Rainbow Six on pelisarja, jolla on pitkä historia. Ensimmäinen peli ilmestyi vuonna 1998, ja sen jälkeen niitä on tullut yli kymmenen. Pelin nimen Rainbow viittaa monikansalliseen terrorisminvastaiseen operaatioon, jonka päämaja on Englannissa. Rainbow Six on organisaation johtajan koodinimi.
Edellinen Rainbow Six on vuonna 2008 ilmestynyt Vegas 2, ja välissä ehti olla myös julkaisematta jäänyt Rainbow 6: Patriots. Siegeä on siis ehditty odottaa.
Tavallaan kyseessä on hyvin samankaltainen julkaisu kuin Star Wars: Battlefront. Tässäkin pelissä on keskitytty moninpeliin. Tutoriaalikamaa ja joitain moninpelitilanteita voi pelata yksinkin, mutta peliä ei kannata sen takia hankkia. Kavereiden kanssa pelaaminen tai nettivastustajien päihittäminen on pelin parasta antia.
Siegen ammuskelut tapahtuvat ahtaissa rakennuksissa, joissa toinen joukkue puolustaa ja toinen hyökkää. Pelimoodeja on erilaisia, mutta niitä yhdistää huoneeseen tunkeutumisen ajatus. Jossain on jotain, mitä yhdet puolustavat ja toiset haluavat.
Ammuskellessa pitää olla varovainen, sillä pelihahmo kuolee helposti eikä respawneja ole. Jos kuolee, on kuollut matsin loppuun asti. Tämä korostaa vaanimisen ja vihollisen yllättämisen merkitystä. Ratkaisu on onnistunut, sillä sen vuoksi Siegeä joutuu pelaamaan taktisemmin kuin Rambo-henkisempiä räiskintöjä. Jos Black Ops III:ssa juostaan seinää pitkin, tässä pelissä kykitään sohvan takana. Ja se on hyvä.
Pelin ympäristöt tuhoutuvat taistelussa, ja jopa seinien läpi ammuskelu onnistuu. Paikoitellen se vaatii melkoista zen-asennetta: Jos tietää että vihollinen on tämän vanerilevyn toisella puolella, saa tämän hengiltä ilman näköyhteyttä. Silloin kun tällainen tappo onnistuu, voittajan fiilis on melkoinen.
Pelissä on myös yhteistyömoodi, jossa pelaajat yrittävät torjua porukalla tietokoneen ohjaamia vihollisia, jotka hyökkäävät aalloissa. Näissä tehtävissä korostuu kierroksen alussa oleva hetki, jonka voi käyttää valmistautumiseen. Jos oviaukon muuraa umpeen, on vähän helpompi ennakoida mistä vihollinen voisi tulla.
Siege on parhaimmillaan hyvä ja jännittävä peli, mutta yksinpeliä ei ole ja moninpelimoodit ovat hyvin samanlaisia keskenään. Battlefrontin tapaan peli on ohut.
Arvosana: 8