Jos suomalaisen talven harmaus ahdistaa, tasohyppely De Blob 2:n pitäisi ainakin olla tarpeeksi värikäs auttaakseen asiaa.
Pelissä on yllättävän paljon politiikkaa. Vihaisia palopuheita pitävä Comrade Black on taiteellisesti lahjaton pikkukirppu, joka määrää värit poistettavaksi maailmasta. Hänen valkoviittaiset kulttilaisensa käännyttävät asukkaita. Pian kaupungit ovat täynnä harmaita tehtaita, saastetta ja onnettomia työntekijöitä. Seuraavaksi pidetään vaalit, ja asiaan kuuluvalla vilpillä syntyykin poliisivaltio.
Onneksi Blob tietää ratkaisun. Kolmesta pääväristä sekoitetaan lisää värejä ja räiskitään niitä seinille, autoihin ja milloin mihinkin. Onnettomat harmaat työntekijät vapautuvat taloista ja iloitsevat siitä, että maailmassa on taas väriä. Taustalla velloo aluksi tummasävyinen äänimaailma. Värien ja onnellisten asukkaiden myötä musiikkiin tulee elämäniloa. Kikatukset ja torvien törähdykset rakentuvat innostavaksi jazz-funkiksi.
Kenttäsuunnittelu on kaunista. Kaupungit kutsuvat pelaajaa tonkimaan joka nurkan läpi, ja
tekemistä riittää. Ensin suoritetaan juoniosiot pois alta kellon tikittäessä. Sitten pääsee käsiksi pikkuhaasteisiin ja palkintoihin. Kentistä löytyy maan alle johtavia putkia, joista avautuu kaksiulotteisia välikenttiä. Lisäksi pelaajalle esitellään tasaiseen tahtiin uusia vihollisia ja kykyjä. Pelissä on myös 3D-mahdollisuus, mikäli omistaa siihen tarvittavat laitteet.
Peli ei ole haastava, mutta silti paikoin turhauttava. Mielikuvitukselle ei jätetä tilaa. Oivallus on korvattu rautalankaa vääntävillä ohjeilla, joita hyppii koko ajan ruudulle. Tallennuspaikkoja ei ole, vaan pelaaja jätetään liian harvoin tapahtuvan automaattisen tallennuksen varaan. Jos aika on kortilla, saattaa löytää itsensä tekemästä samoja tehtäviä uudestaan ja uudestaan. Asiaa eivät helpota satunnaiset bugit, jotka pakottavat pelaajan aloittamaan alusta.
Pelattavuus on harmillisen kankeaa. Perusliikkuminen on hidasta, eikä Blob aina tottele kunnolla hyppykäskyjä. Kamera huitoo välillä oudosti, ja ylös on vaikea nähdä. Kaksinpeli on suuri pettymys. Toinen pelaaja ei pääsekään ohjaamaan pelin lupaamaa Pinkyä. Sen sijaan kakkospelaaja heiluttelee huonosti erottuvaa aseen kursoria. Tarkoituksena olisi osua johonkin tylsään, vaikkapa laatikoihin. Ykköspelaajan liikkuessa sekin on mahdotonta.
Hauska juoni ja mieltä piristävät kentät tekevät kontrolleista huolimatta pelistä pelaamisen arvoisen. Blobin touhuista tulee pelaajallekin sellainen olo, että kämppänsä seinille voisi roiskaista vähän väriä.
PÄÄSTÖTODISTUS
Hyvän mielen puuhattavaa hauskalla juonella.
ARVOSTELIJA
JOHANNA TURUNEN
