Legendaarisia pelihahmoja on useita, mutta harvat niistä jaksavat viehättää vuodesta toiseen. Bomberman ei ehkä ole yhtä tunnettu kuin Mario – ainakaan nuorempien pelaajien keskuudessa – mutta se on porskuttanut lähes yhtä kauan. Pelien taso ei ole viime vuosina ollut kovin korkealla arvostelujen perusteella, mutta Bomberman Generation GameCubelle muuttaa tilanteen.
Heti alkuun on tehtävä selväksi, että minä olen täysi Bomberman-ummikko. C64:lla saatoin jonkinlaista hyppely-Bombermania pelata, mutta sen jälkeen pommisankari ei ole pitänyt yhteyttä. Bomberman Generation on saanut N64-edeltäjiänsä paremman vastaanoton, mutta silti sen yksinpeliä on haukuttu. Kenties kokemuksen puutteeni näkyy juuri tässä, mutta minulleBomberman Generation oli tuore pelikokemus, jonka parissa aika kului mukavasti.
Juoni ja Bomberman eivät kuulu yhteen, mutta jonkinlaista yritystä on ollut. Ilkeät HIGE HIGE -pommirosvot ovat aikeissa varastaa maailmalle levinneet pommikristallit, eikä se tietenkään käy päinsä. Professori Ein lähettää Bombermanin ja kilpakumppani Maxin kristallien perään, ennen kuin on liian myöhäistä. Matka vie Tentacalls-planeetalle, jolta löytyvät ensimmäiset kolme pelimaailmaa. Professori Ein avustaa pelaajaa välidemoissa ja kenttien välillä, sekä silloin tällöin kesken kentän. Yksinpeli ei kovin kummoista juonta siis tarjoa, mutta varsinainen peli on laadukkaampaa tavaraa, vaikka sekin lienee suunnattu nuorelle yleisölle. Parhaimmat pelikonseptit sopivat kuitenkin kaikenikäisille, joten ei kannata antaa Bombermanin karkkimaisen ulkoasun hämätä.
Bomberman Generation on kuin vanha kunnon 2D-tasohyppely siirrettynä trendikkääseen 3D-maailmaan. Pommiexpertti seikkailee kuudessa maailmassa, eliminoi yksinkertaisella tekoälyllä operoivia vihollisia, kerää esineitä ja asioita, pähkäilee loppuvastusten tuhoamistaktiikan kanssa ja pelastaa universumin. Kentätkin on nimetty hienosti 1-1, 1-2 jne. Peli on teknisesti 3D, mutta pelituntuma on lähempänä 2D:tä kuin nykyajan 3D-toimintapelejä. Ja se on hyvä juttu.
3D näkyy siinä, että kameraa voi useimmiten pyöritellä vapaasti vasemmalle tai oikealle. Pienen pieni zoomauskin onnistuu. Luonnollisesti 3D on tuonut grafiikkaan myös lisää näyttävyyttä. Bomberman Generationin cel-shading on parasta mitä minä olen peleissä nähnyt, juuri tällaiselta Bombermanin kuuluu näyttää! Hahmot ja kentät ovat nekin graafisesti hienoja ja noudattavat samaa linjaa. Bomberman vierailee muun muassa metsämaassa, vuoristossa, aavikolla, veden alla, jäätiköllä ja salaisissa sotilastukikohdissa.
Viivasilmäisen sankarin lähtökohdat ovat surkeat: vain yksi tavallinen pommi, jolla ei tee paljon vahinkoa. Matkan varrella Bombermanin kyvyt kehittyvät, ja maksimissaan kuuden pommin sytyttäminen tulee mahdolliseksi. Juoksunopeus ja pommien säde kasvavat myös. Tavallisen pommin ohelle ilmestyvät vähitellen valopommi, vesipommi, jääpommi ja tuulipommi, joita käytetään puzzlejen ja loppuvastusten selvittämiseen. Käytettävä pommityyppi valitaan kätevästi C-tatilla.
Pommeja voi jättää paikalleen, heittää ja potkia, sekä kasvattaa superpommeiksi pitämällä A-nappia pohjassa. Pommeja voi myös latoa eteensä pienellä sorminäppäryydellä (A- ja X-nappien yhteiskäytöllä). Pelin kentät hyödyntävät kaikkia mahdollisuuksia mainiosti. Lisää mahdollisuuksia tuovat Charabomit, jotka antavat pommeille erikoisominaisuuksia. Kyse on Pokemon-invaasiosta japanilaisia ääniä myöten, mutta idea toimii ihan hyvin. Jokaisella Charabomilla on neljä taitoa, joilla voi taistella kenttien portaaleissa majailevia muita Charabomeja vastaan. Charabomit liittoutuvat Bombermanin kanssa, mikäli sankarin Charabom onnistuu voittamaan vastustajansa.
