Another Code R: A Journey Into Lost Memories

30.06.2009

Another Code R: A Journey Into Lost Memories -seikkailupelin ensimmäinen osa julkaistiin DS:lle muutama vuosi sitten. Tällä kertaa pelin päähahmo, 16-vuotias Ashley matkustaa Lake Julietin leirintäalueelle tapaamaan isäänsä, kokoamaan muistijälkiä kuolleesta äidistään ja selvittämään mitä samassa paikassa tapahtui 13 vuotta sitten.

Ensimmäisen tunnin ajan peli on kuolettavan pitkäveteinen. Vuorovaikutus on pelkkää dialogien läpiklikkailua eikä pelattavaa ole nimeksikään. Juuri kun on aikeissa luovuttaa, peli muuttuu kiinnostavammaksi. Another Code R tarjoaa japanilaisten seikkailu- ja roolipelien tapaan runsaasti dialogia. Mykät hahmot suoltavat tekstiä ruudulle rivi toisensa jälkeen. Peli on ennemminkin vuorovaikutteinen mysteerikertomus kuin varsinainen peli.

Tarina etenee lineaarisesti eikä pelaajalle anneta edes mahdollisuutta tehdä asioita toisin tai poiketa reitiltä. Pelihahmot ohjaavat pelaajan nopeasti oikeaan suuntaan, jos tämä yrittää tehdä asioita käsikirjoituksen vastaisesti tai lähteä harhailemaan. Dialogin seuraamista on höystetty osoita ja klikkaa tehtävillä, juonta seuraavalla seikkailulla sekä varsin monipuolisilla pulmatehtävillä. Pelaajan pitää esimerkiksi löytää vihjeitä, keskustella muiden hahmojen kanssa, ottaa valokuvia tai yhdistää löytämiään esineitä oikealla tavalla.

Visuaalisesti peli tukee mysteeritarinan tunnelmaa hyvin, vaikka toistoa onkin paljon. Samat animaatiot, pitkien dialogien läpikelaaminen, suppea ääniraita ja itseään toistava toiminta puuduttavat. Pelattavaa kuitenkin riittää paljon eikä oppimiskaari ole jyrkkä edes aloittelijalle. Alkukankeuden jälkeen juuri tarinankerronnan polveilevuus, mielenkiintoiset käänteet ja monipuolisempi pelattavuus pitää kiinnostusta yllä. Pelin kartta sekä erilaiset toiminnallisuudet on hyvin suunniteltu. Wii-ohjainta on käytetty pelissä onnistuneesti ja monipuolisesti. Pelaajan pitää toisinaan keksiä, miten ohjainta tulee käyttää missäkin yhteydessä.

Another Code R ei tarjoa suuria ahaa-elämyksiä tai jätä tilaa luovuudelle, joskin vuorovaikutteista tarinaahan tässä seurataankin. Peli on lajityypilleen uskollinen ja visuaalisesti onnistunut. Se tarjoaa melko yksinkertaista ongelmanratkaisua sekä osoita ja klikkaa seikkailemista mysteeritarinan juonen mukaisesti. Peli ei ole erityisen ansiokas lajityyppinsä edustaja, mutta hitaan alun jälkeen mielenkiintoinen tuttavuus tarinavetoisemmista osoita ja klikkaa peleistä pitäville.

PÄÄSTÖTODISTUS
Vuorovaikutteista tarinankerrontaa ja ongelmanratkaisua mystisissä kulisseissa.

ARVOSTELIJA
SONJA KANGAS