Arviossa Revolution 60 – ”näyttää kamalalta, outo evakko varhaisten 3D-pelien maailmasta”

04.10.2014

Holiday on cooliakin coolimpi salamurhaaja. Hänen partnerinsa Unknown on myös cool, mutta traagisesti. Lisäksi mukana on pahis-cool komentaja Minuete ja nörtti-cool tiedemies Amelia. Revolution 60 on peli, joka uhkuu asennetta. Napakoita repliikkejä riittää.

Holiday suorittaa tovereineen salaisia tehtäviä, ja peli kertoo yhdestä sellaisesta. Minuete vie tiimin avaruusasemalle, jossa selviää ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Tarina on pääosassa, ja paikoin Revolution 60 tuo mieleen pienen budjetin indie-version Mass Effectistä. Keskusteluja riittää.

Pelattavaa on taisteluissa ja erilaisissa kosketusnäyttöä hyödyntävissä refleksitesteissä. Taistelut tapahtuvat taktisella ruudukolla, ja perustuvat yksinkertaiseen, tavallaan ihan toimivaan perusmekanismiin. Vihollista pitää ampua kun se on vasta lataamassa, ja väistää sivuun ennen kun se ehtii tehdä mitään. Pelin edetessä saa kokemusta, jonka voi käyttää hahmon paranteluun. Vaihtoehdot ovat yksinkertaisia, mutta onneksi mukana on sentään pari uutta erikoisvoimaa.

Muu pelattavuus on ankeampaa. Pelaajan täytyy sohia kosketusnäytöllä ylös, alas, ympyrää, neliötä sen mukaan, mitä peli haluaa. Tällainen ei ilahduta konsolipeleissä, eikä tässä.

Ainekset ovat hyvät: Tarina, popkulttuurikommandoja, visuaalinen tyylittely. Valitettavasti Revolution 60 ei ole hyvä peli. Se näyttää kamalalta, jonkinlaiselta oudolta evakolta varhaisten 3D-pelien maailmasta. Hahmot ovat pahvia, eikä heillä ole toisilleen mitään sellaista sanottavaa, mitä ei voisi sanoa ankealla kliseellä. Jos yrittää liikaa olla cool, on vain nolo.

Kaikki pelimäiset elementit, esimerkiksi taistelu, ovat pelkkää täytettä. Monet tyyliseikat, kuten ääninäytteleminen, ovat amatööritasoa.

Revolution 60 on peli, josta haluaisi pitää. Juuri tällaisia pelejä soisi näkevän enemmänkin: Vahvoja, toimivia naishahmoja, kunnianhimoinen halu käyttää videopelejä tarinankerrontaan. Naisvetoinen pelistudio, joka tekee omaa juttuaan suurella sydämellä.

Valitettavasti se ei riitä.

KEHITTÄJÄ
Gian Spacekat

JULKAISIJA

Giant Spacekat

TESTATTU
iPad

MUUT ALUSTAT
iOS

ARVOSTELIJA
Juhana Pettersson

IKÄSUOSITUS

PELAAJIA
1

PLUSSAT
Menoa ja meininkiä
Ei ongelmia Bechdelin testin kanssa

MIINUKSET
Kliseinen
Pelattavuus

PÄÄSTÖTODISTUS
Scifistinen agenttiseikkailu vannoo itsestäänselvyyksien nimeen

ARVOSANA
6

LAJITYYPPI
Taktiikkapeli

JULKAISTU
4.8.2014

Lisää luettavaa