Dead Space on kaukaiseen avaruuteen sijoittuva kauhupeli. Tapahtumien keskipisteessä on planeettoja murskaava kaivosalus Ishimura, jonka miehistö on muuttunut raajoja holtittomasti joka suuntaan pursuaviksi hirviöiksi. Pelaaja etenee groteskien otusten vaanimana läpi aluksen, selvittäen tapahtumien taustoja ja lahdaten kaiken vastaan tulevan. Tutunkuuloinen tarina saa kummasti lisää uskottavuutta, kun toteutus on huippuluokkaa.
Heti ensi askeleilla pelaaja ymmärtää, miten yksityiskohtaisesta pelistä on kyse. Maisemat, hahmot, seinät, mutantit ja roiskeet ovat kaikki täynnä pikkiriikkisiä detaljeja, eikä samoja seiniäkään kierrätetä käytävästä toiseen. Kaikkialla on likaista, ja ennen kaikkea veristä. Ishimura on kuin teurastuksen jäljiltä ja siellä täällä lojuvat raadot ovat muotopuolia kasoja.
Hirmuteoista vastuussa olevat rujot hirviöt ovat poikkeuksellisen kammottavia. Irvokkaat ilmestykset ovat kuin suoraan tehostevelhon painajaisista ja kirkuessaan ne karistavat viimeisetkin inhimillisyyden rippeet. Kun mutantit vielä kestävät suoria otsanappeja plasmaleikkurista, ei pelaajalle jää vaihtoehdoiksi kuin amputoida ötökältä raajat. Kohde kaatuu rytinällä ja pelaaja huokaisee helpotuksesta… mutta sitten se epatto lähtee ryömimään kohti kynsillä itseään kiskoen, vaikka pää puuttuu! Ei epäilystäkään, Dead Space ei todellakaan ole sopiva peli herkästä hätkähtäville.
Pelin parasta antia on kuitenkin liki täydellinen äänimaailma. Ishimura ei ole koskaan hiljaa: ilmastointiputkissa liikkuu koko ajan jotain, käytävät kuiskuttelevat pelaajalle ja putket sihisevät. Ennen kaikkea taistelukohtauksia säestävä musiikki on riipivän painostavaa. Äänet hiukan liian kovalle laittamalla ja pimeässä pelaamalla pelkkä käytävässä seisoskelu voi pelottaa niin paljon, ettei liikkeelle tee mieli lähteä.
Dead Space on kerrassaan erinomainen kauhupeli, mutta se kompastelee muutamassa tärkeässä seikassa. Etukäteen hehkutettu painottomassa tilassa liikkuminen on kömpelöä, sillä pelaaja ei saa hypätä mihin haluaa. Pelin eteneminen on myös rajattu hyvin tiukasti tiettyyn suuntaan, eikä seikkailemisen tuomaa vapautta nähdä lainkaan. Alkuasetelmakin on nähty niin moneen kertaan, ettei se oikein säväytä. Pahinta kaikesta, pelaajalla on liikaa ammuksia käytössään. Paras kauhu syntyy epätoivoisesta elossapysyttelystä, ja jos pateja piisaa yllin kyllin, se väkisinkin vesittää hirviöiden pelottavuutta. Se on kaikki kuitenkin vain pientä napinaa. Kauhua ja toimintaa on harvoin naitettu näin maukkaaksi paketiksi.