Jos yksi charabom ei onnistu vihollisen nujertamisessa, voi heti perään yrittää toisella. Ainoastaan alkuvaiheessa vastaan tuleva Marine Eel aiheutti minulle ongelmia – päätin palata kenttään takaisin, kun Charabomini ovat kehittyneet. Charabom-taisteluiden logiikasta en tajua mitään, mutta pelaajalle tarjotaan joka tapauksessa kuusi erilaista taisteluvaihtoehtoa, joista voi valita taisteluun kolme. Periaatteessa kyse on kai kivi-paperi-sakset-leikistä, mutta käytännössä homma menee arpapeliksi. Vaikeustason huomioon ottaen taistelulogiikan selvittämisestä ei ole mitään hyötyä, lopputulos on silti voitokas.
Charabomien taitoja voi kasvattaa kentistä löytyvillä ”Charabom-ruokapaloilla”. Taistelut ovat ainoa käyttötarkoitus Charabomien taidoille, joten ruokapaloista ei tarvitse huolehtia liikaa. Kaiken huipuksi niitä voi kerätä kentistä aina uudelleen. Charabomien hyöty tulee niiden tarjoamista erikoispommeista, joilla on suuri rooli puzzlejen ratkonnassa. Ne auttavat muutenkin, sillä esimerkiksi Kai-Man-Charabom puolittaa kaiken saadun vahingon – erittäin kätevä omainaisuus loppuvastuksissa.
Pommy-Charabom mahdollistaa pommien räjäyttämisen B-nappulasta, kun taas Andlarilla pystyy heittämään pommeja pitemmälle ja korkeammalle. Puolet erikoispommeista on hyödyllisiä, mutta osa jää turhiksi. Pelin edistyessä Charabomeja voi yhdistää ennaltamäärätyllä tavalla, jolloin niiden ominaisuudet yhdistyvät. Andlarin ja liukupommit mahdollistavan Stegadonin yhdistelmä muodostaa Angolin, joka pystyy tekemään molempia asioita yhtäaikaa. Tämä on tärkeää, sillä aina Charabomia vaihtaessa edelliset pommit tuhoutuvat. Jos siis haluaa heittää pommin korkean pylvään päälle Andlarilla ja sen jälkeen potkaista toisen pommin pitkän tunnelin läpi Stegadonilla, täytyy käytössä olla Angol. Ominaisuutta olisi voitu viedä vielä pitemmälle antamalla pelaajan itse valita yhdistettävät Charabomit, tosin tämä olisi vaatinut kenttäsuunnittelussa isoja muutoksia. Omaksi suosikikseni nykyisistä Charabomeista nousi Pommy Dragon, jolla voi räjäyttää pommit silloin kuin huvittaa, ja joka mahdollistaa myös pommien päällä hyppelemisen.
Charabomien keräily ei ole isossa roolissa, sillä niitä on yhteensä vain 18, ja näistäkin 6 on yhdistelmäbombsuja. Keräilyäkin on kuitenkin tungettu peliin. Jokaisessa kentässä on Lightning-kortteja, joita keräämällä kilpakumppani Max tulee auttamaan loppuvastuksissa. Jos onnistuu keräämään 25 kentästä kaikki kortit, Max ilmestyy moninpelihahmoksi, eli käytännössä pelattavaksi tulee erinäköinen Bomberman. Kentissä on lisäksi uusien pommien luomiseen tarvittavia esineitä ja Bombermanin ominaisuuksia parantavia ikoneita, mutta ne tarttuvat mukaan helposti ilman etsimistä. Elämiä Bombermanilla on alussa kolmen sydämen verran, mutta määrä kasvaa sydänesineitä löytämällä. Vihollisten aiheuttamaa vahinkoa voi korjata keräämällä tavallisia sydämiä.
Bomberman Generationia ei tosin voi kutsua vaikeaksi, jos jättää yksittäiset kohdat pois laskuista. Kentissä on sopivasti pieniä ongelmakohtia, joiden ratkaisut ovat yhden ajatusketjun pituisia. Esimerkiksi puun kaataminen joen yli tai kiven vierittäminen patsaan päälle eivät kovin suurta ajattelua vaadi. Muutama hankalampikin puzzle on mukana, mutta niistäkin selviää, kun miettii Charabomiensa ominaisuuksia ja katsoo ympäristöönsä tarkasti. Kentät ovat hyvin lineaarisia, joten eksyminen on mahdotonta.
