Erilaisia tappelupelejä on konsolimaailmassa riittänyt vuosien ajan jo kyllästymiseen saakka. Markkinoita ovat pääsääntöisesti hallinneet vanhat tutut nimet yhä uusina versioina. Viime vuosina vain Dreamcastin Powerstone-pelit ovat kyenneet tuomaan jotakin uutta Tekkenien ja Street Fightereiden hallitsemaan pelityyppiin. Playstationilla jonkinlaisia uusia tuulia on yrittänyt loihtia esille Bloody Roar -sarja, jonka uusin osa on nyt ilmestynyt PS2:lle.
Bloody Roar 3 jatkaa pelisarjan aiempien osien viitoittamalla polulla. Se pyrkii erottumaan tunnetummista kilpailijoistaan verisemmällä toteutuksellaan ja tappelupeliin erinomaisesti sopivalla ideallaan. Tavallisten taisteluliikkeiden lisäksi jokainen Bloody Roar -hahmo pystyy nimittäin muuttumaan väliaikaisesti petomuotoon. Tällöin hahmon voimakkuus ja kestävyys nousevat huomattavasti ja pelaaja saa käyttöönsä lukuisia varsin verisiä erikoishyökkäyksiä.
Hahmojen petomuoto on Bloody Roarin kantava idea, joten pelin kiinnostavuus lepää paljolti sen toimivuuden varassa. Onneksi pelintekijät ovat onnistuneet tekemään petosysteemistä erittäin toimivan ja samalla pitämään sen suhteellisen tasapainoisena pelielementtinä. Petomuotoiset taistelijat ovat selvästi ihmishahmoisia voimakkaampia, mutta eivät kuitenkaan pysty täysin dominoimaan taistelutannerta.
Jokainen hahmo pystyy olemaan petomuodossaan vain rajoitetun ajan. Ihmishahmossaan taistelija kerää sisälleen raivoa onnistuneista hyökkäyksistä ja vastustajan tekemästä vauriosta. Kun ruudun alareunassa sijaitseva palkki on kertynyt täyteen, hahmo voi halutessaan muuttua petomuotoon. Voimakkaammassa muodossa otettu vaurio ja tiettyjen erikoisliikeiden käyttö puolestaan vähentää hahmon taisteluvoimaa, jonka loppuessa hahmo palaa jälleen ihmismuotoon. Petomuotoon muuttumisen lisäksi hahmon keräämä taisteluraivo vaikuttaa myös siihen, kuinka suuri osa hänen menettämästään energiasta voi taistelun aikana vielä palautua.
Petomuotoisten taistelijoiden takana Bloody Roar 3:ssa piileskelee suhteellisen yksinkertainen tappelupeli. Käytettävissä on yksi nappi potkimista, toinen lyömistä ja kolmas peto-ominaisuuksia varten. Näiden yhdistelmillä voi loihtia esille näyttävämpiä erikoisliikkeitä, mutta varsin pitkälle pääsee jo pelkästään perusliikkeitä hakkaamalla. Pitkät hyökkäyssarjat ovat olennainen osa taisteluiden kulkua ja niiden eteen joutuessaan voi äkkiä huomata menettäneensä suurimman osan energiastaan. Puolustautuminen onnistuu sekä torjumalla että liikkumalla sivuttain pois hyökkäyksen edestä. Varsinkin jälkimmäinen toimii ihailtavan hyvin, antamatta kuitenkaan puolustautujalle liian suurta etua.
Bloody Roar 3:n suoraviivaisen luonteen ansiosta aloittelijatkin pääsevät peliin helposti sisälle. Kokeneempien pelaajien käsissä peli alkaa kuitenkin vähitellen tuntua hieman rajoittuneelta, sillä erilaisia liikkeitä on loppujen lopuksi suhteellisen vähän ja pelin combo-systeemistä on vaikea saada kunnollista otetta. Bloody Roar 3 ei onnistukaan tuomaan taisteluihin samanlaisia taktisia mahdollisuuksia kuin esimerkiksi Soul Calibur tai Tekken 3. Toisaalta pelintekijät ovat ilmeisesti pyrkineetkin kilpailijoitaan vauhdikkaampaan pelikokemukseen. Tässä on onnistuttu hyvin, sillä Bloody Roarin selvästi anime-vaikutteiset taistelut ovat pienestä rajoittuneisuudestaan huolimatta sekä vauhdikkaita että näyttäviä.
Tappelupeleille ominaiseen tyyliin Bloody Roarista löytyy myös paljon piilotettuja hahmoja ja pelimoodeja. Etenkin jälkimmäisten kehittelyyn on panostettu, sillä alussa valittavana olevien arcade-, versus- ja survival-moodien lisäksi pelistä löytyy ainakin kuusi piilotettua pelimoodia. Näistä useimmat ovat muista vastaavista peleistä tuttua vakiotavaraa, mutta pelintekijät ovat jaksaneet kehittää mukaan myös pari moodia, joissa käytetään mukavasti hyödyksi hahmojen petomuotoja.
Graafisesti Bloody Roar 3 on hieman keskinkertainen esitys. Hahmot ovat pääsääntöisesti tyylikkään näköisiä, mutta osa petomuodoista näyttää jotenkin karkeilta. Nykytrendin mukaisesti kenttien taustoissa tapahtuu jatkuvasti jotakin, mutta kokonaisuutena pelin ulkoasu olisi kaivannut hieman enemmän yksityiskohtia. Sarjan tavallista verisemmän imagon huomioon ottaen myös veriroiskeet olisi voitu toteuttaa huomattavasti paremminkin.
Kokonaisuutena Bloody Roar 3 on hyvä paketti hieman vauhdikkaampaa tappelupeliä kaipaaville. Perusidea petomuodoista toimii hyvin ja yksinkertaisen pelattavuutensa ansiosta peliin on helppo päästä mukaan. Pidemmän päälle taktisten mahdollisuuksien puuttuminen vähentää hieman pelin kiinnostavuutta, mutta runsaiden pelimoodien ja varsin tyylikkäiden petomuotojen ansiosta Bloody Roar 3 ansaitsee kuitenkin paikkansa tappelupelien ystävien pelihyllyissä.