Donkey Kong Jungle Beat

30.05.2009

Nintendo julkaisee Gamecuben klassikkopelejä uudelleen tiuhaan tahtiin Wiillä. New Play Control -pelit ovat yleensä prikulleen edeltäjänsä kaltaisia, mutta ohjaus on vaihdettu Wii-ystävälliseksi. Donkey Kong Jungle Beat eroaa muista uusintaversioista siinä, että alkuperäinen ohjain oli Cuben bongorumpusetti. Nyt rummuttamisen sijaan vatkataan Nunchukia ja Wiimotea ylös ja alas.

Ohjaus on kärsinyt Wii-muunnoksesta hieman liikaa, sillä ohjainten vatkaaminen ei tarjoa samanlaista haastetta kuin bongorummut. Wiillä peli muistuttaa ohjaukseltaan paljon enemmän perinteisiä tasohyppelyitä, vaikka vatkauskontrollit hyvin toimivatkin. Hyvä veto Nintendolta olisi ollut säilyttää pelissä myös bongo-ohjaus, sillä Wiistä kuitenkin löytyy myös Gamecuben ohjainpaikat.

Ohjauksen lisäksi suurin ongelma on pelin auttamattoman lyhyt kesto. Peli on ohi parhaimmillaan muutamassa tunnissa, eikä sen pariin välttämättä enää jaksa palata. Kenttiä voi pelata uudestaan suuremman banaanimäärän perässä. Tämä onnistuu tekemällä erilaisia manöövereitä ilmassa, jolloin kerätyistä banaaneista saa myös bonuspisteitä.

Harmillisesti peli ei kannusta pelaajaa tarpeeksi yrittämään banaanien keruuta, vaikka hankituilla herkuilla saisi isomman elämämittarin ja siten apua pomotaisteluihin. Pomotaistelut ovat mukavia, joskin hieman itseään toistavia ja turhan helppoja. Muuten kenttäsuunnittelu on rautaa, ja sen vuoksi pelin lyhyydelle voi antaa hieman anteeksi.

Erityismaininta tulee grafiikasta, joka on yllättävän upeaa vanhaksi peliksi. Kuten muissakaan uusintaversioissa, Jungle Beatinkään grafiikkaa ei ole pahemmin paranneltu. Onneksi peli näyttää tarpeeksi hyvältä ilman kasvojenkohotustakin. Taustat ovat sitä tuttua Nintendon tavaramerkkiä: pastellivärejä ja perussöpöilyä.

Tällä kertaa Wii-versio jää rankasti kakkoseksi alkuperäiselle, mutta jos aikaisempaan osaan ei ole tutustunut ja tasohyppelynälkä on kova, kannattaa Jungle Beat silti tsekata. Parempi vaihtoehto on kuitenkin ostaa vaikka käytettynä alkuperäinen versio. Useimmat New Play Control -pelit lunastavat odotuksensa, eikä ohjauksen kanssa ole suuremmalti möhlitty. Donkey Kongin uusi ohjaus kuitenkin vesittää Wii-muunnoksen todenteolla.

PÄÄSTÖTODISTUS
Epäonnistunut Wii-muunnos