Arvostelussa Just Cause 3 – ”parhaimmillaan, jos sitä ajattelee leikkikenttänä jossa voi riehua”

24.02.2016

Rico Rodriguez on amerikkalaisten leipiin työskentelevä agentti, jonka erikoisalaa on kaataa kolmannen maailman hallituksia. Diktaattorit syöstään maahan ja kansa vapautetaan lähinnä tuhoamalla paikallista infrastruktuuria, kuten voimalaitoksia. Tässä mielessä peli on hyvin realistinen: Oikeassa elämässä jenkit vapauttavat ihmisiä pommittamalla heitä, ja pelissä tehdään samaa mutta pienemmässä skaalassa.

Ei kuitenkaan hätää: Ricon paikallinen kontakti sanoo, että kun koko maa on raunioina, he voivat rakentaa kaiken uudestaan.

Just Cause 3:ssa on avoin maailma. Rico seikkailee välimerellisillä saarilla, joiden maisemat ovat postikorttikamaa. Aikaisemmista Just Cause -peleistä tuttu koukku on edelleen mukana. Rico voi ampua sen räystääseen, vuorenrinteelle, vihollisautoon, tai mihin tahansa mihin haluaa syöksyä seuraavaksi. Uutena ideana koukulla ja vaijerilla voi kytkeä mitkä tahansa kaksi maailmassa olevaa asiaa toisiinsa ja pakottaa ne toisiaan kohti.

Pelissä eteneminen edellyttää ympäristön tuhoamista. Se voi olla helpompaa jos käyttää raketinheitintä, mutta alusta asti on selvää että juuri koukkuvaijeri on hauskin tapa aiheuttaa hävitystä. Yksi pää voi olla patsaassa ja toinen vihollisen autossa. Kun vaijeria alkaa hilata sisään, auto nousee patsasta pitkin ja parhaassa tapauksessa kumpikin hajoavat.

Just Cause 3 on yksinpeli, jonka runkona toimii sarja tarinatehtäviä. Kaava on tuttu lähes kaikista ison budjetin avoimen maailman peleistä, mutta tällä kertaa se ei toimi kovin hyvin. Tehtävät ovat lyhyitä ja huonoja. Peli alkaa varsinkin loppua kohti toistaa itseään.

Peli tuntuu myös viimeistelemättömältä. Ricon räjäytellessä paikkoja pelissä tapahtuu usein todella paljon, eikä ruudunpäivitys pysy perässä.

Just Cause 3 on parhaimmillaan, jos sitä ajattelee leikkikenttänä jossa voi riehua. Asioiden tuhoaminen on hauskaa, ja erilaisten menetelmien keksiminen koukuttavaa. Valitettavasti tästä ei riitä hupia loputtomiin. Kun tarpeeksi monta polttoainesäiliötä on tuhottu, alkaa pelatessa miettiä eikö tässä ole mitään muuta?

Arvosana: 6

Lisää luettavaa