Command & Conquer 3: Kane’s Wrath

02.04.2008

Command & Conquer -pelisarjan uusin tulokas on teoriassa Command & Conquer 3 -pelin lisälevy, mutta tarinansa puolesta sitä voisi kutsua koko pelisarjan täydennyslevyksi. Sotimisen lomassa selviävät monet tapahtumat, jotka aiempien C&C-episodien aikana ovat jääneet epäselviksi. Kanen joukoissa kuitenkin seistään ja kuten tavallista, vedetään GDI:tä lättyyn niin paljon kuin ehditään. Siinä sivussa oman osansa Kanen vihasta saavat myös vääräuskoiset NOD-pyrkyrit ja avaruudesta saapunut muukalaisrotu.

Tarinan hyppiminen aiheuttaa kuitenkin merkittävää repaleisuutta. Etenkin ne, jotka eivät aivan tarkkaan muista, tai edes tiedä, mitä aiemmin tapahtui, ovat aika pahasti hukassa. Myös vaikeustaso on heti ensimmäisessä tehtävässä melko korkea, joten on selvää, että tätä pakettia ei ole suunnattu Command & Conquer -noviiseille.

Yksinpelikampanjan tehtävät on hyvin suunniteltu. Aina ei riitä, että tuhoaa kaiken, vaan välillä on kaapattava laboratorioita ja keskityttävä muuhunkin kuin valtavan armeijan rakentamiseen. Valitettavan usein voittajaksi kuitenkin selviytyy sillä, että rakentaa massiivisen sotakoneiston ja jyrää vastapuolen suohon. Jyrääminen on toki mukavaa, mutta ehkä välillä voitaisiin tehdä jotain muutakin.

Sisältönsä puolesta Kane’s Wrath on melko yllätyksetön paketti. Kasa uusia tehtäviä, jokunen uusi yksikkö ja pieni annos muuta sälää täyttävät keskivertopaketin tunnusmerkistön. Ainoastaan Global Conquest -pelimoodi tarjoaa jotain aivan uutta. Se on yhdistelmä vuoropohjaista ja reaaliaikaista strategiaa. Pääpeli hoidetaan vuoropohjaisessa järjestelmässä maailmankartalla, jossa sodan jokainen osapuoli saa käyttöönsä muutaman tukikohdan. Näitä tukikohtia on sitten päivitettävä, armeijoita on rakennettava ja vastustajia tuhottava, tai saavutettava vaihtoehtoiset voittovaatimukset. Taistelut voidaan käydä reaaliaikaisena mättönä vanhaan tuttuun tyyliin, mutta konfliktit voi jättää myös tekoälyn ratkaistavaksi. Tätä ei kuitenkaan voi suositella, sillä tekoäly ei tunnu aina olevan aivan tehtäviensä tasalla.

Command & Conquer 3: Kane’s Wrath täyttää varmasti jokaisen strategian ystävän perustarpeet, mutta lyhyeksi jäävä yksinpelikampanja ja vain vähänlaisesti lisävääntöä tuova Global Conquest jättävät toivomaan enemmän. Pelimekaniikka ja fiilis ovat kuitenkin tuttua ja rautaista Command & Conquer -laatua ja näin ollen Kane’s Wrath on pelisarjan faneille varma valinta.

PÄÄSTÖTODISTUS
Tasokas, mutta yllätyksetön