Director of Football

Täytynee heti aluksi tunnustaa, että olen erittäin suuri Championship Managerin ystävä. Muita manageripelejä tuleekin aina väistämättä verrattua Sports Interactiven kehittämään pelisarjaan ja oikeastaan joka kerta vertailu on kääntynyt Championship Managerin eduksi. Kuningaspelin tuorein haastaja on Empire Interactiven julkaisema Director of Football, joka ei kuitenkaan selviä kilpailussa pitkälle. Kohtuullinen peli kompastuu nimittäin heti ensimmäisessä harhautuksessa kömpelöön toteutukseensa.

Director of Footballin peruskonsepti seurailee muista manageripeleistä tuttuja uria. Pelaaja nimitetään hänen valitsemansa jalkapallojoukkueen manageriksi ja tavoitteena olisi johdattaa joukkue kohden kunniaa, mainetta ja mammonaa. Tämä onkin yksi pelin kompastuskivistä, sillä perusasetuksillaan Director of Football on aivan liian helppo. Kotimanagerin joukkue on ominaisuuksiltaan selvästi kilpailijoitaan parempi eikä sarjassa menestyminen vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia. Aloitusasetuksia muuttamalla peliin saa sentään hieman enemmän haastetta, mutta liian helppo oletus-vaikeustaso syö sen uskottavuutta pahasti.

Managerin arkirutiinit ovat pitkälti tuttua kauraa. Tärkeimmät tehtävät ovat joukkueen kokoaminen sekä sen taktiikan ja kokoonpanon määrääminen otteluihin. Pelaajien lisäksi manageri voi palkata joukkueelle valmentajat, lääkärit ja uusien kykyjen etsijät, mutta mitenkään pakollista tämä ylimääräinen työvoima ei ole. Jostakin syystä joukkueen vakiovarusteisiin kuuluu nimittäin ilmaiseksi työskentelevä valmentaja ja yhtä jalomielinen lääkäri. Sopimusneuvotteluita tai valittavana olevien työntekijöiden profiilejakaan ei voi pitää liian monimutkaisina. Suurempi palkka tarkoittaa käytännössä pätevämpää ammattilaista eikä manageri voi oikeastaan tehdä mitään muuta kuin valita yhden tarjolla olevista vaihtoehdoista ja päättää, kuinka pitkäksi ajaksi haluaa tämän palkata. Esimerkiksi pelaajien sopimusneuvotteluihin kuuluvat hienoudet ja erilaiset sopimusehdot on unohdettu suosiolla.

Joukkueen kokoonpanon ja taktiikan suunnittelemisessa on sentään hieman potkua. Vaikka pelaajien perusominaisuudet ovatkin turhan yksinkertaistettuja, mukaan on mahdutettu riittävästi erilaisia erikoistaitoja, jotta erot eri pelaajien välillä käyvät selviksi. Valinnan kahden eri pelaajan välillä saattaakin usein ratkaista se, että toinen heistä sattuu olemaan kulmapotku-spesialisti.

Sekä otteluita ennen että niiden aikana managerilla on käytettävissään mukavan laaja valikoima erilaisia taktisia vaihtoehtoja. Jokaiselle pelaajalle voi määritellä tarkasti sen kentän alueen, jolla tämän pitäisi pääsääntöisesti liikuskella. Manageri voi myös antaa yksityiskohtaisia ohjeita esimerkiksi siitä, kuinka nopeasti pelaajien tulisi syöttää peliväline eteenpäin. Lisäksi ottelun aikana koko joukkueelle voi antaa erilaisia yleisiä ohjeita, kuten valita hyökkäävän tai puolustavan taktiikan tai keskittyä nostamaan hyökkäyksiä laitojen kautta. Managerin vaikutusvalta pelaajiinsa on sangen suuri, sillä valikoiden kautta on mahdollista määritellä tarkasti, kuinka suurella sykkeellä pelaajien pitäisi suhtautua otteluun. Mielenkiintoinen lisäpiirre on myös mahdollisuus huutaa pelaajille kentän laidalta ohjeita tilanteen kehittyessä ja ohjata näin ottelun kulkua.

Runsaiden taktisten vaihtoehtojen synnyttämä innostus laantuu kuitenkin hieman, kun peli siirtyy itse otteluun. Ottelutapahtumat esitetään kaikkia yksityiskohtiaan myöten varsin havainnollisessa, joskin erittäin karkeassa graafisessa muodossa. Vaikka managerin valinnat vaikuttavatkin selvästi pelaajien pelityyliin ja ottelun tapahtumiin, kokonaisuudessaan joukkueiden tekoäly ei pahemmin vakuuta. Esimerkiksi vastustajan lähtiessä vastahyökkäykseen omilla hyökkääjillä on paha tapa jäädä seisoskelemaan jopa parikymmentä metriä paitsion puolelle ja oman joukkueen ollessa puolustavalla kannalla hyökkäyspäästä löytyi pahimmillaan enemmän omia kuin vastustajan pelaajia. Maalejakin matseissa syntyy huolestuttavia määriä. Itse en tainnut nähdä kuin yhden ottelun, jossa olisi tehty vähemmän kuin neljä täysosumaa.

