Defcon on retropeli sekä aihepiiriltään että toteutukseltaan. Esikuvana on 80-luvun Sotaleikit-elokuva, jossa mannertenväliset ydinohjukset lipuvat maailmankartalla kohti suurkaupunkeja. Defconissa ohjukset myös osuvat kohteeseensa. Pelaaja on maanalaisessa bunkkerissa piileskelevä ydinaseblokin kenraali, jonka tehtävänä on tuhota vihollisen kaupungit ja suojella omia kansalaisia. Työkaluina ovat lentotukikohdat, tutka-asemat ja ydinsiilot, jotka toimivat myös ilmatorjunta-asemina. Tarjolla on lisäksi sotalaivoja, lentotukialuksia ja sukellusveneitä.
Defcon on Yhdysvaltojen armeijan valmiustila, jossa viisi merkitsee rauhaa ja ykkönen on täysi sota. Pelitilanne alkaa viidestä, kolmosessa alkaa ammuskelu, ja Defcon-ykkösessä otetaan käyttöön ydinarsenaali. Ennen täyttä rytinää omat sukellusveneet ja lentotukialukset tulee saada asemiin ydiniskua varten. Peli on hidastempoinen ja joukkojen käyttäminen on shakkimaista strategiaa. Lisäjoukkoja ei rakennella, eikä laivastoja ole peruspelissä kuin muutama kappale.
Siilot voivat joko laukoa ohjuksia tai olla ilmapuolustustilassa. Toimintatavan vaihtamiseen kuluu suhteellisen paljon aikaa. Mannertenväliset ohjukset liikkuvat kartan tasossa ja ne voi missä tahansa vaiheessa ampua alas. Tämä latistaa hieman tunnelmaa, mutta tekee siilojen sijoittelusta ja käyttötavasta tärkeän strategisen elementin.
Defcon on äärimmäisen nihilistinen peli. Vastustajan väestön tappamisesta saa pisteitä, omista siviiliuhreista miinuksia, eikä pistelaskussa huomioida sotilasyksiköitä. Kaikkia siviilejä ei voi suojella, joten muutama suurkaupunki mossahtaa lähes väkisin. Vaikka sota on kenraalille pelkkiä viivoja näytöllä, herkempi pelaaja tarvitsee erän jälkeen halin.
Peli on tällä hetkellä saatavilla vain joko Steam-pelipalvelusta tai valmistajan sivuilla osoitteessa www.introversion.co.uk.
Defcon sopii hidastempoisen ja konstailemattoman strategian ystäville. Peli on paikoin hieman liiankin pelkistetty, sillä käyttöliittymässä jää kaipaamaan muun muassa pikanäppäimiä. Kokonaisuus on kuitenkin hyvä, joskin tunnelmaltaan melko hyytävä.
Päästötodistus: Hyvällä tavalla hidastempoista ja yksinkertaista strategiaa.