Colin McRae Rally 3

26.10.2002

Codemastersin Colin McRae Rally 3 on vihdoin ilmestynyt. Tätä peliä on odotettu kauan ja ennakko-odotuksetkin ovat päässeet nousemaan erittäin korkealle. Nyt otetaan selvää miten maailman parhaan rallipelisarjan nuorin vesa pärjää, kun se heitetään samalle viivalle kilpailijoidensa kanssa.

Codemasters on pitkin vuotta hehkuttanut Colin McRae Rally 3:n uramoodia, jossa heidän sanojen mukaan pääsee tuntemaan millaista on olla Colin McRae. Nämä hehkutukset tuntuvat menevän vähän yli, sillä uramoodi on ihan perinteinen tapaus, jossa kisataan kahdeksassa eri rallissa, joiden jälkeen ralleissa eniten pisteitä kerännyt kruunataan lajin maailmanmestariksi. Jotain omaperäistä pelin uramoodissa kuitenkin on. Pelaaja pääsee nimittäin osallistumaan rallisarjaan ainoastaan McRae’n 2002 Ford Focus RS WRC:llä, mutta ominaisuutta ei välttämättä voi pitää pelkästään positiivisena. Ainakin itse jäin kaipaamaan mahdollisuutta luoda rallikuskin uraa muidenkin autojen ratissa. Rallien väleihin on ängetty täysin turhia välianimaatioita, jotka ilmeisesti yrittävät toimia jonkinlaisena tunnelman kohottajana epäonnistuen kuitenkin tehtävässään. Positiivisena uudistuksena mainittakoon entistä monipuolisemmat auton säätö- ja testiominaisuudet, joista lisää myöhemmin.

Pelistä löytyy yhteensä 56 pikataivalta, jotka jakautuvat kahdeksaan eri maahan. Rallia pääsee ajamaan mm. Australiassa, Iso-Britaniassa, Ruotsissa sekä kotoisessa Suomessa. Ratojen ympäristöt ovat vakuuttavan näköisiä ja radat eroavat toisistaan mukavasti. Kun Ruotsissa ajetaan lumella, kaahaillaan Suomessa sorateillä ja Iso-Britaniassa pistellään menemään savisilla maalaisteillä. Ratojen yleisilmettä yhdistävät varsin runsaat metsät, joita on tuotu entistä lähemmäs rataa. Näin ollen pienetkin virheet kostautuvat nopeasti. Pelisarjan edellisiin osiin verrattuna radoista on tullut myös entistä monipuolisempia. Mutkatyyppejä on entistä enemmän ja muutenkin vaihtelua on selvästi aiempia Colineita enemmän.

Autovalikoimaakin riittää mukavasti. Colinin 2002 Ford Focus RS WRC:n lisäksi kaahailemaan pääsee mm. Mitsubishi Lancer Evo VII:lla, Subaru Impreza WRX:llä sekä Ford Puma Rally Carilla. Autojen ajo-ominaisuudet vaihtelevan ihan kiitettävästi, joten jokainen auto tarjoaa yksilöllisen ajokokemuksen. Tässäkin pelissä suurin osa radoista on aluksi lukittuna, mutta uran edistyessä aukeavat uudet radat, piilotetut autot ja muutamat muut lukitut ominaisuudet.

Erikoiskokeiden aikana auto kärsii yleensä vahinkoa, riippuen tietysti hieman pelaajan ajotyylistä. Vauriot näkyvät pikseleiden ruttaantumisena, ikkunoiden hajoamisena ja joskus jopa auton osien irtoilemisena. Auton kärsimät vauriot verottavat myös sen ajettavuutta. Vauriosta riippuen autosta saattaa esimerkiksi kadota vaihteita tai auton ohjaus voi heikentyä merkittävästi. Auto kannattaakin pitää radalla vaikka vähän joutuisi hidastamaankin, sillä kunnon kolarit kuluttavat hidastamista enemmän aikaa ja niistä johtuvat vauriot verottavat auton vauhtia myös pitkällä aikavälillä. Aivan koko rallia romuttuneella autolla ei kuitenkaan tarvitse ajaa, sillä muutaman erikoiskokeen välein on huoltotaukoja, joilla vauriot korjataan ja samalla pääsee tekemään muutoksia auton säätöihin.

