Tapahtumapaikka: vaihtoehtoinen Amerikka, jossa sisällissota on venynyt loputtomiin robottiarmeijoiden ja höyrytykkien seurauksena, ja taikuuskin toimii. Tällä patentilla ei ole helppoa tehdä peliä, joka on ihan sietämättömän huono. Damnationin tekijätiimi on kuitenkin ylittänyt itsensä vastatessaan tähän haasteeseen.
Pelaajan ohjastama pyssysankari ystävineen käy taistoon pelin arkkipahista, supersotilaita seerumin avulla kehittelevää keksijä Prescottia vastaan. Juonesta on vaikea sanoa mitään muuta, sillä sitä esitellään sekavissa välipätkissä, joissa ei liikaa tapahtumien taustoihin puututa. Tämä lienee kuitenkin kaikkien etu, sillä jo hahmot ovat sellaisia paperinohuita kliseekasoja, ettei tämän pelin kirjoittajien kynänjälkeä tee mieli nähdä yhtään enempää. Ääninäyttelijät ovat vuorosanojensa kanssa materiaalin vaatimalla aaltopituudella – näin amatöörimäistä työtä pääsee harvoin kuulemaan.
Pelin suoraviivaiseen pyssyttelyyn on yritetty saada vaihtelua lisäämällä joukkoon runsaasti pomppimista, kiipeilyä ja muuta akrobatiaa. Se onkin selvästi pelin onnistunein osuus, sillä muutaman häviävän hetken hyppiminen on ihan hauskaa. Valitettavasti siinä ei yleensä ole tippaakaan järkeä, sillä pelaaja kiipeä teräspalkeista ja sortuneista seinistä kokoon kyhättyjä torneja, joissa ei ehjänäkään ole ollut mitään järkeä, ja jotka muistuttavat funktionaalisuudeltaan enemmän Mario-kenttiä kuin asuinrakennuksia.
Kiipeilyä ei yleensä myöskään pääse harrastamaan kovin kauaa ennen kun seuraava tulitaistelu taas alkaa. Siitä kielii yleensä tinainen kilinä, joka kertoo, että nyt väsyttävän iso kasa aivottomia vastustajia on avannut yhteistuumin tulen pelin sankareita kohti. Sen jälkeen pelaajan täytyy suojasta suojaan loikkien päästellä nämä pahikset päiviltä. Prosessi on tuskastuttavan hidas, sillä taisteleminen on kömpelöä, tähtääminen epätarkkaa ja pelin aseet omituisen hitaita ja tehottomia. Onneksi vastustajat yleensä vain seisovat paikallaan tai liikkuvat edestakaisin samaa kolmen metrin ympyrää. Suojaan ja esille, suojaan ja esille.
On vaikeaa ymmärtää, millä perusteella Damnation on päätetty julkaista. Pelissä ei ole juuri mitään mikä olisi onnistunut. Se on ruma, kankea, typerä perusräisinkintä, ja mikä pahinta – teknisestikin kehno esitys. Näin ankeiden kenttien ja huonojen tekstuurien ei pitäisi aiheuttaa nykykonsoleille ongelmia, mutta kaiken muun lisäksi Damnation vielä nykii ja pätkii, ikään kuin lopullisena loukkauksena pelaajaraukkaa kohtaan.
PÄÄSTÖTODISTUS
ALA-ARVOISTA STEAMPUNK-TERVAA