Varsinaisia kuolemisia ei tapahdu usein, joten kenttiä ei joudu koluamaan uudestaan montaa kertaa. Jos kuitenkin ikävästi sattuu käymään, Bombermanin kaikki kerätyt ominaisuudet katoavat. Kivikautisella pommittajalla ei ole kiva pelata, joten sen sijaan että keräisi nopeus- ja pommiboostit uudelleen, on kannattavampaa lopettaa peli ja ladata tallennus. Epäonnistumiset eivät siis aiheuta suurta takapakkia pelin edistymisen kannalta.
Kenttäsuunnittelu on sellaista, että joskus joutuu palaamaan taaksepäin. Onneksi kenttien pieni koko auttaa pitämään hermot kurissa – yhdessä kentässä menee aika
a 10-20 minuuttia. Joissakin kentissä on alueita, joihin ei pääse käsiksi ennen kuin on saanut esimerkiksi valopommin, jolla läpinäkyvät esineet muuttuvat kiinteiksi. Tällaisia kohtia on jonkin verran, mutta ne liittyvät aina Lightning-kortteihin, eikä niistä tarvitse stressata.
Vaihtelua tavallisiin kenttiin tuovat neljä minipeliä sekä välivastukset, joista osa on sijoitettu kentän loppuun ja toiset erillisiksi kentikseen. Välivastukset ovat vaikeampia kuin normaalit viholliset, mutta eivät yhtä massiivisia pommimiehen liiskaajia kuin varsinaiset loppuvastukset.
Välivastukset ja loppuvastukset noudattavat ikivanhaa kaavaa. Jokaisella vastuksella on heikkoutensa, johon pitää iskeä. Vastuksissa on vaihtelua sopivasti ja ne käyttävät useita hyökkäyksiä Bombermanin kiusaamiseen. Osa vastuksista on massiivisia rakennus/tuhovehje-yhdistelmiä, toiset käveleviä robotteja tai jotain muuta vastaavaa. Vaikeustaso vaihtelee myös paljon, sillä osa loppupään vihulaisista on paljon helpompia kuin alkupään ilkimykset. Neljännen maailman keskivaiheen pahis kaatui alle kahdessa minuutissa heti ensimmäisellä yrityksellä, kun taas kolmosmaailman faarao-jäljitelmä vaati kymmeniä yrityksiä ja monta kymmentä minuuttia peliaikaa. Joitakin vastuksia voi vahingoittaa vain yhdellä pommityypillä, minkä selvittämisessä voi kestää jonkin aikaa. Yleensä hyvä taktiikka kehkeytyy muutaman yrityksen jälkeen.
Vastuksien taustalla soivat erinomaiset musiikit. Ne tuovat mieleen – yllätys, yllätys – 2D-tasohyppelyt ja niiden loppuvastusmusat. Kerrassaan mainiota, mutta valitettavasti tavallisten kenttien äänikilkutus ei yllä samalle tasolle. Åäävalikon musiikki soi pari päivää painajaisissani, mutta onneksi vaikutus ei ollut pysyvä. Myöskään äänien tasoa ei voi kehua, vaikka mistään kidutuksesta ei sentään ole kyse.
Ihmetystä herätti kuitenkin tapa, jolla dialogi puhutaan. Bomberman Generationissa puhe keskeytetään jokaisen lauseen jälkeen – joskus lauseet jäävät kaiken lisäksi kesken. Vasta pelaajan painaessa nappia puhe jatkuu ja sama toistuu. Kenties tämä johtuu pelin japanilaisista juurista tai nuoresta kohderyhmästä, mutta hyvin häiritsevää se joka tapauksessa on. Välidemojakaan ei voi ohittaa, mikä on anteeksiantamatonta. Jos joutuu yrittämään samaa loppuvastusta monta kertaa, pienikin viive alkaa ottaa päähän alta aikayksikön.
Pelin läpäistyään pelaaja saa minipelit alkuvalikkoon. Ne eivät ole kovin monimutkaisia tuotoksia, mutta pientä hupia niistäkin irtoaa, ja ne antavat pelaajalle uusien pommityyppien luomiseen tarvittavia esineitä. Bomjy Jumpissa Bombermanin täytyy hypätä joessa virtaavan tukin päälle, MotorBomberissa väistellään jääpaloja ja kiirehditään maaliin, Bomber Marathonissa juostaan kiveä karkuun ja Rail Bomberissa ohjataan kaivoskärryjä. Minipeleissä kestää muutamasta kymmenestä sekunnista pariin minuuttin, eivätkä ne ole liian vaikeita. Parasta minipeliä on hankala sanoa, mutta Motor Bomber ja Bomber Marathon ovat hauskempia välipaloja kuin kaksi muuta. Oma ennätykseni MotorBomberissa on 6 sekuntia 28 sadasosaa, joka on kohtuullisen hyvä aika. Asiaa toki auttoi se, että radan esteet arvotaan aina uudelleen, ja eteen sattui helppo pätkä.
