Rahtilentäjä Will Grey syöksyy koneensa kanssa Bermudan kolmioon toisen maailmansodan kynnyksellä. Kaikkien videopelien perinteiden vastaisesti pahiksina ei ole tällä kertaa natseja, vaan toisessa ulottuuvuudessa asuvia muukalaisia. Muitakin uusia ideoita löytyy: perusräiskintää on ryyditetty rakettirepulla ja lentotaisteluilla. Will ei turhia hermostu joutuessaan vieraaseen ulotuuvuuteen, vaan käy saman tien taisteluun pahiksia vastaan apunaan ex-tyttöystävä ja keksijä Nikola Tesla.
Dark Voidin omaperäisin idea on rakettirepulla lentely, joka onkin usein hauskaa. Pelin loput ideat onkin sitten varastettu siekailematta muualta. Päähenkilö on viety lähes sellainenaan Uncharted-peleistä. Jopa ääninäyttelijä, Nolan North, on sama. Pahikset on pöllitty Mass Effectistä, ja rakettireppu pulp-tunnelmointeineen The Rocketeer -elokuvasta ja sarjakuvasta. Muualta löytyneet elementit on pudotettu maailmaan, joka kumisee tyhjyyttään. Yksi pelin outouksista onkin pitkät jaksot, joiden aikana ei tapahdu mitään. Pelaaja alkaa jo epäillä että jotain on jäänyt huomaamatta, mutta totuus on, että nimensä mukaisesti peli on välillä tyhjää täynnä.
Pelin kentäsuunnittelu on laiskaa. Suojasta ampumiseen perustuvaa toimintaa on ryyditetty pystysuoria seinämiä pitkin etenevillä taisteluilla. Will roikkuu reinalta ja ampuu ylöspäin, tai kurkkaa reunan yli ja ampuu alaspäin. Vertikaalitaisteluilla on hetkensä, mutta usein ne ovat joko hämmentäviä tai itseään toistavia. Idea on hyvä, mutta kuten pelin kenttäsuunnittelussa yleensäkin, toteutus on summittainen ja hätiköity. Sankarin reitille on roiskittu satunnaisesti vihollisia ja perinteisiä vyötärön korkuisia suojamuureja, eikä pahisten taktiikoissa ole juuri mitään oivallettavaa.
Toteutuksen köyhyys näkyy myös pelin ulkoasussa ja aseissa. Visuaaliselta ilmeeltään peli on parhaimmillaan silloin, kun maisemia katselee korkealta ilmasta. Läheltä tarkasteltuna hieno vuorenseinämä onkin harmaata puuroa. Aseita on montaa lajia, mutta ne ovat niin samanlaisia, että asetta vaihtaa lähinnä ammusten kulutusta silmällä pitäen.
Pelin ilmataistelut ovat vaikeita, mutta palkitsevia. Pelaajalla on apunaan tutka, joka on hyödyttömämpi kuin monessa muussa ilmataistelupelissä. Vihollisten perässä pysyy paremmin seuraamalla niiden moottorien savuvanoja. Räiskimistä on ryyditetty erikoisliikkeillä. Will osaa loikata vihollislentäjän siivelle, ja repiä tämän moottorin rikki samalla kun vihollinen yrittää ampua häntä koneen syöksyessä ympäri taivasta. Se on siistiä ensimmäisellä kerralla, tylsää kymmenennellä, täysin samanlaisella kerralla.
Dark Void on ontto peli. Siinä on hyviä ideoita, jotka epäilemättä nähdään tulevaisuudessa paremmissa peleissä, paremmin toteutettuina.
PÄÄSTÖTODISTUS
Rakettirepulla lentely on hauskaa, mutta siihen se sitten jääkin.
– JUHANA PETTERSSON
