Alkuperäinen Army of Two oli periaatteessa ihan mukiinmenevä toimintapeli, mutta kärsi pahasti typerän asenteensa takia. Eurooppalaiseen yleisöön stereotyyppisen amerikkalainen uhoaminen upposi kehnosti. Pelin pääosassa oleva palkkasoturikaksikko, Salem ja Rios, käyttäytyivät kuin luiskaotsaiset steroidiurpot ja hurrasivat mehuissaan tappaessaan pelin loputtomia vihollisjoukkoja. Siitä jäi paha maku suuhun.
Jatko-osassa huomaa selvästi sen, että pelin tehnyt EA Montreal on ottanut saamansa kritiikin huomioon, sillä luontaantyöntävän mouhottamisen määrä on vähentynyt. Myös pelin varsinainen sisältö on muuttunut: poissa ovat aiemman pelin kömpelöt ajoneuvokohtaukset ja muut erikoisemmat viritykset. Pelin ydintoimintaa, jossa kaksikko kulkee kenttien läpi tappaen vihollisia, on viilattu sujuvammaksi.
Kaksinpeliksi tarkoitettu Army of Two on luonnollisesti parhaimmillaan yhteistyötilassa kaverin kanssa pelattuna, mutta myös tekoälyn kanssa pelaaminen toimii mukavasti. Niin sanottu aggromekaniikka on yhä käytössä: viholliset pyrkivät aina käymään sen hahmon kimppuun, joka ampuu enemmän ja äänekkäämmin. Niinpä päähenkilöistä toinen voi kerätä vihollisten huomion puoleensa samalla, kun partneri kiertää selustaan ja avaa tulen. Monet pelin raskaasti panssaroiduista erikoisvastustajista vaativatkin tämän tekniikan soveltamista. Tämä osuus pelistä toimii loistavasti, mutta valitettavasti hahmojen välinen yhteistyö jää muuten kovin pintapuoliseksi.
Ulkoasunsa puolesta The 40th Day jää vaatimattomaksi. Grafiikan tekninen toteutus ajaa hyvin asiansa, mutta juuri mikään pelialueista ei jää mieleen tai tee vaikutusta. Voisi luulla, että jos pelaajan täytyy taistella tiensä eläintarhan läpi, moisella miljööllä voisi revitellä, mutta nyt sitä ei tietäisi eläintarhaksi, elleivät hahmot muistuttaisi siitä jatkuvasti. Valitettavasti sama pätee myös päähenkilöihin ja tarinaan: kaksikolla ei ole edes oikeita persoonallisuuksia, eikä Shanghaihin sijoittuva tarina ole kovin kiinnostava – tai edes ymmärrettävä.
Army of Two: The 40th Day ei ole millään muotoa mullistava tai merkittävä peli. Ironista kyllä, sarjan urpo ensimmäinen osa jää luultavasti pelaajille paremmin mieleen, vaikka jatko-osa onkin selvästi vähän parempi peli. Vaikka kyseessä onkin ihan siedettävästi toteutettu räiskintäpeli, tarjolla ei ole mitään sellaista, joka antaisi syyn innostua.
PÄÄSTÖTODISTUS
Edeltäjäänsä parempi, mutta silti kurjasti vaisumpi räiskintäpelin jatko-osa
– MIKKO RAUTALAHTI
