Tasohyppely on PC:llä jo lähes kuollut genre, eikä uusia yrittäjiä ole monta. Kuin tuhkasta nousee uusi sankari, Akimbo, ja pelastaa maailman ilkeän pahiksen suunnitelmilta… No, ei sentään pidä sekoittaa todellisuutta ja unelmia.
Akimbo: Kung-Fu Hero on varsin perinteisellä juonella varustettu tasoloikka. Akimbo on nimensä veroisesti itämaiseen tapaan vihulaisia turpaan mättävä potkukone. Juoni on täyttä tuubaa lohikäärmeineen ja shamaaneineen, mutta eipä juoni yleensä kovin suurta osaa tasohyppelyissä olekaan näytellyt.
Tasohyppelyn tukipilari on ohjattavuudessa. Jos hahmon ohjaaminen ei ole hauskaa ja helppoa, peliä ei pelasta mikään. Akimbo on mielenkiintoinen tapaus tässä mielessä, sillä varsinkin alussa potkijasankarin ohjaaminen tuntuu luonnottomalta ja hankalalta, mutta muutaman ensimmäisen kentän jälkeen siihen tottuu ja valitus loppuu. Akimbon laajan liikevaraston täysimittainen käyttäminen on kuitenkin hankalaa, mutta onneksi perusliikkeillä pärjää pitkälle ja erikoisempia hyppyjä voi harjoitella tilanteen tullessa.
Kontrolleja enemmän harmittaa pelin ”uudestaan!” -mentaliteetti. Teletapit olisivat varmasti innoissaan, kun samoja kohtia pitää koluta uudestaan vain sen takia, että sattui matkan varrella osumaan viholliseen tai hyppäämään rotkoon (tätä siis tapahtuu usein). Kovin pitkiksi ajoiksi ei ruudun ääreen välttämättä siis liimaudu, niin pirullisen ärsyttävä peli Akimbo voi välillä olla. Eniten kung-fu-miehen ohjaileminen ottaa pattiin, kun checkpoint-lippu näkyy ruudun oikeassa laidassa ja viimeinen hyppy epäonnistuu.
Harhailua ei sentään onneksi ole paljon, joten sormi menee vain harvoin suuhun. Kentät ovat juuri sitä mitä voi odottaakin, ja teemoja löytyy noin yhden käden sormien verran. Pelialue on jaettu saariin, ja jokaisen saaren viimeinen kenttä on perinteikkäästi tyyliä ”kuole n+1 kertaa ja keksi keino tappaa loppuvastus”. Akimbon kohdalla huijausten suosiminen ei ole hirveä rikos, sillä muuten peli-ilo loppuu lyhyeen, varsinkin nuoremmalla väellä.
Yksinpelattavaa riittää useammalle iltapäivälle, varsinkin jos aikoo koluta pelin 100 prosentin arvoisesti. Puzzleja ei sen pahemmin ole, muutamassa kohdassa pitää vipua käännellä ja toisissa ratsastaa kilpikonnalla, mutta aivonystyrät eivät hommassa paljon joudu raksuttamaan. Moninpeliä ei ole, mikä ei tietenkään ole pelityypin huomioon ottaen mikään ihme.
Tekniikassa on reikiä lähes joka osa-alueella. Asennus nyt vielä sujuu koneella kuin koneella, mutta oma pääkoneeni ei suostunut peliä käynnistämään edes näytönohjaimen vaihdon jälkeen. Kakkoskone pyöritti peliä sulavasti (Matrox G400 -näyttis), joten ei muuta kuin pääkoneesta äänikortti kakkoskoneeseen, jotta äänetkin toimisivat. Ongelmia on ollut muillakin, joten pieni varoituksen sana lienee paikallaan. Omat ongelmansa on myös ruudunpäivityksellä, joka on aluksi vähän nykivää. Yllättäen tähän tottuu kohtuullisen nopeasti, enkä itse huomannut nykimistä pitemmän session jälkeen enää ollenkaan. Peli luultavasti pyörii vähän vanhemmillakin kokoonpanoilla, sillä vaatimukset ovat heikkotehoisen P2:n luokkaa.
Manuaali on karsea tekele. Voisin melkein vannoa, että manuaalissa esiintyvästä kielestä on vastannut yksi ja sama henkilö, sen verran hupaista kielenkäyttö on. Manuaalinsa voi lukea suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi tai islanniksi. Myös itse peliä voi pelailla vaikkapa ruotsiksi, jos se jotakuta kiinnostaa.
Grafiikka on omalla tavallaan ihan kelvollista, eikä värikäs maailma häirinnyt allekirjoittanutta. Lapsille suunnatusta karkkigrafiikasta voi tietenkin olla monta mieltä. Sivulta kuvattu kuvakulma on se sama perinteinen, mitä lajityypin peleissä on käytetty menestyksekkäästi jo vuosia. 3D-kikkailua on lähinnä hahmojen muodossa, eivätkä hahmot aina istu saumattomasti taustaan.
Akimbon musiikit ovat tyypillistä tiluliluttelua, mutta alkuärsytyksen jälkeen siihen tottuu. Äänissä jatkuu sama linja, tosin kuulohermot eivät kaikista äänistä pidä totuttelun jälkeenkään. Kenties äänimaailma uppoaa paremmin nuoreen väestöön.
Pelin tekijätiimistä löytyy mielenkiintoinen nimi. Chaos Works ei varmasti sano suurimmalle osalle yhtään mitään, mutta henkilökohtainen respekti oli aikoinaan hyvinkin korkealla mainion Fire Fight -räiskintäpelin ansiosta. Hiljaiseloa (?) viettäneen ryhmän paluu ei tosin ole kovin onnistunut, mutta kenties tulevaisuudessa voi odotella kunnon räimettä.
Akimbo tipahtaa väistämättä tasohyppelyiden keskikastiin, parempia voi löytää ilmaiseksikin. Pähkinänkuoreen puristettuna Akimbo: Kung-Fu Hero on liian vaikea, liian lyhyt ja liian tylsä, jotta siitä jaksaisi pitempään kiinnostua.