Digimon Battle Spirit

02.10.2003

Digimonien ja Pokemonien välinen kamppailu kuluttajien suosiosta ja rahavaroista on jatkunut jo vuosikausia. Se on kuitenkin keskittynyt lähinnä televisioon ja lelukauppoihin, sillä pelimarkkinoilla voittaja on ollut selvillä alusta lähtien. Nintendon laitteille on vuosien varrella ilmestynyt jatkuvasti laadukkaita ja viihdyttäviä Pokemon-pelejä, mutta Digimonien ystävät ovat joutuneet tyytymään kouralliseen hyvin keskinkertaisia julkaisuja. Tilanteeseen ei ole luvassa muutosta, sillä juuri kauppoihin saapunut GBA-peli Digimon Battle Spirit jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Kyseessä on käännösversio alun perin Aasiassa markkinoidulle Wonderswan Colorille pari vuotta sitten ilmestyneestä julkaisusta.

Tulokkaan perusidea on mielenkiintoinen. Kyseessä on tavallisuudesta poikkeava tappelupeli, jossa kaksi Digimon-hahmoa ottaa mittaa toisistaan. Osapuolet eivät yritä mukiloida toisiaan tajuttomiksi, vaan voittajaksi selviää keräämällä kahden minuutin aikana enemmän Spirit Balleiksi kutsuttuja esineitä kuin vastustaja. Näitä ilmaantuu kentälle Digimonien vahingoittuessa, joten tappeleminen on käytännössä välttämätöntä. Systeemi kuitenkin mahdollistaa melko monipuolisen taktikoinnin ja pitää huolta siitä, että voitolla oleva ottelija ei voi suhtautua vastustajaansa kovin ylimielisesti. Varomattomuus kostautuu helposti muutamien pallojen menetyksenä.

Oman lisänsä konflikteihin tuovat pelin laajat, tasohyppelykenttiä muistuttavat taisteluareenat, joilla osapuolet eivät välttämättä edes näe toisiaan jatkuvasti. Vastustajan jahtaaminen tai vältteleminen ja tiettyjen paikkojen hallitseminen voivatkin onnistuessaan ratkaista koko kohtaamisen lopputuloksen. Lisäksi kentistä löytyy jonkin verran muita Digimoneja, jotka voivat vahingoittaa ottelijoita, mutta jättävät tuhoutuessaan jälkeensä erilaisia bonusesineitä. Muutaman vaihtoehdon joukosta löytyvät mm. pesäpallomaila ja vastustajan hetkeksi pysäyttävä kello. Kaikkein hyödyllisin kerättävistä bonuksista on kuitenkin Calumon, joka muuttaa taistelijan väliaikaisesti supervoimilla varustettuun Digivolve-muotoon.

Valitettavasti lupaavalta vaikuttava taistelusysteemi on pilattu toivottoman mielikuvituksettomalla ja sisällyksettömällä toteutuksella. Pelaamalla avattavat bonukset mukaan lukien käytössä on vain kymmenkunta Digimonia. Näillä pääsee leikkimään yhden yksinpeli- ja yhden kaksinpelimoodin tarjoamissa puitteissa, joten paketin koko sisältö on käyty lävitse kolmessa tunnissa.

Mielenkiinto peliä kohtaan tosin lopahtaa todennäköisesti tätäkin nopeammin, sillä taisteluista on tehty puuduttavan yksinkertaisia. Hyppimisen ja torjumisen lisäksi pelaajalla on käytössään vain muutama erilainen hyökkäys, jotka paria erikoisliikettä lukuun ottamatta muistuttavat melkoisesti toisiaan. Niinpä vihollisten kurittaminen alkaa tuntua pitkäveteiseltä jo toisessa kentässä ja koko pelikasetin on parin ensimmäisen läpipeluun jälkeen valmis heittämään suoraan roskakoriin.

Peliin liittyy myös taustatarina, joka kertoo digimaailman äärirajoilla syntyneestä uudesta, erittäin vaarallisesta Digimonista. Siihen pääsee kuitenkin tutustumaan ainoastaan lukemalla ohjekirjaa, sillä taisteluiden yhteydessä aihetta ei nosteta lainkaan esille. Tämä kuvaa koko Digimon Battle Spiritiä erinomaisesti, sillä kehitystiimin kiinnostus projektia kohtaan tuntuu loppuneen ennen aikojaan. Paketista löytyy pari varteenotettavaa ideaa, mutta niiden ympärille ei ole viitsitty luoda mitään pelaamisen arvoista.

Lisää luettavaa