Westwood loi Command & Conquer -pelisarjan 90-luvulla, ja se on siitä lähtien hallinnut myyntilistoja yhdessä Blizzardin naksuttelupelien kanssa. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia pelikokemuksia, odotuksia ja pettymyksiä. Tiberian Sun ja Red Alert 2 eivät monien mielestä säväyttäneet samalla tavalla kuin aikaisemmat tuotokset, joten C&C: Generalsia on odotettu pahinta peläten. Epäilykset kuitenkin haihtuvat ensimmäisen tehtävän myötä.
Moni asia on muuttunut, mutta silti Generals tuntuu C&C-sarjalaiselta. Esimerkiksi rakennukset pystytetään erillisillä rakentajayksiköillä toisin kuin aiemmissa peleissä. Pelaajalle annetaan kokemuspisteitä, joilla voi ostaa ”kenraalikykyjä”, esimerkiksi ilmapommituksia ja tyhjästä ilmestyviä kapinallisia. Juonen kerrontatyylikin on muuttunut, mutta tässä on tullut yllättävää takapakkia. C&C-sarjan perustana ovat aina olleet oikeilla näyttelijöillä tehdyt välivideot, mutta Generalsissa niitä ei ole. Tehtävien tavoitteet kerrotaan ääninäyttelyn ja pienen tekstipätkän avulla. Suurin ero muiden RTS-pelien juonenkerrontaan on siis kadotettu, mikä on monelle fanille itkun paikka. Toivottavasti välivideoita nähdään seuraavissa peleissä.
Juoni on muutenkin sarjan huonommasta päästä. Generals iskee arkaan paikkaan poliittisesti, sillä esimerkiksi ensimmäisessä USA:n tehtävässä hyökätään Bagdadiin, Irakin pääkaupunkiin. Tämän pahempaa kannanottoa pelissä ei onneksi ole, ellei halua tutkia asioita suurennuslasilla. Tehtävät eivät ole yhteydessä toisiinsa, vaan ne ovat sarja erillisiä tapahtumia. Jos tehtävät olisi yhdistetty toisiinsa, yksinpeli olisi ollut paljon mielenkiintoisempi. Tällaisenaan kolmen osapuolen, Kiinan, USA:n ja terroristijärjestö GLA:n taistelu jää yhdentekeväksi touhuksi. Panoksena ei ole edes maailmanherruus.
Yksinpeli on myös lyhyt. Muistan alkuperäisen Red Alertin vieneen vähintään parikymmentä tuntia, mutta Generalsin seitsemän tehtävää per puoli on läpäisty noin kymmenessä tunnissa normaalilla vaikeustasolla, joka on pelialan nykytrendin mukaisesti helpoin. Todellinen haaste tulee vasta hardilla tai brutalilla, mutta kunnon naksuttelustrategille nekään eivät tuota vaikeuksia. Ainoa harmaita hiuksia aiheuttava tehtävä on Kiinan viimeinen tehtävä. Harmittavasti senkään läpäisystä ei saa kunnon palkintoa, vain pelin omalla enginellä tehdyn välidemon. Näitä välidemoja on ripoteltu tärkeisiin kohtiin, mutta oikeita välivideoita ne eivät korvaa.
C&C: Generalsia pelaa silti mielellään. Pelattavuus on hyvässä tasapainossa, ja mikä parasta, osapuolet eroavat toisistaan selkeästi. USA on pelin ”tavallisin” osapuoli, jolla on vahva ilmaherruus ja hyvät kenraalikyvyt. Kiina on Red Alert -kaavan neuvostoliitto, jonka valttikortteina ovat maavoimat ja erityisesti Overlord-supertankki. GLA luottaa terroristitaktiikoihin eli pommirekkoihin ja itsemurharäjäyttelijöihin. GLA eroaa USA:sta ja Kiinasta myös siten, että se ei tarvitse sähköä lainkaan ja sillä on käytössään tunneliverkosto, jonka avulla yksiköt pääsevät kätevästi liikkumaan tunnel networkien välillä.
