Monet ajopelien ystävät ovat odotelleet Capcomin Automodellista-projektin valmistumista suurella mielenkiinnolla, ennen kaikkea sen cel-shading -teknologiaa hyödyntävän graafisen toteutuksen takia. Innostusta ovat herättäneet myös autojen monipuoliset viritys- ja muokkausmahdollisuudet. Automodellista on kuitenkin tekijätiiminsä ensimmäinen autopeli ja se valitettavasti näkyy lopputuloksessa.
Ajotuntuma on pohjimmiltaan melko realistinen. Autoilla on selvästi massaa, liian vauhdikas ajotyyli johtaa helposti pyörähdyksiin ja pelaajan on tyydyttävä tavallisiin fysiikan lakeihin. Kaikki ei kuitenkaan ole täysin kohdallaan, sillä pelituntuma ei ole luonteva kuten esimerkiksi Gran Turismo 3:ssa, Metropolis Street Racerissa tai Project Gotham Racingissa. Varsinkin tiukkojen mutkien ja jarrutusten ajoittaminen on erittäin vaikeaa eivätkä ne istu selkäytimeen pitkänkään harjoittelun jälkeen. Ongelma on merkittävä, mutta ei onneksi täysin tuhoisa. Useimmista tilanteista selviää nimittäin opettelemalla radat huolellisesti ja keskittymällä.
Ensisilmäyksellä pelin sisältö vaikuttaa melkoisen köyhältä. Alkuvalikossa on tarjolla vain yksittäiset arcade-kisat ja mystiseltä kuulostava garage-moodi. Jälkimmäisen takaa paljastuu kuitenkin pelin varsinainen sielu: laaja ja monipuolinen kokonaisuus, jossa keskitytään ajamisen lisäksi ajoneuvojen virittelyyn, niiden ulkonäön suunnitteluun ja autotallin sisustamiseen.
Erilaisia vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti ja niitä saa hyödyntää rajoituksitta. Omaan kokoelmaan mahtuu peräti kolmekymmentä autoa, joista jokaisen voi muokata mieleisekseen. Virityspuolella tämä tarkoittaa vanhojen osien korvaamista uusilla, paremmin ajopelin käyttötarkoitukseen sopivilla vaihtoehdoilla. Kyse ei siis ole pelkästään parhaan tarjolla olevan moottorin pulttaamisesta konepellin alle, vaan pelaajan on mietittävä vaaditaanko autolta enemmän nopeutta, kiihtyvyyttä vai ohjattavuutta. Valitettavasti erilaisia osia on käytössä melko vähän eikä niiden hienosäätäminen ole mahdollista, joten auton ominaisuuksien kanssa leikkiminen on hieman summittaista. Näpertelystä kiinnostuneille viritteleminen tarjoaa kuitenkin mukavasti puuhaa eikä muiden tarvitse asialla välttämättä päätään vaivata. Heitä varten paketista löytyy nimittäin jokaiselle radalle oma automaattinen säätöpalvelunsa.
Myös ajoneuvojen ulkonäköä muokataan erilaisten vaihto-osien avulla. Niillä ajokkinsa voi muuttaa esimerkiksi rata-autoa muistuttavaksi tiennielijäksi tai mahdollisimman virtaviivaiseksi urheilumalliksi. Lisäksi käytössä on monipuolinen maalauspalvelu, jolla eri osien väritystä voi vaihdella vapaasti. Viimeinen silaus ajopeleille annetaan tarroilla, jotka voi joko piirtää itse tai valita mieleisensä valmiiden vaihtoehtojen joukosta. Kaiken kaikkiaan virtuaalinen autotalli tarjoaa siis valtavasti puuhaa ajoneuvojen muokkauksesta kiinnostuneille.
Itse kisat ovat hieman mielikuvituksettomia. Tarjolla on esimerkiksi serpentiiniteillä käytäviä koitoksia, suoraviivaista kaupunkikaahailua ja rata-ajoa Suzukassa. Kaikissa tavoitteena on yksinkertaisesti saapua maaliin ennen muita kilpailijoita ja mahdollisesti parantaa siinä sivussa aikaisempia ennätyksiä. Onnistumisista palkitaan uusilla osilla ja autotallin sisustukseen käytettävillä esineillä. Entistä parempia ajokkeja on sen sijaan turha odottaa, sillä pelaaja pääsee jo alussa käsiksi suurimpaan osaan tarjolla olevasta valikoimasta ja uusia autoja saa hankkia kokoelmaansa täysin vapaasti. Pelikokemuksen antoisuus riippuu siis lähes täysin siitä, miten hyvin Garage-moodin tarjoama puuhastelu jaksaa pelaajaa kiinnostaa.
Kisojen vetovoimaa parantaa tosin hieman se, että pelin vaikeustaso on hiottu kohdalleen. Ensimmäisten koitosten jälkeen auton viritteleminen alkaa olla pakollista ja tekoälykuskit antavat tiukan vastuksen etenkin mutkikkailla radoilla, joilla kankea pelattavuus hankaloittaa pelaajan elämää. Vastustajien ajotyyli kertoo myös häilyvästä älykkyydestä, vaikka nämä käyttävätkin röyhkeästi hyväkseen sitä, että pelistä ei löydy minkäänlaista vahingonmallinnusta, ja autoilla on paha taipumus kääntyä poikittain pienestäkin kolarista.
Viime vuosina suosioon noussut cel shading -grafiikka on koko tuotantoprosessin ajan ollut Automodellistan tärkeimpiä valttikortteja ja valmis peli on kieltämättä komeaa katsottavaa. Etenkin vauhtiviivat, autojen perässä tunneleihin syöksyvä kamera ja muut erikoisefektit ovat yksistään hyvä syy kokeilla tulokasta ainakin muutaman kisan verran. Valitettavasti ratojen ympäristöön ei kuitenkaan ole kiinnitetty yhtä paljon huomiota kuin näyttäviin automalleihin. Varsinkin rakennukset kärsivät todella masentavasta, yleisharmaasta ulkoasusta ja cel-shading -tekniikan aiheuttamasta tekstuurien valjuudesta.
Pelin äänimaailma synnyttää hieman kummallisen tunnelman. Pääsyynä tähän on valikoiden ja kisojen taustalla innostuneita kommentteja heittelevä miesääni, joka on tullut paremmin tutuksi Capcomin tappelupeleistä. Ääni on yksityiskohtana hämmentävä eikä sovi suhteellisen realistista otetta hakeviin kilpailuihin lainkaan. Myös taustamusiikit ovat pienoinen pettymys, sillä ne sisältävät lähinnä mitäänsanomatonta jumputusta, jossa ei ole minkäänlaista tunnelmaa.
Innokkaimmat yrittivät nostaa Automodellistan jo ennen sen ilmestymistä Gran Turismo 3:n hallitsemalle valtaistuimelle. Valmis peli ei kuitenkaan pysty edes nousemaan samaan kehään mestarin kanssa. Sen suurin kompastuskivi on epämääräinen pelituntuma, joka vaikeuttaa pelaajan menestymistä ja vie kilpailuista niiden parhaan terän. Kohtuullisen monipuolinen autotalli on sen ainoa todella toimiva ominaisuus, joten näpräilystä kiinnostuneille julkaisu on omiaan. Muiden ei kannata koskea pakettiin muutamaa koekierrosta enempää.
