mahdollisuus parantaa tai muuttaa pelityyliään ja pyrkiä eri päivinä hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin. Mitään aikarajaa ei ole, vaan Doshinin kiertokulku jatkuu loputtomiin kunnes kaikki kuusitoista monumenttia ovat pystyssä.
Pelin pahin ongelma on sen yksipuolisuus. Saaren asukkaat on erittäin helppo pitää tyytyväisinä, joten maan muokkaaminen ja puiden kanteleminen alkaa toistaa itseään varsin nopeasti. Virtuaali-ihmisistä on tehty myös erittäin suoraviivaisia ja persoonattomia, joten niiden puuhien seuraamisesta ei ole oikeastaan mitään mieltä. Tietyssä mielessä peli ei onnistukaan olemaan kunnollinen jumala-simulaattori, sillä pelaaja ei missään vaiheessa kehitä kovin läheistä suhdetta hoivattaviinsa. Ne tuntuvat yksinomaan työkaluilta, eivät oikeilta olennoilta kuten olisi toivottavaa. Näistä ongelmista huolimatta peli onnistuu pysymään kiinnostavana aivan loppumetreille saakka. Parin viimeisen monumentin pakertaminen tuntuu tosin hieman työläältä, mutta kokonaisuutena pelikokemus on varsin vangitseva.
Myös pelin kontrollipuoli olisi kaivannut hieman enemmän miettimistä. Jättiläisen ohjastaminen on sinänsä hyvin yksinkertaista ja vapaasti liikkuvan kameran siirteleminenkin onnistuu helposti, mutta näiden yhdistäminen on jo huomattavasti hankalampaa. Sormet menevät nimittäin aika pahasti solmuun siinä vaiheessa, kun pelaajan olisi yhtä aikaa pidettävä A-nappia pohjassa, ohjattava jättiläistä analogi-tatilla sekä pyöriteltävä kameraa C-tatin ja ristiohjaimen avulla. Pelin rauhallisen tempon takia tämä ei onneksi ole kovin kriittinen ongelma, mutta hieman hankalaksi pelaaminen kuitenkin menee.
Myös pelin grafiikasta on pakko esittää hieman kritiikkiä. Vapaasti muokattavissa oleva maasto vesistöineen on kyllä rakennettu erittäin kauniisti, mutta pelimaailman asukkien kohdalla polygoneja on säästelty turhankin paljon. Olennot ovat kulmikkaita ja yksityiskohdattomia möykkyjä, joista ilmeikkyys ja persoonallisuus ovat kaukana. Tällä tyylillä on ehkä yritetty hakea jonkinlaista epätodellista vaikutelmaa, mutta kovin hyvin siinä ei ole onnistuttu. Kameran sijainnin mukaan muuttuvaäänimaailma on sentään toteutettu onnistuneemmin, mutta sitäkin vaivaa lievä kliinisyys.
Doshin the Giant on sisältönsä puolesta suhteellisen yksinkertainen kokonaisuus, mutta se onnistuu silti luomaan pelaajan ympärille suorastaan hämmentävän tiiviin tunnelman. Rauhallisesti ympäriinsä asteleva jättiläinen on erittäin seesteinen näky ja auringon liikkeiden mukaan etenevä kiertokulku tekee pelistä sopiviin osiin jaetun, mutta silti yhtenäisen ja kokonaisvaltaisen paketin. Mistään mestariteoksesta Doshinissa ei kuitenkaan ole kysymys eikä sen jokseenkin omalaatuinen tarjonta missään tapauksessa miellytä kaikkia. Persoonallista ja kiireetöntä pelikokemusta etsivien kannattaa kuitenkin kokeilla, miltä Paramin jumalasimulaattori vaikuttaa.
