Viimeaikainen Rooma-buumi on niin vahva, että se herättää kuolleetkin. Niin kuin Caesar-sarjan, johon kahdeksan vuoden tauon jälkeen on ilmestynyt neljäs osa. Kyseessä on kaupunginrakentelupeli, jossa pelaajan on pidettävä tuotannon rattaat pyörimässä. Kansalle tuotetaan materiaalista hyvää leivästä parfyymeihin, ja henkisyyttä kohotetaan temppelein ja kilpa-ajoin. Ajoittain keisari esittää vaatimuksia, joiden täyttäminen kasvattaa pelaajan suosiota Rooman silmissä. Sivistystä ymmärtämättömien barbaarien varalta voi koota legioonia kaupunkiaan vartioimaan.
Pelinä Caesar on yllättävän tasapaksu esitys. Kaavoituksen virittely viihdyttää jonkin aikaa, mutta muuten pelissä on melko vähän imua. Korkeilla grafiikka-asetuksilla peli voi näyttää kauniilta, mutta jos pelatakin haluaa, on käytettävä vaatimattomampia asetuksia.
Caesarin käyttöliittymä on kankea ja peittää pahimmillaan puoli ruutua. Myös rakennusten vaikutusalueen arviointi on hankalaa, eikä peli varoittele omatoimisesti ongelmista. Tiedot kyllä löytää hyvin toteutetusta avustajaruudusta, josta resurssivirtoja voi myös hoitaa keskitetysti.
Joillekin pelkkä kaupungin kasvattaminen on riittävä tavoite. Muille tarjolla on kampanja, jossa rakennetaan entistä parempia kaupunkeja pelaajan yrittäessä päästä Rooman seuraavaksi keisariksi. Kampanja haarautuu sotilaallisiin ja taloudellisiin tehtäviin. Mikään RTS Caesar ei ole, sillä taistelut on toteutettu periaatteella ”isoin lauma voittaa”.
Caesarin niin sanottu moninpeli on hämäystä. Se tarkoittaa vain omien kaupunkien vertaamista muiden saavutuksiin.
Pelistä paistaa koukuttavien ideoiden puute. Caesarissa on graafista loistoa, mutta sisältö jää ohueksi.
Tuomio: Klassikkosarjan hieman rutiininomainen päivitys