Sports Interactiven lähdettyä omille teilleen pelijulkaisija Eidos säilytti oikeuden Championship Manager –brändiin, mutta menetti sen lähdekoodin. Tämän vuoksi sarjan tuorein osa on rakennettu uudestaan alusta loppuun saakka ja sitä on ollut suunnittelemassa täysin uusi kehitystiimi. Tämä olisi tarjonnut hyvän tilaisuuden esitellä sarjan peruskaavaa rikkovia ideoita, mutta sitä on hyödynnetty ikävän säästeliäästi.
Paketin merkittävin uudistus on pelimoottori, joka hoitaa kaikki tarvittavat laskelmat taustalla pelaajan puuhaillessa omiaan. Tämä eliminoi sarjan aiemmista osista tutun odottelun täysin ja muuttaa pelikokemuksen huomattavasti sujuvammaksi. Myös taktiikka- ja harjoitusruutuihin on tehty mielenkiintoisia muutoksia. Näiden vaikutus tapahtumien kulkuun on tosin hämmentävän vähäinen.
Valitettavasti peli on täysin viimeistelemätön ja täynnä sekalaisia lapsuksia. Graafinen ottelutoteutus on kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmästyttävän sekava eikä tekoäly hallitse etenkään puolustuspelaamista kunnolla. Otteluissa myös syntyy jatkuvasti melkoisia tilastokummajaisia, kuten lähes 300 syötönkatkon matseja. Lisäksi peli mm. puhuu 1-0 –tuloksista tasapeleinä, maksaa jopa puolen miljoonan euron viikkopalkkioita ja tinkii pelaajan tekemiä ostotarjouksia alaspäin.
Realismiin pyrkivälle futismanageroinnille nämä älyttömyydet ovat kohtalokkaita. Päivitysten tai uusien versioiden myötä Championship Manager 5:sta voi vielä syntyä jotakin, mutta toistaiseksi siihen ei kannata koskea.