Angry Birds Rio

01.06.2011

Angry Birds on tarpeeksi suosittu, että peruskonseptia ei tarvinne selittää. Lintuja ammutaan ritsalla päin esteitä. Alkujaan kännykkäpelinä startannut Angry Birds on sittemmin levinnyt kaikille mahdollisille alustoille. Jatko-osiakin on jo ehtinyt ilmestyä pelin Angry Birds Seasons muodossa.

Angry Birds Rio on lisenssipeli, joka liimaa pelisarjan tutut vihaiset linnut piirroselokuva Rion maailmaan. Tällä kertaa ei ammutakaan sikoja, vaan vapautetaan lintuja. Myöhemmin pääsee kurmottamaan ketalemaisia apinoita. Peli alkaa varastorakennuksesta ja jatkuu viidakossa. Salakuljettajat kaappaavat edellisten pelien lintusankarit ja toimittavat nämä Rio de Janeiroon. Linnut eivät tietenkään itse tarvitse apua pakenemisessa, mutta päättävät kuitenkin jeesata paikallisia, avuttomampia siivekkäitä.

Pelillisesti Rio on tuttua kamaa. Varastossa on katosta roikkuvia koukkuja, mutta taustat vaihtamalla nämä voisivat hyvin olla minkä tahansa aikaisemman Angry Birds -pelin kenttiä. Uusia lintutyyppejä tulee vasta aivan lopussa. Vanhat linnut ovat ehtineet tulla aikaisemmissa peleissä jo hyvinkin tutuiksi. Tämän valossa onkin pakko ihmetellä, miksei uusilla ideoilla reposteltu enempää.

Angry Birdsin ydinongelma on edelleenkin ratkaisun ja läpi viennin välinen kuilu. Pelin kontrollit ovat niin epätarkkoja, että pelaaminen on hakuammuntaa. Ensin täytyy keksiä, miten kenttä ratkaistaan, ja sitten sohia siihen suuntaan tarpeeksi kauan että homma menee läpi. Rasitusta lisää myös pelin kummallinen tapa jakaa tähtiä erilaisista suorituksista. Joskus nappiin mennyt peli on vain yhden tähden arvoinen, joskus taas hutiloimalla saa täydet kolme.

Parasta pelissä on kaikki se, mikä ei ole Angry Birdsiä: Rio-elokuvasta löydetyt hahmot ja maisemat. Valitettavasti elokuvasta on tuotu myös musiikki. Se käy pian hermoille niin pahasti, että äänet laittaa kokonaan pois.

Angry Birds Rio ei ole järin olennainen, mutta onpahan kuitenkin parempi kuin Rion pohjalta tehty, konsoleille julkaistu bilepeli. Mukana on erilaisia pieniä teknisiä uudistuksia, jotka saavat peruskaavan toimimaan paremmin. Ongelmana kuitenkin on se, että peruskaava ei ole tarpeeksi palkitseva että sitä jaksaisi jauhaa näin pitkään. Niille, jotka eivät ole koskaan pelanneet yhtäkään Angry Birds -peliä, Rio on mainio hankinta, mutta onko sellaisia ihmisiä enää olemassa?

PÄÄSTÖTODISTUS
Klassisen sekopäämätkinnän mainio päivitys.

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON