Videopelien maailmassa jatko-osat ovat usein parempia kuin alkuperäinen peli. Pelin tekniikkaa on hiottu paremmaksi, ja ykkösen virheistä on opittu. Bioshock 2 osoittaa kuitenkin, että joskus kaikki olennainen tulee sanotuksi jo ykkösosassa.
Peli sijoittuu ekasta Bioshockista tuttuun Rapturen kaupunkiin. Merenalainen miljöö on edelleenkin vaikuttava, vaikkei tutuissa ympäristöissä enää olekaan samaa ihmeen tuntua. Päähenkilö on jättimäinen sukelluspukumies Big Daddy. Hän taistelee Rapturen kapitalistiparatiisin vallannutta sosialistia, tohtori Lambia vastaan. Ekaa Bioshockia pelanneille jatko-osa tuntuu niin tutulta, että hetken pelaaja epäilee pelaavansa ykköspeliä uudestaan. Alussa opetellaan ampumaan geenimuunnoksista hulluksi tulleita asukkaita, sitten etsitään sähköshokkivoima ja tapetaan vesilammikossa seisovat viholliset. Ykköspelin peruase jakoavain on sentään vaihtunut poraan.
Taistelu pyörii edelleenkin räiskinnän ja erikoisvoimien eli plasmidien tehokkaan käytön ympärillä. Vakiotemppu on panna vihollinen sätkimään sähköshokilla ja sen jälkeen ampua konekiväärillä. Plasmideissa ja aseissa näkyy hienoista kehitystä: mahdollisuuksia taktikoida ja soveltaa kykyjään fiksusti on paljon, ja vaikeakin taistelu muuttuu helpoksi, jos tietää mitä tekee.
Pelin puolivälin jälkeen armoton déjà vu alkaa hellittää. Uutta sisältöä räiskintään tuo se, että nyt pelaajan täytyy puolustaa suojeluksessaan olevaa Little Sisteriä sillä aikaa kun tämä tökkii injektioruiskulla ruumiita. Näissä taisteluissa on kyse hyvän puolustuksen suunnittelemisesta ja ympäristön ansoittamisesta. Jos ansoja on tarpeeksi, ei itse joudu ampumaan laukaustakaan, vaikka päälle hyökyy vihulaisaalto toisensa perään.
Pelin hienoimmat kohtaukset esittelevät tutun ympäristön uusia puolia. Sukelluspukuun sonnustautunut sankari voi seikkailla myös meren pohjalla, ja katsella kaupunkia lasiseinien läpi. Pelin loppusuoralla nähdään jopa miltä Rapture näyttää asukkaidensa unelmissa.
Voi olla, että Bioshock 2:sta on eniten iloa niille, jotka eivät ole pelanneet ykköspeliä. Bioshock-veteraanin näkökulmasta on vaivaannuttavan ilmeistä, että vaikka jatko-osa on uskollinen edeltäjälleen ja laajentaa sen maailmaa onnistuneesti näyttävillä uusilla kohtauksilla ja ihan kelvollisella moninpelillä, mitään uutta ideaa ei ole. Peli on kuin klassisesta elokuvasta taitavasti tehty remake: jälki on sliipatumpaa mutta sisältö puuttuu.
PÄÄSTÖTODISTUS
Klassikkopelin ideaköyhä jatko-osa.
– JUHANA PETTERSSON