Blur

18.06.2010

Autopelejä on julkaistu viimeisen parin vuoden aikana melkoiset määrät. Ilahduttavasti pelaajan kannalta tämä on ollut vain hyvä: nykyään kaahailuja löytyy joka lähtöön, ja tasossa ei ole tingitty. Juuri ilmestynyt ModNation Racers on lapsenomaisempi, kun taas Blur iskee suoraan Burnoutin ja Mario Kartin alueelle toimintapitoisella ajelullaan, jossa ei räjähdyksiä ole säästelty.

Räjähdykset, johdossa kiitävän auton terrorisointi ja kanssakilpailijoille jekkuilu on pelin piristäjä ja akilleen kantapää. Radoilta kerätään erilaisia aseita ja suojia, joita käyttämällä hidastetaan muiden kuskien ajoa. Kaikki toimiikin niin kauan, kunnes on itse ottavana osapuolena. Etenkin tekoälyä vastaan pelatessaan peli nimittäin on välillä täyttä tuskaa, kun koneen ohjastamat autot pamauttelevat parhaansa mukaan esteitä niskaan.

Yksinpelissä edetään uralla hieman eri tavoin kuin yleensä. Joskus pitää päästä kolmen joukkoon, joskus tuhota kanssakilpailijoiden autoja tietyn aikarajan sisään. Tämä tuo mukavasti vaihtelua kisailuun. Ajamalla hyvin pelaaja kerää itselleen faneja – mitä enemmän faneja, sitä enemmän autoja saa käyttöönsä. Mukana on omaperäisesti myös loppupomo, joka pitää voittaa kisarupeaman lopussa.

Vaikeusaste on tapissa normaalilla tasolla, ja sunnuntaiajelijoiden kannattaakin suosiolla pelata helpoimmalla tasolla. Normaalilla vaikeustasolla peliin kyllästyy nopeasti, sillä helppo tasokin on muutamien kisojen jälkeen ihan tarpeeksi hankala. On toki hyvä, että pelissä on haastetta sitä haluaville. Voi kun tämän saisi vain joskus tehtyä ilman kuminauhatekoälyä.

Nettipeli on toteutettu erinomaisesti – omien ajotaitojen täytyy vaan olla kunnossa. Mikäli ei ole, joutuu kisasta toiseen jumbosijoille. Pelin yhdistelmä kaahailua ja kilpakumppaneiden sabotointia toimii ideana hyvin, mutta välillä toivoisi painopistettä enemmän sinne ajelun puolelle: nyt aseilla tuntuu olevan jopa liikaa merkitystä.

Blur on ehdottomasti hyvä peli. Sen kakofoninen ulosanti saattaa kuitenkin karkoittaa osan pelaajista: jatkuva räjähtely ja värien räiskyntä ruudulla väsyttää nopeasti. Pelissä etenee kuitenkin jollain tavoin koko ajan, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Vastaan ei ole vähään aikaan tullut peliä, jota olisi pakko pelata vielä se yksi kisa lisää – vaikka vain faneja kerätäkseen.

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

PÄÄSTÖTODISTUS
Mahtavaa bang boom crash -kaahailua