Supermanin, Batmanin ja Wonder Womanin maailmaan sijoittuva massiivimoninpeli DC Universe Online on viimeisin pitkässä liudassa pelejä, jotka koettavat päästä World of Warcraftin apajille. Sillä on paremmat mahdollisuudet onnistua kuin monella muulla, sillä se tuo vaihteeksi pöytään jotain uutta. Poikkeuksellisesti DC Universea voi pelata PC:n lisäksi myös PS3:lla, ja sarjakuvista tuttu supersankarimeininkikin on hienosti toteutettu.
DC Universe Online ei ole ensimmäinen, joka yrittää tehdä moninpeliä supersankariaiheesta. Sillä on edeltäjänä kulttipeliksi muodostunut City of Heroes, jossa pelaajien itsensä tekemät superhahmot voivat toilailla mielensä mukaan. DC Universen valttina onkin ennen kaikkea tunnistettavat hahmot: supersankaroinnissa on ihan eri fiilis, kun kaverina onkin Superman itse.
Supersankarifanille peli on silkkaa karkkia. Sarjakuvista tutut tapahtumapaikat, kuten Gotham ja Metropolis, on mallinnettu tyylikkäästi. Ne ovat laajoja, hyvän näköisiä ja hauskoja ympäristöjä. Eniten niistä saa irti tekemällä lentävän hahmon, joka voi syöksyä vihollistensa kimppuun WayneTech-pilvenpiirtäjän katolta.
Sarjakuvissa esiteltyjä hahmoja on pilvin pimein. Välillä homma menee pelleilyn puolelle, kun pelaaja ostaa uudet lenkkarit pahis-Superman Bizarrolta tai etsii turhia vihjeitä Lex Luthorin päämajassa hengailevalle Riddlerille. DC:n sarjakuvien retromeininki on edustettuna tehtävissä, joissa täytyy taistella pahansuopaa Gorilla Groddia tai ampiaisaiheisia kätyreitä vastaan.
Peli on jaettu kahteen leiriin, hyviksiin ja pahiksiin. Hyvikset notkuvat Justice Leaguen ympärillä. Pahisten päämajana on Lex Luthorin suurellinen Hall of Doom. Pelattavuudeltaan DC Universe Online on supersankarikuorrutuksen alla tuttua kamaa. Luthor saattaa pyytää pahispelaajaa hakkaamaan opiskelijoita ja injektoimaan näihin kokeellisia kemikaaleja. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa, että tehtävät ovat mallia: ”päihitä kymmenen vihollista tyyppiä X”.
Kun perustehtäviä on jauhanut aikansa, pääsee erilliseen putkijuoksuosuuteen. Niissä voi Catwomanin tai Killer Crocin kaltaisen nimihahmon kaverina päihittää tunnetumman vastustajan.
DC Universen tasokatto on 30, eikä sinne pääsemisessä kestä mitenkään loputtoman pitkään. Yhdessä monipuolisen ja kaikin puolin loistavan hahmoeditorin kanssa tämä tarkoittaa sitä, että uusia hahmoja tulee kehiteltyä enemmänkin. Peli on lähestyttävä, aloittelijoita kohtaan armollinen, ja supersankariaiheensa hyvin vakavasti ottava kokonaisuus. Pahimmat syntinsä se jakaa melkeimpä kaikkien muidenkin massiivimoninpelien kanssa.
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Lähestyttävä massiivimoninpeli tekee kunniaa DC:n klassisille supersankareille.