Auton säätämisestä kiinnostuneet pääsevät tutustumaan varsin kattavaan säätövalikoimaan. Pelaaja voi säätää mm. autonsa jarruja, jousitusta, moottoria ja monia muita osia. Säätötoiminnot ovat varsin yksinkertaisia, joten aloittelijakin voi säätää autoa ilman sen kummempia ongelmia. Kun säädöt ovat kunnossa, voi autoa kokeilla ennen ralliin lähtöä. Tämä onkin hyödyllistä, sillä huonosti säädetyllä autolla menettää helposti paljon aikaa, joka ei tietenkään ole hyvä juttu.

Aiempien Colineiden kovimpia valttikortteja on ollut loistava pelattavuus, eikä pelisarjan kolmaskaan osa petä tällä osa-alueella. Pari ensimmäistä pelikertaa menee auton ohjaamisen ja pelin fysiikat opetteluun, mutta autoa oppii kontrolloimaan hyvin nopeasti ja sitten voikin huoletta alkaa tahkoamaan vaikka uramoodia. Pad-ohjain ei luonnollisestikaan ole paras mahdollinen autopelin ohjain, mutta Codemasters on onnistunut istuttamaan kontrollit padille ihan kiitettävästi. Täydellisen ajotuntuman saavuttaa kuitenkin vain rattiohjaimella. Hieman voidaan valittaa myös siitä, että Colin McRae 3:ssa on mukana vain yksi aito rallikuski, joka on yllättäen Colin McRae. Muut ajajat ovat täysin tuntemattomia suuruuksia. Tekoälyn ohjastamat kuskit kaahaavat ihan kohtalaista vauhtia. Normaali vaikeustaso ei ole kovin hankala, mutta vaikealla ja erittäin vaikealla tasolla ei ole varaa oikeastaan yhteenkään virheeseen.

Pelin grafiikka on ihan laadukasta tavaraa. Maisemat vaihtuvat tasaista tahtia, eikä hidastumisia juurikaan esiinny. Autot ovat hyvin yksityiskohtaisia, vahingonmallinnus on hoidettu tyylillä ja vauhdintunnettakin on juuri sopivasti. Grafiikasta löytyy useita mielenkiintoisia yksityiskohtia, joista voisi mainita mm. auton likaantumisen sora- ja hiekkateillä ajaessa.

Pelin kartanlukijana toimii Colin McRaen kartturi Nicky Grist, joka latelee nuotteja hyvissä ajoin ennen mutkia. Nuottia tehostetaan myös ruudun yläreunaan tulevalla mutkan muodon demonstroivalla kuvalla, joten sokkona ei tosiaankaan joudu ajamaan. Äänipuolen pahimmat miinukset tulevat autojen köykäisestä äänestä. Esimerkiksi oma Ford Pumani ärhentelee paljon vakuuttavammin kuin Colinin uusimmassa esiintyvä auton ralliversio.

Colin McRae Rally 3 on erittäin hyvä peli, mutta täydellisyyteen silläkin on vielä matkaa. Plussapuoliksi voidaan laskea sisällön runsaus, hyvä ajotuntuma jopa normaalilla padillä sekä hyvä kokonaismeininki, joka pelissä on. Kovin suuria miinuksia pelistä ei löydy etsimälläkään, mutta pikkuvikaa on sen verran, että Colinin uusin ei nouse aivan edeltäjiensä tasolle.

Colin McRae Rally 3 tullaan julkaisemaan myös Xboxille, GameCubelle ja PC:lle. Xbox-versio löytyy kaupoista jo nyt, mutta GC- ja PC-versiot tulevat saataville vasta ensi vuoden alussa.