Microsoftin maskottiehdokas Marion, Crashin ja Sonicin rinnalle on Blinx-kissa. Sankarin työpaikka on universumin aikaa valmistava Aikatehdas, josta lukemattomien maailmojen aika toimitetaan määränpäähänsä. Pelottomat aikasiivoojat pitävät kurissa ajassa ilmeneviä häiriöitä, joista vähitellen kehittyy ajan ja avaruuden tasapainoa uhmaavia aikahirviöitä.
Lupaavan intron jälkeen taka-alalle jäävä juoni jättää siivoojakissalle kaksi tehtävää: villiintyneiden aikahirviöiden lisäksi pitäisi pysäyttää prinsessan kaapanneet ryövärit. Peli on muodikkaasti rakennettu sankarin kantaman härvelin varaan, joka tällä kertaa on aikaa manipuloiva imuri. Tapahtumia voi kelata eteen ja taakse, pysäyttää ja hidastaa, mutta ajatusta pidemmälle erinomaista konseptia ei ole oivallettu viedä. Tyypillisessä ongelmassa erimerkiksi sortunut silta korjataan kelaamalla aikaa sortumishetkeä edeltävään kohtaan.
Oman päättelyn tarpeen peli tekee tyhjäksi dumppaamalla ongelmallisten paikkojen juureen aina läjän kristalleja, jotka opettavat ratkaisevan taidon. Nokkelin ominaisuus on nauhoittaminen, joka luo Blinxin toimet toistavan kaksoisolennon. Kopiokatista on apua etenkin myöhemmissä pulmatilanteissa. Viidestä taidosta tarpeettomin on harvoin tarpeellinen ajan pikakelaus eteenpäin.
Aikakykyjä lukuun ottamatta aikakissan taidot eivät juuri ole mielenkiintoisia tai monipuolisia. Aikaimuriin voi poimia rajallisesti ympäristön irtaimistoa, jota voi singota vihollisia kohti. Tusinavihollisiin ei joudu käyttämään sen erikoisempia keinoja. Sitkeämmät aikahirviöt sen sijaan nielaisevat ammukset kitaansa. Nämä suursyömärit voi tuhota vain pysäyttämällä ja hidastamalla aikaa kiertääkseen petollisesti vastustajan selustaan. Mikäli ajanhallintakyvyt eivät ole käytettävissä, olioille voi syöttää lähistöltä löytyviä pommeja.
Kertakäyttöiset hallintakyvyt saa käyttöönsä aikakristalleja keräämällä. Kolmella samanvärisellä saa yhden, neljällä kaksi kristallien väriä vastaavaa taitoa. Systeemin juju piilee siinä, että samantyyppiset kristallit on poimittava peräkkäin tai tuloksena on epäkelpo kristalliyhdistelmä. Kentissä saakin turhan usein kierrellä päättömästi oikeanvärisiä kiteitä etsien ja vääriä vältellen. Järjenvastainen kykysysteemi pakottaa pahimmassa tapauksessa aloittamaan kentän alusta, jos vääriä kristalleja poimii liian usein.
Viime vuosien vapaamuotoisten tasohyppelyiden rinnalla Blinx tuntuu irvokkaan rajoittuneelta ja kaavamaiselta. Kelluvat tasot, piikkiansat, kohti vierivät tynnyrit ja ovia avaavat kytkimet on nähty tuhanteen kertaan. Kenttien hurjan määrän lisäksi plussaa ovat salaisuudet, joihin ei välttämättä pääse käsiksi ensi kerralla. Kenttäpohjainen etenevä seikkailu kulkee kolme aluetta ja pomokoitoksen kattavasta tehtäväpaketista seuraavaan yhteensä kymmenen maailman halki.
Kentästä kerätyn kullan ja aikaimuriin jääneen roinan yhteisarvosta lasketaan rahallinen palkkio ja tehokkuus palkitaan arvosanalla. Kerätyllä käteisellä saa joka maailmasta löytyvästä puodista lisävoimia ja uusia varusteita. Kaupan on esimerkiksi laajennuspaikkoja, jotka sallivat useampien aikakontrollien ja lisäelämien kantamisen. Tehokkaampi imuri mahdollistaa uusien alueiden avaamisen siivoamalla suurikokoiset esteet pois ja imurin tankin vaihtaminen tuplaa ammuksien kantokyvyn.
Lupaavien ennakko-arvioiden jälkeen Blinx on suuren luokan pettymys. Ajan sorkkimiseen ei tarjoudu niin monipuolisia mahdollisuuksia kuin toivoisi ja kristallien kerääminen turhauttaa. Kun tekijät itsekään eivät tunnu ymmärtäneen oivalluksiaan, käteen jää heikosti suunniteltu ja turhauttava tasohyppely.