Dog's Life

Jak II ilmestyi vasta, ja erittäin lupaavalta vaikuttava Ratchet & Clank 2 saapuu ensi kuussa. Joulua edeltävät kuukaudet ovat perinteisesti vuoden parasta aikaa tasohyppelypelien ystäville. Samalla lajityypin keskinkertaiset julkaisut tuntuvat nyt normaaliakin heikommilta. Sonyn Dog’s Life on yksi jouluryntäyksen epäonnistujista. Perheen pienimmille suunniteltu tasohyppely on laiskasti koottu paketti.

Pelaaja on sankarikoira Jake, joka päätyy kidnappausjuonen varjolla jahtaamaan ystävänsä kaapanneita roistoja Amerikan mantereen halki. Kuten missä tahansa tasohyppelyssä, pelaajan on tälläkin kertaa kerättävä roinaa edetäkseen seikkailussa. Dog’s Lifessa talteen kerätään peliympäristön tuoksut. Hajut voi havaita ja poimia talteen vain Smell-O-Vision -moodissa, joka käytännössä on kuvakulma sankarin silmien läpi. Suurin osa ympäristöjen tutkimisessa tapahtuukin suoraan koiran näkökulmasta. Ensimmäisen persoonan tasohyppely on aluksi kiinnostavaa ja pidemmän päälle puuduttavaa. Pelityyli ei anna ympäristöstä kunnon käsitystä ja koira havaitsee tuoksut vain lyhyen matkan päästä. Valtaosa peliajasta onkin epätoivoista harhailua.

Kaikki tietynväriset hajut poimimalla pelaaja pääsee suorittamaan kunkin alueen eri tehtäviä, jotka ovat tasoltaan vaihtelevia minipelejä. Jokaisessa kentässä niitä on neljästä viiteen kappaletta. Samat perustehtävät toistuvat kerrasta toiseen: luvassa on aina joko ohjaimen naputtelua jossakin muodossa, kilpajuoksua tai temppujen opettelua. Kiinnostavat minipelit, kuten reviirin merkitseminen kilpailijan kanssa, ovat ikävän harvassa.

Lisäksi lukuisat ihmishahmot voivat pyytää pelaajaa noutamaan kadottamiaan esineitä. Dog�s Lifen tapauksessa tämä tarkoittaa hajamielisen omistajan jalanjälkien seuraamista kadonneen tavaran luo. Palkinnoksi tehtävistä sankari saa puruluita, joilla ei ole nähtävästi mitään varsinaista virkaa. Päihitettyään pelin muita koiria minipeleissä pelaaja saa tilaisuuden ohjata näitä. Useimmiten muut koirat voivat joko tutkia Jakelta suljettua aluetta tai noutaa pelaajalle lisää luita.

Ympäristöt ovat laajoja, mutta tekeminen tuntuu olevan aina vähissä. Kun sama rutiini toistuu kentästä toiseen, pelaamisesta tulee nopeasti turhauttavaa. Kentät ovat mielikuvituksettomia kopioita toisistaan. Harvat piilotetut bonukset eivät innosta tutkimaan alueita tarkemmin. Varsinaista tasohyppelyä on vain muutamassa kohdassa, mikä on onni onnettomuudessa, sillä nelijalkaisen sankarin ohjattavuus on kaukana toimivasta tarkkuutta vaativissa liikkeissä. Vaikeimmat ongelmakohdat voivat vaatia kymmeniä yrityksiä. Hyppimisen lisäksi Jake osaa poimia esineitä suuhunsa ja heitellä niitä. Se oppii uusia temppuja voittamalla tiettyjä minipelejä, mutta niiden ainoa tarkoitus tuntuu olevan pelaajan huvittaminen.

Kokonaisuus on graafisesti välttävää tasoa. Kentät ovat laajoja, mutta aution oloisia. Ihmishahmot näyttävät karkeilta. Pelin kahdenkymmenen koirarodun animaatio ja toteutus on parempaa jälkeä. Vaisua äänimaailmaa hallitsevat sankarin typerät letkautukset ja yksitoikkoisuudessaan ainutkertainen musiikkiraita. Seikkailuun kuuluu tiiviisti keskenkasvuinen huumori, josta riittävä esimerkki lienee ilmavaivoillaan kerskuva sankari ja koiranjätösten heittely koomisten reaktioiden toivossa. Koko paketti on lokalisoitu suomeksi kohtalaisen onnistunein tuloksin. Lehdistöversiossa oli lisäksi valittavissa kieliraita toisella kotimaisella ja englanniksi.

Kehittäjän julkaisemat pressifaktat (usein kauno- ja pitkäpuheisesti muotoiltu hehkutus ja sikamaista valehtelua) ristivät seikkailun ns. toy box -titteliksi, jossa pelaaja voi vapaasti puuhailla mitä haluaa. Toisin sanoen seikkailu on alusta loppuun tarkoituksettomalta tuntuvaa harhailua, jota harvat hyvät minipelit piristävät. Dog�s Lifen lelulaatikko jää kumisemaan tyhjyyttään ja pelaajan kiukkuisia manauksia. Pelin nuori kohdeyleisö tuskin saa paketista irti sen enempää kuin yksi suuttunut peliarvostelija.