Vuonna 1992 julkaistu Alone in the Dark aloitti pitkälti koko selviytymiskauhupelien lajityypin. Huolimatta aikakauden vaatimattomasta tietokonegrafiikasta peli onnistui olemaan tunnelmallinen ja jännittävä kokemus, joka poiki useita jatko-osia.
Eden Games -studion uusi Alone in the Dark sijoittuu nykypäivään, mutta yllättäen sen päähenkilö on samainen Edward Carnby, joka seikkaili 20-luvulle sijoittuvassa alkuperäisessä pelissä. Juonen alussa pelihahmo on tilanteesta aivan yhtä pihalla kuin pelaajakin, mutta pohdiskeluihin ei ole juuri aikaa. Rakennus Edwardin ympärillä alkaa hajota, omituiset halkeamat lohkovat seiniä ja jokin ottaa ihmisiä valtaansa. Pian keikutaankin hissikuiluissa, kiipeillään rakennuksen ulkoseinillä ja seikkaillaan Central Parkissa.
Alone in the Dark pyrkii tuomaan kuluneeseen lajityyppiin uusia elementtejä, joista mielenkiintoisin on tulen ja valon käyttö. Tuli on ainoa asia, jolla viholliset voi tappaa pysyvästi. Pelihahmo voi napata esimerkiksi tuolin, pitää sitä liekeissä kunnes se syttyy palamaan ja hutkia sillä vastustajia, tai vaikkapa polttaa etenemisen estävän puisen palkin. Ongelmia ratkotaan myös fysiikkamallinnuksen avulla. Esimerkiksi pelin alussa joudutaan tuuppimaan vapaana roikkuvaa sähkökaapelia seinässä olevan kielekkeen taakse. Ohjaimen toisella tatilla liikutetaan pelihahmon kädessä olevaa esinettä, jolla voi huitoa niin ympäristöä kuin vihollisiakin.
Paperilla sekä alkumetreillä Alone in the Dark vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta todellisuus iskee pian kuin tiilenpuolikas otsaan. Pelin ohjaus on niin kankea ja keskentekoinen, että hyvin pian huomaa taistelevansa ohjainta, ei vihollisia vastaan. Yksinkertaisimpienkin asioiden tekeminen tuntuu kankealta, hahmo liikkuu kuin siirapissa kahlaten ja kenttäsuunnittelukin tökkii paikoin. Asiaa eivät auta bugit, jotka saattavat vaikkapa jättää etenemisen kannalta olennaisen vihollisen oven taakse jumiin. Myös takin taskujen koluamiseen perustuvasta esinevalikosta on saatu hämmästyttävän hankalakäyttöinen.
Alone in the Dark on peli, josta tekisi todella mieli pitää, mutta tunnelmaa tappavat bugit ja kankea ohjaus tekevät siitä todella, todella vaikeaa. Tämä on suuri harmi, sillä pelistä löytyy ideoita ja innovaatioita, jotka olisivat kunnolla toteutettuina loistavia. Pelissä on ehdottomasti hetkensä, kuten eräs pelihistorian tunnelmallisimmista autotakaa-ajoista. Näiden hetkien takia kärsivällisen pelaajan kannattaa hankkia Alone in the Dark viimeistään alelaarista, mutta sujuvan ja kevyen pelattavuuden ystävien kannattaa säästää kiroilua ja rahaa ja jättää peli hankkimatta.
PÄÄSTÖTODISTUS
Huonon ohjattavuuden pilaama tunnelmallinen kauhupeli