Yksi hypetetyimmistä peleistä kautta aikojen on Peter Molyneuxin Black & White, jonka piti olla kaikin puolin uskomaton pelielämys, joka mullistaisi pelimaailman täydellisesti. Pelin ilmestyttyä homma ei sitten ollutkaan kaikkea mitä pelin tekijät olivat luvanneet ja teknisesti upean toteutuksen alta paljastui peli, jonka sisältö oli tyhjää täynnä.
Yksi Black & Whiten vetonauloista oli otus, pelaajan jumalaisten voimien ilmentymä. Alussa otus oli mitään osaamaton idiootti, mutta pienellä koulutuksella siitä sai kelpo apurin, joka auttoi (tai terrorisoi) kyläläisiä pelaajan opetusten mukaisesti. Vaikkei otus missään vaiheessa mikään järjen jättiläinen ollutkaan, oli se silti riittävän ”älykäs” luodakseen illuusion järkevästä toiminnasta ilman pelaajan avustusta.
Nyt Black & White on saanut lisäosan, jonka pääosassa häärivät vapaana elävät otukset. Pelaaja löytää itsensä kaukaiselta saarelta, jonka asukkaat ovat eläneet rauhassa ilman jumalten läsnäoloa. Alkuperäisestä Black & Whitestä tutut hoilaavat merimiehet kuitenkin rantautuvat saarelle ja kertovat heidän hienosta jumalastaan. Saaren asukkaat sekoavat kiinnostuksesta ja päättävät rukoilla kyseisen jumalan paikalle. Pian pelaaja saa huomata, että saarella asuvat otukset ovat pistäneet pystyyn oman klubinsa, jonka jäsenkortin saa haltuunsa suorittamalla sarjan mitä erikoisimpia tehtäviä.
Tehtävät vaihtelevat melko paljon, aina juoksukilpailusta keilailuun ja lampaiden kaitsimiseen. Vaikka suurin osa tehtävistä onkin idealtaan mukavia, on niiden suorittaminen paikoitellen todella rasittavaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on edellä mainittu lampaiden kaitsiminen, jossa kymmenen lammasta on ohjattava vähän matkan päässä olevaan aitaukseen. Käytännössä homma toimii ohjaamalla otus lampaan taakse niin, että se juoksee aitausta kohti. Yhden lampaan nyt vielä voisi sinne aitaukseen kuskata, mutta kolmannen lampaan kohdalla huumori alkaa väkisinkin loppua kesken.
Toinen mieltä vaivaava ominaisuus on pelin vaikeustaso. Tietyt tehtävät ovat nimittäin aivan järjettömän helppoja, kun taas toisia on vaikeutettu rajaamalla pelaajan vaikutusmahdollisuuksia. Usein erilaiset ihmeet auttaisivat etenemistä kummasti, mutta yllättäen kyseisen ihmeen tekeminen ei onnistukaan. Tietysti tätä voisi perustella sillä, että testit ovat suunnattu otuksen suoritettaviksi, mutta ikävä kyllä tässäkin perustelussa on pieni aukko. Tietyissä tehtävissä otusta ei nimittäin tarvita ollenkaan, vaan testiin joutuvat pelaajan motoriset taidot tai arviointikyky.
Osa otuksen kohtaamista haasteista saattaa aluksi tuntua aivan mahdottomilta, mutta näissä ongelmissa apu löytyy ihmeistä, oikoreiteistä tai muista kepulikonsteista. Esimerkiksi kilpajuoksussa pelaaja voi vauhdittaa menoansa ihmeen avulla tai heittää vastassa olevaa otusta tulipalloilla, voiton varmistamiseksi voi vielä käyttää radan varrelta löytyviä oikopolkuja. Erilaisia huijauksia ja ihmeitä käyttämällä muutamien tehtävien vaikeustaso laskeekin todella paljon.
Pelin mielenkiintoisimpiin uudistuksiin kuuluu Tyke, joka on otuksen otus. Tämän pienen kananpoikaa muistuttavan otuksen kasvattaminen onkin yksi pelin tehtävistä. Tyke oppii parhaiten matkimalla otuksen puuhasteluja, mutta pelaajakin voi esimerkillään edesauttaa sen taitojen kehittymistä. Pelaajan ja Tyken välinen interaktiivisuus jää kuitenkin vähäiseksi, sillä pelaaja ei voi vaikuttaa Tyken tekemisiin. Pelaajan onkin käskytettävä olentoa ja toivottava, että otuksen otus seuraa perässä. Alkuinnostuksen jälkeen Tyke jääkin taka-alalle isompien otusten rymistellessä estradilla.
Kuten edellä olevasta voi päätellä, on pikkuihmisten huolehtiminen aiempaa pienemmässä osassa eikä alkuperäisestä Black & Whitestä tutuksi tulleesta mikronsyväyksestä ole tietoakaan. Ihmiset tarvitsevat aiempaa vähempää huomiota, sillä ruokaa ja rakennustarvikkeita tuntuu tulevan kuin itsestään ja saaren populaatiokin tuntuu pysyvän hyvin kurissa. Riittää, kun silloin tällöin vilkaisee miltä saaren asutuskeskukset näyttävät ja tekee sen pohjalta tarvittavat johtopäätökset.
Tuttuun tapaan pelaajan on käännytettävä muutama kyläpahanen uskoon. Tämäkin hoituu aiempaa helpommin, sillä vastassa ei ole kyliä hallitsevia jumalia ja otuksen vieminen kylään riittää useimmiten vääräuskoisten käännyttämiseen. Lisää helpotusta kansalaisten kaitsemiseen tuo tietysti otus (ja Tyke), jonka voi opettaa pitämään huolta kyläläisten hyvinvoinnista. Creature Islen uudistuksiin lukeutuvan rakennustaidon avulla otus osaa jopa rakentaa taloja.
Teknisesti Black & White: Creature Isle on edelleen kovan luokan tavaraa. Se on graafisesti upea tapaus eikä äänimaailmaakaan sovi hävetä. Koska Creature Isle vaatii alkuperäisen Black & Whiten toimiakseen, on aiempaa osaa todennäköisesti pelattu sen verran, että myöskään kontrollointi ei tuota ongelmia. Otuksen tekoäly on edelleen tarpeeksi ovelaa luodakseen illuusion ihan oikeasta älystä, mutta tietty rajoittuneisuus paistaa otuksen aivoista ja siksi illuusio pitää otteessaan vain osittain.
Valitettavasti pelin sisältö jää jälleen vajaaksi. Pelin parikymmentä tehtävää on suoritettu vajaassa viikossa ja tämän jälkeen tekeminen alkaa olemaan vähissä. Kun vielä huomioidaan tehtävien helppous ja muutamien tehtävien todella rasittava luonne, on pelattava jälleen vähissä. Hyvät dialogit ja muutamat hauskat vitsit tuovat sentään vähän piristystä muuten tasaharmaaseen pakettiin. Jos pidit alkuperäisestä pelistä, pidät todennäköisesti tästäkin, mutta jos alkuperäinen Black & White ei innosta niin tuskin innostaa tämäkään.