Arvostelussa Driveclub Bikes – ”ratojen pariin palasi uudelleen ja uudelleen”

25.02.2016

Evolution-studion Driveclub-pelin julkaisu oli todellinen murheenkryyni. Alkujaan pelin piti olla täysin maksuton, mutta vakavat ongelmat pelin julkistuksessa aiheuttivat sen, että siitä saivat nauttia alkuun vain pelin maksullisen version ostaneet. Jos edes saivat: pelin yhteysongelmat pakottivat useat pelistä innostuneet pitämään taukoa jotteivat hermot palaisi verkko-ongelmien takia.

Nyt pakettin on ilmestynyt lisäpelattavaa Driveclub Bikesin muodossa. Nimensä mukaisesti Driveclub Bikes tuo mukaan moottoripyörät, ja jälki on täysin eri luokkaa kuin surkeissa Milestonen MotoGP-peleissä. Ensimmäinen asia jonka virtuaalimoottoripyöränohjaimiin tarttuessaan huomaa on grafiikka, joka on yhä loisteliaalla tasolla. Driveclubia ei ole turhaan kehuttu erääksi PS4:n kauneimmista peleistä, eikä Driveclub Bikes tietenkään heikennä sen ulkonäköä millään tavalla. Etenkin kuskin kuvakulmasta ajaessaan vauhdin tunne on huima.

Kampanjatilassa edetään eteenpäin samalla periaatteella kuin emopelissä. Radatkin ovat tuttuja jo Driveclubista, mutta tämä osoittaa lähinnä sen, kuinka hyvin ne on suunniteltu.

Kuukausien Driveclub-tauonkin jälkeen ne tuntuvat yhä omaperäisiltä ja juuri sopivan vaikeilta ajaa, oli alla siten kaksipyöräinen tai nelipyöräinen kulkuväline. Driveclub Bikes on siis käytännössä alkuperäinen Driveclub moottoripyörillä, mutta ratkaisu on toimiva.

Alkuhankaluuksien jälkeen Driveclubin maailma veti kuitenkin upeasti puoleensa, ja sen ratojen pariin palasi uudelleen ja uudelleen. On harvinaista, että kisoja jaksaa yrittää monta kertaa peräkkäin, mutta tämä piirre on mukana myös Driveclub Bikesissa.

Tällä hetkellä Driveclub Bikesistä löytyy 12 moottoripyörää. Tämä ei ole mikään huima määrä, mutta 19,95 euron hinnalla Driveclub Bikes on arcade-kaahailun ystäville silti ihan järkihankinta. Pyöriäkin pitäisi tulee jatkossa lisää.

Arvosana: 9