Blood Omen 2

17.05.2002

On kulunut pari sataa vuotta Legacy of Kain: Blood Omenin tapahtumista. Alkuperäisen Blood Omenin tapahtumien jälkeen vampyyrejä teurastava Sarafan Lord onnistui voittamaan vampyyrilordi Kainin taistelussa, josta Kain itsekään ei muista juuri mitään. Kainin luultiin kuolleen, mutta vampyyrilordi onnistui säilyttämään itsessään pienen elon kipinän ja nyt pieni vampyyrikapinallisten ryhmä on herättänyt Kainin takaisin ”elävien” kirjoihin. Kainin mielessä on vain epämääräisiä muistikuvia ajasta, jolloin hän hallitsi Nosgothia ja valtavaa vampyyriarmeijaa, mutta koston himo Sarafania kohtaan elää vahvana ja nyt koston aika on käsillä. Kain kuitenkin maannut tajuttomana pari sataa vuotta ja tänä aikana hän on menettänyt suuren osan voimistaan, hänen armeijansa on kukistettu ja hänen miekkansa, Soul Reaver, on joutunut vihollisen käsiin.

Pelin juoni on hyvin yksinkertainen eikä siinä ole juurikaan merkittäviä juonenkäänteitä. Homma etenee suoraviivaisesti kohti Sarafanin kukistamista ja siinä sivussa pyritään selviytymään erilaisista esteistä, jotka Kainin eteen on asetettu. Peli onkin melko perinteinen toimintaseikkailu, jota on ryhditetty synkillä ympärisöillä, ongelmanratkonnalla sekä vampyyritarustolla.

Pelin päähenkilö on siis vampyyri ja hänellä on useita ominaisuuksia, joita ihmisillä ei ole. Kain voi on normaalia ihmistä vahvempi ja ketterämpi. Lisäksi hänellä on kynnet, jotka toimivat luontaisena aseena. Vampyyrisankarimme saa osaa käyttää myös mustaa magiaa, joka osoittautuukin tuiki tarpeelliseksi pelin edetessä. Magian avulla Kain voi mm. muuttua näkymättömäksi tietyissä paikoissa, hypätä todella pitkiä hyppyjä, hallita vihollisten mieliä ja tappaa vihollisia sytyttämällä heidät palamaan. Näitä jippoja käytetään hyväksi useissa ongelmanratkaisuissa sekä tietysti taistelussa, johon ne tuovat mukavaa vaihtelua.

Vampyyrinä olo ei kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä mikäli vampyyri ei saa verta, se heittää henkensä. Tämän takia Kain voikin imeä kuolleiden vastustajien veret parempaan talteen. Veren imeminen palauttaa Kainin energiaa sekä vahvistaa häntä. Mitä enemmän verta Kain imee, sitä vahvemmaksi hän tulee. Myös vesi on vampyyreille haitallinen elementti, sillä vesi polttaa vampyyrejä ja syvään veteen tipahtaminen tuo ruudulla Game Over -tekstin.

Etenemisen esteinä ovat pääasiassa vastaan tulevat viholliset sekä erilaiset pulmat. Vihulaisia tulee vastaan jatkuvana virtana ja niitä niitataan rutiininomaisesti, jonka jälkeen pojilta imetään veret parempaan talteen. Peliä voidaankin pitää melko brutaalina, sillä useista animaatioista löytyy sellaista materiaalia, joka ei perheen pienimmille sovi. Sydämen irti repimiset ja vastustajan pään irrottaminen on vain osa niistä tappokeinoista, joita peli esittelee melko yksityiskohtaisten animaatoiden kera. Myös vihollisten veren imemistä tehostetaan näppärän animaation voimin, jossa punapikseleitä lentää kuolleen pikselimiehen ruumiista vampyyrilordimme suuhun. Tämä lievä sadistisuus kuitenkin sopii peliin, sillä eiväthän ne vampyyrielokuvatkaan ole niitä kaikkein tervehenkisimpiä. Perheen pienimmät on kuitenkin paras pitää erossa Blood Omen 2:sta.

Tusinavihollisten lomassa vastaan tulee myös astetta kovempia pahiksia, joiden nöyryyttämiseen joutuu käyttämään vähän järkeäkin. Pääpahikset nimittäin noudattavat usein tiettyä hyökkäyskaavaa, joka on opeteltava, jotta vihollisen voittaminen onnistuu. Voitetuilta pääpahiksilta saa myös uusia taikoja, jotka ovat näitä alussa mainitsemiani mielenhallintatemppuja, erikoispitkiä hyppyjä ja muita vastaavia.

Vihollisten tappamisen välissä Kainin vastaan tulee myös useita pulmia, joiden ratkaisumallit eivät ole kovin monimutkaisia. Suurin osa ongelmista ratkeaa vääntämällä paria vipua tai työntämällä tiettyä laatikkoa. Kaikki pulmat ovatkin loogisia eikä niihin tarvitse kovinkaan pitkään päätään hakata, ennen kuin ratkaisumalli on selvä.

Yleisesti ottaen eteneminen on hyvin suoraviivaista, eikä etenemiseen ole kuin yksi reitti. Pelissä yksinkertaisesti juostaan paikasta toiseen niitaten vastaan tulevat viholliset ja välillä mietitään miten edessä oleva portti saadaan auki. Pidemmän päälle päätön juoksentelu ja vihollisten niittäminen käy tylsäksi, mutta kyllä pelin jaksaa läpi vetäistä ennen kuin toisto alkaa tuntumaan läpi liian voimakkaasti.

Pelin tapahtumapaikat ovat hyvän näköisiä ja pelin kokonaisilme on hyvin synkkä. Hahmojen graafinen ulkoasu ja animaatio ovat hyvää tasoa eikä grafiikka järjettömän raskastakaan ole. Pieni erikoismaininta tulee myös latausajoista, joita ei käytännöllisesti katsoen ole juuri ollenkaan. Pelin ääninäyttelijät onnistuvat kuulostamaan synkiltä ja heidän aksenttinsa sopii hahmojen puhetapaan kuin nenä päähän. Pelin aikaiset ääniefektit koostuvat lähinnä askeleista ja taustaäänestä, joka on siellä taustalla, mutta jota ei kuitenkaan huomaa ellei siihen yritä kiinnittää huomiota. Taisteluiden aikana taustaääni kuitenkin voimistuu astetta voimakkaammaksi rauhoittuakseen jälleen, kun vihollinen on kukistettu.

Blood Omen 2:n täydelliseen kontrollointiin vaaditaan pad-ohjain, mutta näppäimistölläkin pelaaminen sujuu ihan kohtalaisesti. Pelin kamera on pultattu Kainin taakse (tosin sitä voi liikutella hieman oman maun mukaan), eikä kamerasta aiheutuvia ongelmatilanteita esiinny juuri ollenkaan.

Blood Omen 2 jättää itsestään mukavan jälkimaun. Pelin kampanjasta irtoaa pelattavaa usean illan ajaksi ja lisäpisteitä heruu pelin tunnelmasta sekä mielenkiintoisesta pelihahmosta. Suurimmat miinukset tipahtavat toistosta, joka alkaa tuntumaan muutaman pelitunnin jälkeen, mutta rasittavaksi se alkaa käymään vasta pelin lopulla. Tietysti muutamia muitakin pikkuvikoja on, mutta ei mitään sen suurempaa. Jos kunnon vampyyritarina on lähellä sydäntäsi, kannattaa suunnistaa kauppaan hakemaan vampyyrivaarin uusin seikkailu, Blood Omen 2.