Alunperin kauhutoimintapeli Resident Evilin rinnakkaispeliksi kaavailtu Devil May Cry muotoutui lopulta itsenäiseksi mätkintäeepokseksi. Kolmessa aiemmassa osassa demonisilla voimilla kirottu Dante pisti helvetin voimia poikki ja pinoon. Nyt samaa tointa harjoittaa uusi naama, Nero, jolla on myöskin alakerran mahtia nyrkissään. Vaikka tarina onkin oma kokonaisuutensa, peli on täynnä tutun mahtipontista mättöä erinomaisella grafiikalla kuorrutettuna.
Nerolla on käytössään kolme erilaista hyökkäystapaa. Pistoolilla voi räiskiä kaukaa mutta tehottomasti. Komean aavemaisella efektillä iskevä demoninen koura riepottelee vastustajia kuin räsynukkea. Tärkein aseista on kuitenkin miekka, jonka iskut ovat voimallisia jopa ilman powerupeja. Kaikkia aseita voi käyttää niin maassa kuin ilmassa, ja monien iskuyhdistelmien rakentaminen vaatii niin korkeita loikkia kuin syöksyjä maan tasolla.
DMC4 kannustaa riehumaan kuin raivopäinen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mitä enemmän loikkii kuin kumipallo, sitä harvemmin vastustajat osuvat. Mitä paremmin pitää oman nahkansa ehjänä, sitä isommat bonukset saa kentän lopussa. Mitä enemmän bonuksia, sitä enemmän voi Nerolle ostaa lisää liikkeitä ja parannella entisten tehoa. Tämän lisäksi irtaimiston särkeminen palkitsee pelaajan demoniverellä, jolla voi ostaa kaupasta parannusjuomia sun muuta. Vandalismi on DMC4:ssä siis hyve.
Jos konsepti kuulostaa epäilyttävän tutulta, se johtuu siitä, että pelissä on tarjolla vain vähän mitään uutta. Pelaaja ryykää huoneesta toiseen, vihmoo siellä olevat demonit silpuksi ja jatkaa seuraavaan kammariin. Paikoitellen huoneet putsataan useaan otteeseen, sillä viholliset syntyvät uudelleen jo nuohottuihin tiloihin. Aseistuksessa ei ole mitään eksoottista, ja kombojen rakentaminen tuntuu sadasta pelistä tutulta pakkopullalta. Se pakollinen naissoturi puolestaan on niin selvästi pelkkä tekosyy rintojen ja pyllyn esittelyyn, että paatunutta peliveteraania tympii.
DMC4 edustaa mahtipontisen toimintaseikkailun uljasta rantautumista uudelle konsolisukupolvelle, mutta uudistukset jäävät graafiselle tasolle. Mitään isoja rikkeitä pelistä ei kuitenkaan löydy, lukuun ottamatta tarpeettoman hitaita ongelmanratkaisukohtia sekä demonikädellä tehtäviä turhauttavia ilmaloikkaosuuksia. Juoneltaan sekavista mutta näyttävistä mätkintäpeleistä pitäville Devil May Cry 4 on varma valinta.
PÄÄSTÖTODISTUS
Kelvollinen mätkintäpeli julmetun näteillä grafiikoilla