Aiemmissa Command & Conquer -peleissä resurssienhallinnalla on ollut suuri merkitys. Red Alertissa malminkeräysvaunut ja niiden suojeleminen olivat kaiken a ja o, mutta Generals ei keskity resursseihin samalla tavalla. Peli painottaa vahvemmin taktisia päätöksiä, eikä rahasta useimmiten ole samanlaista pulaa kuin aiemmin, sillä resursseja saa helposti. Kenttiin on sijoitettu resurssipinoja, joita USA kuljettaa varastoihinsa helikoptereilla. Kiina käyttää samaan tarkoitukseen kuorma-autoja ja GLA orjuuttaa työläisiä. Myös rahamäärät ja kerääjien nopeus vaihtelevat jokaisella osapuolella.
Normaalin resurssinhallinnan lisäksi pelissä on kaapattavissa olevia öljylähteitä ja muita hyödyllisiä rakennuksia. Jokaisella osapuolella on kaiken kukkuraksi oma, ”ilmainen” keinonsa saada rahaa; USA voi rakentaa keräyspisteitä, joihin toimitetaan automaattisesti resursseja, Kiina voi käyttää hakkereita murtautumaan Internet-pankkeihin ja GLA voi mustan markettinsa kautta välittää aseita tuottoisasti. Black market on huonoin näistä kolmesta, mutta GLA saa yhtä kenraalikykyä hyödyntämällä rahaa tuhotuista vihollisista, mikä tasapainottaa tilannetta ja korostaa onnistuneiden taisteluiden osuutta terroristien puolella.
Kokemuksen karttuessa kertyvät kenraalikyvyt lisäävät taktiikoiden määrää entisestään. Kaikkea ei voi valita, joten pelaaja joutuu tekemään omaa pelityyliään tukevia päätöksiä. Mielestäni Kiinan valikoima on hyvien hyökkäysmahdollisuuksiensa takia paras, mutta myös USA:lla on hyviä kenraalikykyjä. GLA:lla on huonoimmat kyvyt – tai kenties en vain osaa käyttää niitä oikein. GLA:lla pelaaja joutuu turvautumaan terroristitekoihin, eli jalkaväkeä tappavaan anthraxiin, tyhjästä ilmestyviin kapinallisiin ja vastaaviin. USA:lla ja Kiinalla on suoraviivaisempia keinoja, esimerkiksi tykistökeskityksiä. Käytössä olevat kyvyt ovat käden ulottuvilla oikeassa laidassa ja ne antavat pelaajalle entistä enemmän tekemistä muun sotasuunnittelun ohella, mikä on tervetullutta. Veikkaanpa, että vastaavanlainen ominaisuus nähdään Command & Conquer -peleissä myös tulevaisuudessa.
Tehtävät ovat käytännössä samaa vihollistukikohdan tuhoamista kuin ennenkin. Ikäviä kommando- tai soluttautumistehtäviä ei onneksi ole, vaan vaihtelua on saatu muilla keinoilla. Esimerkiksi yhdessä GLA:n tehtävässä pelaajan pitää kerätä YK:n ruoka-aputoimituksia ennen kuin siviilit pääsevät niihin käsiksi. Kovin ihmeellistä touhua ei kuitenkaan ole mukana, joten suurimmassa osassa tehtäviä pitää ennemmin tai myöhemmin jyrätä vastustaja. Generals painottaa hyökkäyksiä ja aggressiivista pelaamista enemmän kuin aiemmat osat, siitä kertovat jo resurssienhallinnan pienet muutokset. Toisena esimerkkinä ovat tukikohdan puolustamiseen käytetyt vehkeet. Tiberian Sunissa GDI:llä oli kolme erilaista puolustustornia, mutta Generalsissa määrää on vähennetty. Ainoastaan GLA:lla on kaksi puolustusrakennusta: Stinger-site ja Tunnel network. Kiinalla ja USA:lla on vain yksi monikäyttöinen puolustuslaite. Hieman monipuolisempi laitekanta olisi tehnyt terää.
