Yippee-ki-yay, motherfu… siis cowboy. Call of Juarez on täällä. Peli pureutuu pelibisneksessä yllättävän vähälle huomiolle jääneeseen länkkärimaailmaan ja kuvaus onkin suhteellisen osuva. On baaritappeluita, hevosia, ilkeän näköisiä hombreja sekä jatkuvasti nenässä pistävä ruudin katku. Päähenkilöissäkään ei ole tyydytty yhteen. Pelin keskipisteinä ovat tankkimainen pistoolisankari Ray ja hiiviskelyyn luottava Billy.
Heti pelin ensi metreillä käy ilmi yksi Call of Juarezin suurimmista vahvuuksista ja heikkouksista. Huonot uutiset ensin. Latausajat ovat törkeän pitkiä. Nyt ei puhuta kymmenistä sekunneista vaan parista minuutista. Kun latausruutu vihdoin häviää, saadaan tilalle uskomattoman upeaa grafiikkaa. Pelin kehittäneen Techlandin työstämä pelimoottori saa villin lännen heräämään henkiin, ja jos alla on vähänkään kovemman luokan mylly, alkavat heikompihermoisen silmät valua hunajaa.
Vaikka peli onkin pohjimmiltaan FPS, on mukaan ahdettu jonkin verran puzzleja ja muuta puuhastelua. Pienempien tavaroiden siirtelyn mahdollistava fysiikkamoottori lupaa paljon, mutta antaa kovin vähän. Joskus siitä on iloakin, mutta liiallinen pikkutarkkuus tavaroiden siirtelyyn keskittyvissä ongelmissa hajottaa pään. Muutenkin pelissä on liian monta kymmenen yrityksen ja epäonnistumisen kautta etenevää hetkeä.
Räiskintä on sitä perussettiä, mutta tuplapistoolien käytössä on muhkeasti asennetta. Lisäksi mukaan on ahdettu Matrixista varastetut hidastukset. Taisteluissa on myös jonkin verran vaihtelua, joten hahmosta riippuen on syytä harkita, kannattaako Arskailu vai ei.
Kun se toinen länkkäripeli, GUN, oli parhaimmillaan loistava, jää Call of Juarez juhlimaan kelvollisten arvosanojen sateeseen. Syynä tähän ei ole se, että peli kompuroisi. Paljon pahempaa on nähdä se iso kasa potentiaalia, joka on jätetty hyödyntämättä. Pienellä viilailulla ja palikoiden uudelleenjärjestelyllä tästä olisi voinut tulla THE länkkäripeli.
Tuomio: Hyvä, mutta voisi olla parempikin