Donald Duck Quack Attack

25.05.2002

Nintendoa on moneen otteeseen kritisoitu siitä, että yhtiö on keskittynyt lähinnä lapsille tarkoitettuihin peleihin. Oli näissä syytöksissä aiemmin perää tai ei, Gamecuben ilmestyttyä väitteet eivät ainakaan pidä enää paikkaansa. Konsolin julkaisun yhteydessä kauppoihin tulleista peleistä suurin osa oli kaikkea muuta kuin perheen pienimmille tarkoitettua tavaraa ja varsinaisia lastenpelejä tuli oikeastaan vain kaksi. Näistä toinen on Disneyn tasoloikka Donald Duck Quack Attack, joka on jo aikaisemmin ehditty julkaista PC:lle, Playstation 2:lle ja Game Boy Advancelle.

Kuten pelin nimestäkin voi päätellä, sen sankarina loikkii jokaisen suomalaisen hyvin tuntema Aku Ankka. Tällä kertaa tuittupäisen puolisukeltajan huolenaiheena on huippureportteriksi ryhtynyt Iines. Ankka-neiti nimittäin joutuu suorassa lähetyksessä pahan Merlockin vangiksi yrittäessään selvittää, mitä tämän salaisessa tukikohdassa tapahtuu. Pelle Pelottoman ja veljenpoikien suosiollisella avustuksella Aku päättää lähteä pelastamaan tyttöystäväänsä. Sopivana kimmokkeena ja kirittäjänä toimii tietenkin sankarimme armas serkku Hannu, joka pitäisi pelastuspuuhissa päihittää.

Kuten Disneyn tapoihin kuuluu, Akun seikkailu on väännetty tasoloikinnan muotoon. Aluksi pelaajan on etsittävä Pelle Pelottoman rakentamaan koneen osia eri puolilta maapalloa. Kun laite on kasassa, sen avulla päästään siirtymään suoraan Merlockin laavan ympäröimään linnaan. Yhteensä pelattavana on hieman yli kaksikymmentä tasoa, jotka on niputettu yhteen muutaman tason mittaisiksi kokonaisuuksiksi. Jokaisen alueen lopussa odottaa aina välipomo, jonka päihitettyään pelaaja pääsee siirtymään seuraavaan paikkaan.

Jos pelin rakenne kuulostaa mielikuvituksettomalta, samaa voi sanoa myös tasosuunnittelusta. Kentistä löytyvät kaikki mahdolliset pelityypin peruselementit vaeltavia vihollisia, liikkuvia hissejä ja piikkiansoja myöten. Klassisia 2d-tasoloikintoja pelanneille peli onnistuu tosin tarjoamaan muutamia mukavan nostalgisia väristyksiä. Esimerkiksi monet salaiset bonusalueet löytyvät loikkimalla yhden vihollisen päältä toiselle tyylillä, jota ei viime vuosien aikana julkaistuissa pompinnoissa juurikaan ole esiintynyt. Disneyn pelintekijät ovat hoitaneet kenttäsuunnittelun tiukalla ammattitaidolla, mutta muutamaa pelityypin edustajaa pelanneet eivät varmasti löydä tasoista mitään uutta.

Pelastusretkeään varten Aku on varustettu muutamilla taidoilla, joista eniten käyttöä löytyy kaksoishypylle ja vihollisten lyömiselle. Jälkimmäinen taito on erittäin hyödyllinen, sillä sen avulla voi yrittää estää yhden pelin ärsyttävimmistä piirteistä. Vihollisiin törmääminen ei nimittäin vähennä Akun energiaa, vaan saa hänet raivostumaan. Jokaisen virheen seurauksena raivopäinen vesilintu riehaantuu ja ryhtyy metelöimään hyvin ankkamaisella tyylillä. Parilla ensimmäisellä kerralla ominaisuus jaksaa hymyilyttää, mutta sen jälkeen päähenkilön riehuminen alkaa käydä hyvin nopeasti hermoille.

Puolisukeltaja oppii pelin aikana myös uusia erikoisliikkeitä, mikäli kenttien aikana onnistuu tavaamaan sanan ’special’ ilmasta löytyviä rattaita keräilemällä. Erikoisliikkeitä käytetään vetämällä ohjaimen oikeasta liipaisimesta, jonka jälkeen pelaajalla on kolme sekuntia aikaa naputella liikkeen käynnistävä näppäinsarja. Käytännössä tämä vaatii neljä napinpainallusta, joten mistään erityisen vaikeasta tempusta ei ole kyse. Muutenkin pelin kontrollit ovat sen verran yksinkertaiset, että kokemattomampikin pelaaja oppii ne suhteellisen nopeasti. Aku tosin reagoi ohjaimen liikkeisiin hieman jäykähkösti, mikä voi etenkin pelin alkupuolella aiheuttaa muutamia tarpeettomia kuolemia.

Ensisilmäyksellä peli näyttää puhtaalta 3d-peliltä, mutta käytännössä kentät toimivat lähinnä kaksiulotteisesti. Tavallisimmin pelitapahtumia kuvataan ankkalinnan sankarin takaa, mutta joissakin tasoissa kuvakulma kääntyy joko Akun sivulle tai hänen eteensä. Kaikissa vaihtoehdoissa on valitettavasti omat ongelmansa pelattavuuden suhteen. Syvyyssuunnassa liikkuvissa tasoissa etäisyyksien arvioiminen on varsin hankalaa ja sivuttain skrollaavissa osuuksissa kamera on niin lähellä Akua, että näkyvyys jäi heikonlaiseksi.

Audiovisuaalisesti peli on yllättävänkin laadukas paketti. Grafiikka on terävää ja näyttää ajoittain jopa erittäin hyvältä, vaikka yleisilme jääkin hieman persoonattomaksi. Äänipuoli on sen sijaan suorastaan erinomainen kokonaisuus. Hahmojen äänet kuulostavat suoraan klassisista Disney-animaatioista poimituilta. Musiikki ja äänitehosteet puolestaan puhkuvat yllättävänkin paljon lisäpuhtia muuten kovin tasapaksuihin kenttiin. Esimerkiksi kummitustalo-kentän hieman aavemainen äänimaailma nostaa pelin tunnelmaa selvästi.

Loppujen lopuksi Donald Duck Quack Attack on hyvin tyypillinen Disney-peli. Se on hieman lyhyehkö tasoloikinnan muotoon rakennettu seikkailu, joka on selvästi suunnattu suhteellisen nuorelle yleisölle. Sen pelattavuus ja kenttäsuunnittelu on toteutettu pelityypin peruskaavan mukaan, mutta mielikuvituksen käyttöä on nähtävästi vältetty loppuun saakka. Tasopompintoja pelanneille peli ei tuo mukanaan yhtään mitään uutta, mutta perheen pienimmille siitä lienee peli-iloa joksikin aikaa. Toteutus on riittävän yksinkertainen ja tuttu sarjakuva-sankari on varmasti monien mieleen.