Suuria uudistuksia Generals ei tuo, vaan toimiviksi todettuja osa-alueita on entisestään parannettu, esimerkiksi jalkaväki voi piiloutua taloihin väijyksiin ja saada siten lisää tulivoimaa ja suojaa, kuten jo Red Alert 2:ssa. USA:n vahvuus on monipuolisuudessa – USA onkin C&C-veteraaneille tutuin osapuoli yksiköidensä takia. Ilmatila on käytännössä USA:n hallussa, helikopterit ja hävittäjät tekevät tuhoisaa jälkeä. Kiina vastaa lähinnä Neuvostoliittoa Red Alerteista, eli tankkia ja napalmia rajalle ja äkkiä. GLA:lla on käytössään autopommeja, pommirekkoja, itsemurharäjäyttelijöitä ja bioaseita, sekä tietenkin aavikkotunnelit. Tunnel networkit ovatkin käteviä, ja niiden avulla GLA-pelaajan ei tarvitse varautua jokaisesta suunnasta tuleviin pikahyökkäyksiin, riittää että tekee Tunnel networkin siihen paikkaan ja pitää yksiköitä valmiina. GLA:lla on myös häiveominaisuuksia USA:n tapaan.
Luonnollisesti myös nuke (Kiina), scud storm (GLA) ja particle cannoniksi nimetty ionikanuuna (USA) ovat mukana. Tuhovoimaa on varsinkin nukella erittäin paljon, eikä scud storminkaan tarvitse hävetä. Particle cannonia voi itse ohjata hiirellä hetkellisesti, mutta tuhoa sillä ei saa yhtä paljon aikaan. Erikoisaseiden käyttäminen on kuitenkin vaivalloista, sillä jostakin syystä niille ei ole laitettu kuvakkeita oikeaan laitaan kenraalikykyjen kanssa, vaan rakennus pitää ensin valita ja sitten klikata nappia. Toki tuttujen ja turvallisten pikanäppäinten käyttö auttaa, mutta ratkaisu on aika käsittämätön, kuten moni muu pienempi suunnittelu- ja toteutusideakin.
Käyttöliittymä edell
yttää pelaajan huolenpitoa, mikä on välillä ärsyttävää. Rakennuksia ei edelleenkään voi ketjuttaa, mutta yksiköitä voi tuottaa kerrallaan enimmillään yhdeksän. Skirmishissä pelin nopeutta pystyy säätämään alkuvalikossa, mutta kesken pelin muuttaminen ei onnistu. Moninpelissä vastaavaa säätöä ei edes ole. Pelin valikot on tehty C&C-sarjalle uudella tavalla. Valikon taustalla näkyy nyt koko ajan skriptattua taistelua, mikä vaatii yhtä paljon tehoja kuin varsinainen peli. Samalla se toki helpottaa grafiikka-asetusten säätämistä, mutta olisin ehkä toivonut vanhanmallista C&C-menua. Onneksi käyttöliittymän oikut ovat pieniä yksityiskohtia, joten niihin tottuu ajan myötä.
Tekoälyä ei kuitenkaan voi sivuuttaa. Yleensä RTS-pelien yhteydessä puhutaan vain yksikköjen tekoälystä. Generalsille pitää antaa satikutia myös rakennusten tekoälystä: omat puolustusrakennukset ampuvat automaattisesti vihollisten rakennuksia. Yritäpä siinä vallata tärkeää öljylähdettä, kun Stinger-alusta tuhoaa sitä kaikella voimallaan! Stop-nappulan rämpyttäminen auttaa, mutta ei poista ongelmaa.
Ja entäs yksikköjen tekoäly? Huono, jos ei ymmärrä käyttää attack move -komentoa. Jos sitä ei käytä, yksiköt ovat voimattomia vihollisen ollessa kantomatkan ulkopuolella. Attack move tuntuu jäävän päälle automaattisesti yhden klikkauksen jälkeen, vaikka sitä ei pelaajalle kerrotakaan, ja myös vartioimalla yksiköt vastaavat vihollistuleen. Parempi näin päin, jos rakennuksiin vertaa, mutta moka koitui silti monen yksikön kuolemaksi, eikä ennakkoon hypetetty AI muutenkaan ole kummoinen. Yksiköiden reitinhaku on paikoitellen heikkoa, vaikka ne osaavatkin antaa tietä ohitse yrittäville ajoneuvoille.