Monille Championship Manager -sarjaa vierastaville ottelutapahtumien graafinen esitys on varmasti tervetullut ominaisuus, mutta ainakin allekirjoittaneelle kentän tapahtumia seuratessa tuli lähinnä nostalginen olo. Otteluiden kömpelö grafiikka muistuttaa nimittäin 90-luvun puolivälin futispelejä. Tosin sillä erotuksella, että Director of Footballissa animaatiota taitaa olla vielä vähäisemmän kuin aikoinaan. Koska kyse on manageripelistä, tätä ei voi pitää kovin suurena ongelmana, mutta valitettavasti samantyyppinen huolimaton grafiikka vaivaa koko peliä.

Ottelumenestyksen lisäksi managerin on pidettävä huolta myös joukkueen taloudesta. Tilikirjan tasapainottamiseen on onneksi tarjottu varsin järeä arsenaali erilaisia tulonlähteitä. Kotimanagerin toimenkuvaan kuuluvatkin esimerkiksi sponsorien hankkiminen, lainojen otto, korkotalletusten tekeminen, fanituotteiden myynti, lipunhintojen määrittäminen ja osakekaupat. Sponsoreiden hankkiminen on suhteutettu fiksusti joukkueen odotettuun menestykseen, mutta vastaavasti osakemarkkinoilla leikkiessään manageri on täysin tuurinsa varassa. Joukkueen taloudenhoito on toteutettu samalla ylimalkaisella otteella kuin muukin peli, joten tavallisesti sponsorisopimusten hoitaminen riittää pitämään tilikirjat voiton puolella. Ainakin jos ei harrasta järjettömiä pelaajakauppoja tai palkkaa tuekseen valtavia valmentajalaumoja.

Kaikkea kotimanagerin ei myöskään tarvitse välttämättä hoitaa itse, vaan suurin piirtein kaiken voi halutessaan jättää valmentajien ja muiden apulaisten huoleksi. Tekoäly-valmentajat eivät kuitenkaan ole erityisen päteviä hommissaan, joten tässäkin tapauksessa oma apu on paras apu.

Helposta vaikeustasosta huolimatta kotimanagerin urakka Director of Footballin ääressä ei suinkaan ole helppo. Pelin rasittavan sekava käyttöliittymä tappelee nimittäin ankarasti vastaan jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Periaatteessa useimmat asiat on toteutettu loogisesti ja valikoiden paljoutta on onnistuttu supistamaan suhteellisen järkevästi, mutta käytännössä peli on kaukana helposti pelattavasta. Sen pahin ongelma on eri ikkunoiden kirjava ulkoasu, jossa oleellisten kohtien paikallistaminen on usein erittäin vaikeaa ja haluttuja tietoja joutuu usein etsimään pitkäänkin.

Eri ikkunoiden asettelussa täytyy myös olla jotakin epäloogista, sillä niiden välillä navigointiin ei täysin totu pitkänkään pelailun jälkeen. Kaikkein ärsyttävintä on kuitenkin se, että joidenkin pelin tärkeiden ominaisuuksien käyttämisestä on tehty liian vaikeaa. Paras esimerkki tästä lienee uusien pelaajien etsiminen, joka hoidetaan erittäin epätarkalla liukupalkki-systeemillä. Tämän vuoksi manageri voi mitata pelaajien kykyjä vain hyvin yleisellä tasolla ja tietyillä taitoilla varustetun pelimiehen löytäminen voi viedä paljon aikaa.

Director of Footballilla tuntuu olevan hieman profiloitumisvaikeuksia. Se edustaa maailman pikkutarkinta pelityyppiä, mutta yrittää silti oikoa mahdollisimman monta mutkaa. Tämä näkyy turhan helpossa vaikeusasteessa, mutta myös monissa muissa kohdissa, joihin ainakin itse olisin kaivannut enemmän yksityiskohtaisuutta. Pelissä lähes kaikki taloudenhoidosta sopimusneuvotteluihin on yritetty tehdä pelaajalle mahdollisimman helpoksi, mikä on aika ristiriitainen ratkaisu. Kun mikromanagerointiin ja yksityiskohtiin perustuvasta pelityypistä poistaa mikromanageroinnin ja yksityiskohtiin paneutumisen, jäljelle jää hyvin epämääräinen kasa, joka ei oikein tiedä, miten päin sen pitäisi olla.

Hieman kevyempää manageripeliä etsiville Director of Footballin ylimalkaisuus ja mahdollisuus jättää tietyt asiat
tekoälyn hoidettavaksi voi olla hyvä ratkaisu, mutta ainakin allekirjoittaneen kohdalla kyllästyminen pääsi iskemään nopeasti. Kiitos, mutta ei kiitos. Minä palaan Championship Managerin pariin.