Kun mies ajetaan tiettyyn pisteeseen, tekee hän mitä tahansa saadakseen asiat takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Tämä on Boiling Pointin kantava viesti. Pelin tarina kertoo sotilaana mainetta niittäneen Saul Myersin taistelusta Etelä-Amerikan viidakoissa. Tällä kertaa ei pelasteta maailmaa, vaan Myersin toimittajatytär, joka on päässyt jyvälle jostain vähemmän julkaisukelpoisesta.
Boiling Point ei ole perinteinen räiskintäpeli, sillä valtaosa vastaan tulevista hahmoista ei yritä teloittaa pelaajaa heti tämän nähdessään. Peli muistuttaakin paljon Grand Theft Autoja, sillä tehtäviä voi suorittaa vapaassa järjestyksessä ja pelaaminen on vapaata. Kaukana on räiskintäpelien putkimainen eteneminen. Juuri tämä seikka tekee Boiling Pointista selkeästi tavallisuudesta poikkeavan ja vieläpä hyvän pelin.
Teknisen toteutus jättää paljon parantamisen varaa. Boiling Point on toki komean näköinen, mutta laitevaatimukset ovat sitä luokkaa, että niistä pitävät vain tietokoneiden laitevalmistajat. Paljon potkua sisältävällä testikoneellammekaan peli ei pyörinyt hyvin edes 800×600 resoluutiolla. Järkyttävät laitevaatimukset ovat sääli, sillä tässä pelissä todella on potentiaalia. Vielä kun tekoäly olisi vähän fiksumpi, ja kasa pikkuvikoja olisi viilattu kuntoon, olisivat pullat hyvin uunissa.
Teknisistä ongelmistaan huolimatta Boiling Point on vuoden ensimmäisen puoliskon suurimpia yllättäjiä. Se on hieno esimerkki siitä, että avoin pelimaailma toimii myös räiskintäpeleissä. Toivottavasti muut pelikehittäjät ottavat tästä oppia.