Normaalit armeijat ovat skirmishissä avuttomia, mutta hardilla ja brutalilla tekoäly antaa vastusta. Se pelaa näennäisen reilusti, mutta on pelaajaa nopeampi päätöksissään, eikä sillä kulu aikaa esimerkiksi rakennusten paikan valitsemiseen. C&C-veteraaneilla ei kuitenkaan ole suuria vaikeuksia piestä AI:ta vaikka väärällä hiirikädellä, sillä tekoäly ei pysty kovin suuriin ihmeisiin. Taktiikat kyllä vaihtelevat, jos ottaa restartin, mutta taktiikan vaihto kesken taistelun on koneelle liian kova pala. Vihollisyksiköt käyttävät aina samaa reittiä kuin ensimmäisellä kerralla, joten puolustuksen pystyttäminen oikeaan kohtaan ratkaisee taistelun pelaajan eduksi. Skirmish on kuitenkin yllättävän hauskaa. Aiempien pelien skirmishejä olen katsonut karsaasti, mutta jostain syystä Generals vei mukanaan myös tekoälyä vastaan pelattuna. Tai sitten tarvitsin isoa C&C-annosta parin vuoden tauon jälkeen… Jos haluaa todellista, ajattelevaa vastusta, on pelattava lähiverkossa tai mentävä nettiin muita kenraaleja vastaan.
Moninpelinä Generals on mainio, jos oikeaa peliseuraa löytyy. Ensimmäisessä taistossani (2vs2) ei ollut lagista tietoakaan ja tiimikaverini pelasti minut useamman kerran surman suulta. Kaikki pelasivat rehdisti, eikä taktiikoissakaan ollut vilppiä. Erinomainen alku, mutta myöhemmin tuli todettua karu arki. Peli luottaa edelleen massahyökkäyksiin, mutta tankkirushit on estetty nostamalla sinkomiesten tehoa. Silti rushaajia riittää – GLA:n Tunnel network -rush on älyttömän vaikea torjua. Muilta osin osapuolten armeijat ovat myös moninpelissä tasapainossa. Osapuolilla on 30-36 prosenttia EA:n servereiden voittotilastoissa. Ylivoimaisia yksiköitä ei oikeastaan ole, vaikka yksinpelissä ja skirmishissä esimerkiksi GLA:n Angry mob on tappavan tehokas. Ihmispelaajia vastaan tällaiset ongelmat poistuvat lähes kokonaan. Generals ei kaikilta osiltaan ole viimeistelty peli, mutta tuttujen kavereiden kanssa moninpelinä se on timanttia. LAN-peleihin Generals on kuin omiaan, mutta pieni varoituksen sana: jokainen pelaaja tarvitsee aidon pelin, kakkos-CD:llä ei valitettavasti voi pelata. Lagia peleissä ei 512/256-ADSL-yhteydelläni esiintynyt laisinkaan.
Monilla pelaajilla on ollut ongelmia reitittimien ja palomuurien kanssa (yksi ratkaisu täällä), mutta minä en tällaisia ongelmia kokenut online-palvelun kanssa. Myös Quickmatch löysi pelaajia vaivattomasti ja nopeasti. Direct Connect, eli ip-osoitteeseen suoraan yhdistävä pelitapa, ei toiminut muutaman testin perusteella ollenkaan. Moninpelin lobbyn käyttöliittymä on kankeampi kuin varsinaisen pelin, mutta tähänkin tottuu. Olisin toivonut moninpeliin enemmän säätövaraa, toivottavasti päivityksissä tähän puututaan. Päivityksiä on ilmestynyt kirjoitushetkellä kolme (versio 1.03) ja ne ovatkin parantaneet esimerkiksi lobbya. Virallisella keskustelualueella on aikamoinen läjä ongelmapostauksia, joten työnsarkaa EA:lla riittää edelleen. Pelin mukana toimitetaan hyvältä vaikuttava World Builder, jolla voi tehdä omia kenttiä moninpeliin ja skirmishiin. Ohje löytyy PDF-tiedostona EA:n sivuilta. Olettaa sopii, että Generals-fanit tekevät mielettömän määrän uusia kenttiä pelaajien iloksi.
