Kirjailija Robert E. Howardin luoma Conan on fantasiasankareista se kaikkein korskein. Valtavilla lihaksilla varustettu kimmerialainen barbaari viipaloi miehiä tusinoittain, kaataa naista kuin Assyrian valtakuntaa ja hakkaa palasiksi pienten jumalten tasoisia hirviöitä. Pikseli-Conan kulkee visusti God of Warin jalanjäljissä, verta säästelemättä ja poluilta poikkeamatta.
Yksi Conanin vetonauloista on aina ollut äijyys, ja sitä pelissä kyllä piisaa. Conan silpoo vastustajiltaan raajat ja päät veriruiskujen saattelemina, ja pelastetut puolialastomat naiset rientävät tarjoamaan sankarillemme kiitollisuudenosoituksiaan. Mistään hienovaraisuuden kukkasesta ei siis ole kyse.
Taustatarinaksi on ympätty Conanin pikku vahingon korjaaminen. Ahne kimmerialainen päästi ryöstöretken yhteydessä demonisia voimia omaavan velhon valloilleen. Katala taikuri aikoo alistaa maailman haltuunsa käyttäen apuvälineenä Conanin taakseen jättämää panssaria. Haarniskanosaset pitää hakea talteen, valjastaa niiden maagiset voimat, ja sitten tapetaan velho. Tämä on räikeässä ristiriidassa Conanin sairaalloisen taikuusfobian kanssa, mutta mitäs pienistä.
Itse taistelusysteemi on kiitettävän monipuolinen. Yksi tatti ohjaa, toinen väistää ja napeilla hakataan. Yksinkertaista ja kaikille tuttua. Conan voi käyttää kahta miekkaa kerrallaan, kalpaa ja kilpeä tai kahden käden nuijaa. Kaikille kolmelle hyökkäystyylille on mittava valikoima erilaisia iskukomboja, joita avataan surmatuista vihollisista saadulla kokemuksella. Mikä parasta, komboja käyttämällä niiden teho paranee.
Ikävä kyllä pelimekaniikka on muuten täysi susi. Kameraa ei voi tietenkään kääntää, mikä on rienaavaa etenkin nopeutta vaativissa, täysin päin peräseinäjokea suunnitelluissa tasoloikintakohtauksissa. Kenttäsuunnittelu on niin putkimaista ja yksioikoista, että peliveteraania oikein hävettää. Ongelmanratkaisu on poikkeuksetta oikean kohdan löytämistä. Sitten hakataan yhtä nappia, kunnes Conan hajottaa ongelman. Kyllä, ongelmia ei tässä pelissä ratkaista, ne tuhotaan.
Onneton graafinen ilme latistaa peli-iloa entisestään. Taustat ovat yksitoikkoisia ja rakennukset ilmeettömiä. Kasvottomat viholliset iskevät usein tismalleen samalla hetkellä, samalla liikkeellä. Kokonaisuus on mielikuvituksetonta ja useaan kertaan nieltyä, valmiiksipureskeltua huttua. Uuden sukupolven peliairueeksi Conanista ei ole, vaikka hurmehenkinen testosteronikekkeri hetken hupia tarjoaakin.
PÄÄSTÖTODISTUS
Mitäänsanomaton mättöpeli, jolla on kyllä hetkensä.
