Uusi Assassin’s Creed -peli ilmestyy joka syksy. Kenties tiiviin julkaisutahdin vuoksi sarja on jo pitkään ollut tuuliajolla. Edellinen osa Unity oli teknisesti niin heikko esitys, että Ubisoft joutui tekemään julkisen anteeksipyynnön. Hyviäkin Assassin’s Creedejä on, kuten alkuaikojen Brotherhood tai merirosvoaiheinen Black Flag, mutta keskinkertaisia on enemmän.
Assassin’s Creed: Syndicate sijoittuu viktoriaaniseen Lontooseen. Pääosassa on Fryen kaksoset Jacob ja Evie, kumpikin pelattavia hahmoja. Pelin tyyli on aiempaa kevyempi, mutta asetelma on tuttu: Lontoo pitää puhdistaa pahojen Temppeliherrojen kataluuksista tekemällä sivutehtäviä ja pelaamalla tarinaa eteenpäin.
Perinteistä kaavaa on yksinkertaistettu ja virtaviivaistettu. Mukana ei ole moninpeliä ja sarjan perinteiset nykyaikaosuudet on minimoitu. Kaikki paukut on laitettu olennaiseen, eli hauskaan historialliseen seikkailuun. Peli myös toimii: Jacob ja Evie tekevät yleensä mitä pelaaja haluaa, eikä vihollisten vaaniminen kaadu ohjauksen ongelmiin. Tämä ei aina ole ollut itsestäänselvyys.
Pelillisesti merkittävin uudistus on Arkham-peleistä pöllitty vaijeri, jonka avulla voi syöksyä nopeasti talon katolle tai kadun yli. Se on tarpeen, koska Lontoossa on paljon leveitä katuja, toreja ja korkeita rakennuksia. Lisäyksen ansiosta salamurhaajat liikkuvat entistä ketterämmin ja taktisia mahdollisuuksia on enemmän.
Syndicaten historiantulkinta on kevyttä, mutta pelissä on hauska luokkasodan fiilis. Sivuhahmot ovat onnistuneita, erityisesti pääpahis Crawford Starrick. Hän oikeuttaa sikailujaan samanlaisella retoriikalla kuin nykypäivän suurrikkaat. Sivuhahmona on mukana jopa Karl Marx, joka teroittaa työläisten oikeuksia ja demokraattisen vaikuttamisen tärkeyttä.
Ensimmäistä kertaa sitten Ezio-trilogian tuntuu, että pelisarjalla on järkevä suunta. Fryen sisarrukset ovat mainioita päähenkilöitä joita toivoisi näkevän lisääkin. Sarjan pahinta pöhöä on karsittu pois ja perustoimintoja on paranneltu niin, että hiipiminen ja vaaniminen toimii.
Arvosana: 9