Red Alert 2 oli vielä 2D-grafiikkaa käyttävä peli, mutta onnistunut 3D-kokeilu Emperor: The Battle for Dunen kanssa varmasti vaikutti Generalsin kehitykseen. Peli on täysin kolmiulotteinen ja kameraa voi pyörittää ympäri haluamallaan tavalla. Muista 3D-peleistä poiketen pyörittelyä ei tarvitse käyttää – itse asiassa läpäisin pelin kampanjat tietämättä pyörityksen olemassaolosta. Pyöritys on piiloitettu hiiren rullaan, mikä ei tunnu kovin luontevalta pienen testailun jälkeen. Grafiikan laatu on hyvää ja todella uskollista C&C-tyylille, mitä voidaan pitää yhtenä EA Pacificin onnistumisista. Animaatiot ja varsinkin erilaiset räjähdykset ovat hyvin tehtyjä, solttuparat lentelevät ilmassa ja mätkähtävät maahan, renkaat sinkoilevat sinne tänne ja tankit lyhistyvät energiapalkin huvetessa. Hienoa.
Koneelta vaaditaan potkua yllättävän paljon. Yleensä on totuttu, että strategiapelit on suunnattu myös hieman heikkotasoisemmille koneille, mutta Generals ei anna armoa. Testikoneessa peli nyki ja paukkui, ennen kuin asetukset sääti minimiin – ja senkin jälkeen peli tahmasi silloin tällöin. Vähintäänkin keskiverto pelikone on siis tarpeen.
Audiopuolella ei ole uutta kerrottavaa. Yksiköiden kuittausäänet ovat sitä samaa kuin ne ovat C&C-peleissä aina olleet. Musiikit eivät jää mieleen samalla tavalla kuin Hell March ja muut legendaariset C&C-musat, mutta ei niistä ole pahaakaan sanottavaa. Tehtävien selostus on Kiinalla ja GLA:lla hoidettu tutulla C&C-aksentilla, mikä lämmittää mieltä. Audio kulkee kultaista keskitietä.
Generals on saman tiimin tuotos kuin Red Alert 2 ja sen lisälevy Yuri's Revenge, eli EA Pacificin. C&C-universumin tulevaisuus on nykyään tiukasti EA:n käsissä, kun se päätti lopettaa Westwoodin Vegasin toimiston. Tulevaisuuden kannalta ei kuitenkaan ole syytä pelkoon, sillä suuri osa Westwoodista siirtyi EA:n rakennukseen töihin – saman katon alla on nyt monta pelitiimiä, mikä mahdollistaa resurssien tehokkaan jakamisen. Välivideoista ja niiden ohjauksesta tuttu Joe Kucan ja audiomestari Frank Klepacki ovat ilmeisesti jättäneet firman, sillä heidän nimiään ei mainita manuaalissa. Paksu, yli 50-sivuinen suomenkielinen manuaali on osa hyvin tuotteistettua pakettia. Kotelossa on myös hyvä osapuolia esittelevä lehtinen sekä näppäinoikotiet kertova opas – syytä onkin, sillä näppäimet ovat menneet kokonaan uusiksi. Yhdysvalloissa pelin ennakkotilanneet saivat ”Bonus Officer's Club Membership CD:n”, joka antaa heille pari tunnistetta nettipeliin.
Command & Conquer: Generals on ansainnut arvokkaan nimensä. Se ei ole mullistava peli, mutta tuikitärkeä C&C-fiilis on läsnä. Pienet mokat, välivideoiden puute ja kovat laitevaatimukset vievät kunniasta osan pois, mutta silti jäljelle jää hyvä pake
tti, joka tykittää kovilla. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä C&C-rintamalla tapahtuu seuraavaksi. Vihdoinkin Tiberian Twilight?
