Buzz-visailupelejä on tuupattu markkinoille jo monta eri sorttia. Tällä kertaa vuorossa on popmusiikkiin erikoistuva Pop Quiz, joka julkaistaan Suomessa nimellä Buzz Popvisa. Kuten ennenkin, pelaaminen tapahtuu erityisillä Buzz-pelikapuloilla. Nämä yksinkertaiset visailuohjaimet helpottavat pelaamista ja tuovat peliin sitä oikeaa visailufiilistä.
Aluksi pelissä valitaan pelaajien lukumäärä ja jokaiselle persoonallinen visailuhahmo. Tämän jälkeen päästäänkin itse kilpailuun. Juontajana toimii edellisten pelien tapaan kirjaimellisesti isosuinen Buzz, jonka mukahauskat kommentit saattavat vahingossa jopa naurattaa.
Visassa edetään erilaisissa kisamuodoissa. Yhdessä pitää tunnistaa laulu ja toisessa vastata musiikkivideoita koskeviin kysymyksiin, kun taas kolmannessa voittaja saa viskellä piiraita muiden naamaan. Kysymykset liittyvät musiikin lisäksi artistien henkilökohtaiseen elämään ja esimerkiksi bändien kokoonpanoihin.
Kisaa voi myös itse räätälöidä jättämällä ei-toivottuja aihealueita pois tai vaikka valitsemalla vaikeammat niin sanotut ”popguru” -kysymykset. Jos aikaa ei riitä kokonaisen visan pelaamiseen, on mahdollista valita myös pikapeli, jolloin osa-alueita karsitaan automaattisesti pois.
Parhaillaan kahdeksan ihmistä voi liittyä visailuun kerralla, ja peli onkin ehdottomasti tarkoitettu useamman kuin yhden pelaajan hupailuun. Yksin pelaaminen on nimittäin erittäin tylsää verrattuna kavereiden kanssa kilpailuun.
Lisäpisteitä peli kerää ulkoasusta. Uusi visailustudio on upean discohenkinen, ja jopa hahmojen animaatioita on paranneltu. Jokainen kisahahmo osaa nyt myös jammailla musiikin soidessa kisan aikana. Studioon on panostettu kenties liikaakin, sillä yleisön hurraaminen upottaa turhan usein musiikkikappaleiden alun mölyllään.
Muihin Buzz-peleihin verrattuna aiheen rajaaminen pelkkään popmusiikkiin tuntuu vähän hölmöltä. Peli sopiikin parhaiten popista oikeasti kiinnostuneille, sekä mahdollisesti niille, joiden visailunhimo ei täyttynyt aikaisemmista Buzz-peleistä. Kuten Buzz itsekin tokaisee: ”Jos pidät norjalaisesta heavymetallista, olet väärässä paikassa.” Ihan kaikkien seurapeliksi uusin Buzz ei siis sovi.
PÄÄSTÖTODISTUS
Popfanien visailupeli