Selvitettyään Temppeliritarien metkut, sotkettuaan Sulkakäärmettä palvovien huumekauppiaiden kuviot ja ehkäistyään pahuutta palvovan salaliiton aikeet, George Stobbart löytää itsensä pohjalta. Lakimiehen oikeutensa menettänyt mies toimii takuumiehenä köyhänä mutta onnellisena, kunnes kohtalokas nainen sotkee kuviot. Kaunokaisella on muinainen teksti, joka opastaa kohti kätkettyä aarretta. Aarteenetsintä vie sankarit maailman kaikkiin kolkkiin, eikä vaaroilta voida välttyä.
Kymmenen vuoden ikään ehtinyt pelisarja on onnistunut säilyttämään hyvän kerronnan otteen. Tarina on kiinnostava ja se sekoittaa sopivasti mystiikkaa, seikkailua ja vaaratilanteita. Juonenkäänteet käsitellään hyvin, vaikkakin välillä harmillisen ennalta arvattavasti. Stobbartin sarkastiset letkautukset ovat aidosti huvittavia ja koko peli on ääninäytelty kerrassaan mainiosti. Harmi vain, että dialoginpätkiä ei voi ohittaa, joten jos tilanne täytyy ladata, samat supliikit pitää kuunnella aina uudelleen.
Ikävä kyllä pelimoottori ei jaksa täyttää tarinan kehyksiä. Päähenkilön ohjaaminen hiiren avulla on rasittavaa kohkailua, Stobbart kun ei osaa itse kiertää edes tuolia. Näppäimistöllä liikkuminen on helpompaa, mutta peli vaatisi konsoliohjaimen ollakseen edes etäisesti miellyttävä pelata.
Isompi miinus räpsähtää ongelmien tasosta. Pulmat ovat sinänsä järkeviä, kuten jumittuneiden pyörien rasvaaminen sian ihralla, mutta tilanteiden vaatima logiikka on usein kaukaa haettua. Irtonaista tuuletinta ei saa pudotettua seinästä esimerkiksi vähän tönäisemällä, vaan se pitää jumittaa langanpätkällä, jolloin hökötys tärisyttää itsensä alas jalustaltaan.
Koska käyttöliittymän kömpelyydet sekä puzzle-pöhköydet syövät pahasti peli-iloa, ei neljäs Broken Sword yllä edeltäjiensä tasolle, eikä oikein edes muiden lajitovereidensa rinnalle. Jos oikean etenemisreitin etsiminen yritys-erehdys –taktiikalla ei hirvitä, The Angel of Deathin tarina tarjoaa kyllä rahoille hyvää vastinetta.
Päästötodistus: Kiva seikkailu kehnoissa kuorissa.
