Arviossa Lifeless Planet – ”Tästä pelistä oppii, että astronautiksi pääsee vain jos on henkisiä ongelmia”

19.10.2014

Videopelien alkuaikoina pelit olivat usein yhden ihmisen käsialaa. Hittipeli saattoi syntyä osaavalta pelintekijältä muutamassa kuukaudessa. Sittemmin pelien kasvaessa tiimitkin ovat kasvaneet, ja tekijöitä saattaa olla yhdessä pelissä satoja.

Samalla kuitenkin myös työkalut ovat parantuneet. Pelintekovälineet keventävät taakkaa, ja siksi yhden ihmisen on jälleen mahdollista saada aikaiseksi kokonainen peli. Tässä tapauksessa tuon ihmisen nimi on David Board.

Pelatessa on vaikea olla ajattelematta Lifeless Planetin syntytarinaa. Se on ammattimainen ja toimiva kokonaisuus, jossa on kuitenkin pieniä kömpelyyksiä. Ne on helppo selittää yhden ihmisen tekijätiimillä.

Lifeless Planet alkaa astronautin saapuessa vieraalle planeetalle. Alussa on kylmää kyytiä: Kaverit katoavat ja kuolevat, hedelmälliseksi luultu planeetta on hiekkaerämaa. Kuolema korjaa mikäli astronauttipäähenkilö ei pian löydä jotain. Ei kestä kauaa ennen kun hän alkaa hourailla.

Pelillisesti Lifeless Planet koostuu yksinkertaisista tasohyppelyosuuksista ja arvoituksista. Suurimman osan aikaa hyppely on helppoa. Se on hyvä, koska astronautin ohjaus ei ole kovin tarkkaa. Arvoitusten ratkaisut ovat sekin yleensä ilmeisiä. Eniten haastetta onkin suunnistamisessa. Pelin kentät ovat lineaarisia mutta suuria, ja välillä on hyvinkin epäselvää mihin pitäisi mennä.

Tämä piirre huipentuu loppupuolella laavakentässä. Ilmeistä menosuuntaa ei ole, ja lopulta pelaaja joutuu hyppimään satunnaisiin paikkoihin nähdäkseen, mikä niistä saattaisi olla oikea.

Pelissä on yksinkertainen, ympäristöaiheinen tarina jonka aiheita ovat ekokatastrofi ja scifikliseet. Tästä pelistä ja muista tämänkaltaisista oppii, että astronautiksi pääsee vain jos on henkisiä ongelmia. Tarinaa tärkeämpi on kuitenkin pelin yksinkertainen mutta toimiva tunnelma. Pelimekanismien tehtävä on tuoda rakennetta fiilistelyyn.

Lifeless Planet on lähestyttävä, tunnelmallinen ja toimiva indie-peli. Kenties työkalujen yhä kehittyessä näemme tällaisia lisää: Yhden ihmisen tekemiä pelejä, joiden liikkeellepaneva voima on selkeä näkemys siitä, mitä pelaajan on tarkoitus kokea.

KEHITTÄJÄ
STAGE 2 STUDIOS

JULKAISIJA
LACE MAMBA GLOBAL

TESTATTU
PC

MUUT ALUSTAT
Mac

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON

IKÄSUOSITUS
16+

PELAAJIA
1

PLUSSAT
TUNNELMA
NEUVOSTOMEININKI

MIINUKSET
HÄMÄRÄ LAAVAKENTTÄ
PERUSTARINA

PÄÄSTÖTODISTUS
Pienimuotoinen mutta toimiva fiilistely

ARVOSANA
8

LAJITYYPPI

Tasohyppely

JULKAISTU
6.6.2014

Lisää luettavaa