Yksinpelinä Bomberman kuuluu kategoriaan ”ihan hyvä”, mutta todellinen hupi tulee moninpelistä. Valittavissa on viisi pelimuotoa: Standard, Reversi, Coin, Dodge ja Revenge. Standard battle on varmasti tuttu monille, tarkoituksena on räjäyttää muut pelaajat taivaan tuuliin. Laatikkoja tuhoamalla saa lisättyä pommilieskojen pituutta, pommien maksimimäärää ja muuta vastaavaa. Peruspommittelu on edelleen yhtä hauskaa kuin aina ennenkin.
Heikoin pelimuoto on mielestäni Revenge. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä tappamalla myyriä. Kaikki pelaajat ovat kentän laidalla ja ampuvat pommeilla koloistaan nousevia myyriä, mikä on juuri niin tylsää kuin miltä se kuulostaakin.
Coin battle ja Dodge battle ovat molemmat hauskoja, ainakin jonkin aikaa. Coin battle on käytännössä normaalia deathmatchia, mutta ideana on kerätä kolikkoja. Kolikkokeräilyn ongelma on se, että jos on pärjännyt kuolematta yli puolivälin, yksikin kuolema aiheuttaa pahan takaiskun, eli rahavarojen puolittumisen. Pelkällä kolikoiden keräämisellä ei silloin enää pärjää, vaan on turvauduttava vastustajien pommitteluun, jotta heillekin kävisi samoin. Hektistä meininkiä siis.
Dodge battlessa pelaajat väistelevät taivaalta tippuvia pommeja. Kuulostaa helpolta? Sitä se onkin, kunnes pommeja tippuu iso läjä kerralla eri paikkoihin ja lieskat lyövät päästä päähän. Pommien potkimisen jalo taito on eduksi tässä pelimuodossa.
Moninpeleistä hauskin on kaveriporukassa Reversi, joka mukailee vanhaa lautapeliä. Reversissä pommeja käytetään laattojen valtaamiseen oman värin komentoon. Laatanvaltauksessa menestykseen vaaditaan sekä taktiikkaa että taitoa. Harmittavasti kuoleminen koituu myös tässä pelimuodossa kohtalokkaaksi, sillä kuollut pelaaja menettää puolet valtaamastaan alueesta. Pahiten kirpaisee kerättyjen ominaisuuksien menetys. Pikkupommeilla ei ole minkäänlaista toivoa vallata isojen pommimiesten maita.
Säätöjä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Pelaajat voivat valita taistojen pituuden, erien määrän, pelaajien handicapit ja vaikka mitä. Standard battlessa pelaaja pääsee lisäksi valitsemaan kentän kahdeksasta erilaisesta. Esimerkiksi ruohokentässä pommien näkeminen on vaikeaa ylikasvaneen ruohon takia, mikä luo aivan uudenlaisen jännitteen. Superblastissa kaikilla pelaajilla on täydet ominaisuudet heti alussa. Revenge-moodin (ei pelimuodon) ollessa päällä kuollut pelaaja voi ampua pommeja kentän laidalta, lisäten kaaosta jäljellä olevien pelaajien keskuudessa. Tällaiset pienet muutokset nostavat Bomberman Generationin arvoa moninpelinä huimasti, vaikka ne yksittäisinä eivät tunnukaan suurilta.
Pelkän kaikki kaikkia vastaan -tyylin vastapainona on tiimipeli. Pelaajat voivat liittoutua haluamallaan tavalla, ja jos ihmispelaajia ei ole tarpeeksi, tietokone hoitaa kolmen vaikeustasonsa voimalla oman osuutensa mallikkaasti. Tietokonepelaajat voi toki kytkeä pois.
Bomberman Generation on kokonaisuutena mainio peli ja hyvä lisä GameCuben erinomaiseen moninpelikaartiin. Yksinpelaajillekin on tarjolla 5-15 tunnin verran laadukasta pelattavaa, jos kestää pelin nuoremmalle väelle suunnatun luonteen. Charabomit tuovat yksinpeliin raikkaan tuulahduksen, eikä Bomberman kärsi Pokemon-invaasiosta liikaa. Kenttäsuunnittelu ja varsinkin loppuvastukset ovat hyviä, joten rahoille saa vastinetta niin yksin- kuin moninpelinäkin. Plussaa myös lapsiystävällisyydestä, sillä Bomberman sopii nuoremmillekin pelaajille erinomaisesti.
