Robert E Howardin tarinoihin perustuva Age of Conan lupaa jotain uutta: verkkoroolipeliä, jossa fantasian tuttu haltia-kääpiö-puolituishuttu loistaa poissaolollaan. Pelattavia ihmiskansoja on kolme, hahmoluokkia on yhdeksän ja niiden kehitys perustuu World of Warcraftin lanseeraamiin kykypuihin. Pelin piti olla puhdasta pelaajien välistä mättöä, mutta yleisön pyynnöstä barbarointia ja linnakesotaa tarjotaan myös PvE-palvelimilla.
Age of Conan tarjoaa juuri sitä Hyboriaa, jota Howard kirjoitti. Hurme huppelehtii, sota on julmaa ja naiskauneutta on tarjolla kohtauksessa jos toisessakin. Tähän kyllästyisi äkkiä, jos sillä mässäiltäisiin ja pahisteltaisiin. Näin ei käy, vaan väkivallasta on tehty sodan karmea mutta luontainen osa, ja pikkutuhmasta meiningistä sekä ryypiskelystä sen rehti, melkein viaton vastapaino. Tulos on maailma, jossa miehet ovat miehiä ja naispelaajakin voi heittäytyä mukaan äijäilemään.
Pelin tunnelma luodaan jakamalla pakolliset tehtävät välianimaatiota muistuttavassa dialogi-ikkunassa. Kikka toimisi paremmin, jos kamera ei välillä näyttäisi mitä sattuu, mutta toimiessaan se on paljon tekstiboksia tunnelmallisempi. Lisäarvoa irtoaa myös siitä, että dialogit tarjoavat vaihtoehtoja, ja tehtävät poikkeavat iloisesti verkkoroolipelien peruslinjasta. Harvemmin sitä ennen on saanut soittaa suutaan tyhmiä pyytävälle NPC:lle, tai vaatia huijaria tunnustamaan.
Erilaisia pelityylejä tuetaan tavallista paremmin. Jokainen hahmo oppii hiippailemaan ja kiipeilemään, joten taisteluita voi halutessaan välttää. Tasoerot eivät estä kavereiden kanssa pelaamista, sillä Mentor-mekanismi antaa nostaa alemman tason hahmon tilapäisesti mentorin tasolle. Lisäksi kaikki pelin alueet on instanssoitu, ja samat tehtävät voi suorittaa joko soolopelaajille mitoitetussa Normal-instanssissa tai vaativammassa Epic-tilassa ryhmän kanssa.
Pelin ydin on hehkutettu taistelujärjestelmä, joka vaatii jatkuvaa osallistumista, ja palkitsee strategisen otteen. Aseet osuvat aidonoloisesti laajoissa kaarissa, väistäminen todella suojaa, ja perusmätkeellä ei selviä juuri mistään. Tehokas melee vaatii aktiivista väistelyä sekä komboja, jotka aktivoidaan konsolipelimäisillä nuolinäppäinsarjoilla. Lahjakas kombotus on ero hengenmenon ja elokuvallisen näyttävän riemuvoiton välillä.
Age of Conan on erilainen, uskalias ja graafisesti upea pakkaus, joka ansaitsisi ysin hetkessä – ellei sen käyttöliittymä olisi raivostuttavien pikkuvikojen harakanpesä. Ryhmäkavereista on vaikea pitää huolta, koska ryhmälista näyttää muista vain osumapisteet. Keskustelukanavia ei voi luoda, eikä tekstien väriä muuttaa selkeämmiksi. Hahmon vaihtaminen vaatii koko pelin käynnistämistä uudelleen. On selvää, että Funcom teki ensin taistelumekaniikan valmiiksi, ja jätti muun käytettävyyden ”katotaan myöhemmin” -listalle. Sapiskaa sellaisesta.
Virheineenkin Age of Conan on silti menestys. On melkoinen temppu tuoda fantasia-mmorpgien puhkikaluttuun lajityyppiin jotain uutta, kiinnostavaa ja rehellisen äijää. Vielä komeampaa on, jos innostus jaksaa kantaa yli alkumetrien.
PÄÄSTÖTODISTUS
Miehekästä menoa ja uudenlaista MMO-taistelua
