Conflict Desert Storm II

26.09.2003

Alkuperäinen aavikkomyrsky oli varsin toimiva, vaikka aihepiiriltään hivenen mauton peli. Sen konsoliversiot olivat hyvää viihdettä, mutta PC-ympäristöön istutettuna homma ei toiminut etenkään konsolikontrollien osalta. Samoin on laita pelin jatko-osan kanssa. Jälleen länsimaalaiset sotilaat ovat Lähi-Idässä hiekkaa nielemässä. Ensimmäisen osan tapaan nytkin voi ohjata jenkkien tai brittien joukko-osastoa. Käskyttäminen on helppoa ja peli rullaa jatkuvan toiminnan siivittämänä eteenpäin. Kokonaisuutta on hiottu aina grafiikasta lähtien parempaan suuntaan, mutta mitään radikaaleja muutoksia on turha toivoa.

Vaikka pelissä on taktisia elementtejä, länsimaiset sotilaamme tuntuvat kestävän lyijysadetta huomattavasti vastapuolta paremmin, ja homma ryöpsähtää välillä ramboiluksi. Suurimman uhkan muodostavat lähinnä isommat ajoneuvot kuten tankit. Xbox-versiossa voi neljä pelaajaa yhdessä suorittaa tehtäviä, mikä on yllättävän viihdyttävää toimintaa. Kaiken kaikkiaan ihan hyvän paketin suurin synti on uudistusten vähäisyys.