Afro Samurai, siinäpä kaksi sanaa, joiden ei luullut mahtuvan yhteen lauseeseen. Kaukana idässä joku kuitenkin keksi idean yhdistää ”joujou ghetto jou”-mentaliteetin sekä japanilaisten samuraiden sotureiden tien. Näin saatiin kasaan ensimmäiset ainekset soppaan, jonka lopputuotteina kauppojen hyllyille on saapunut myös väkivaltainen ja tyylikäs hack’n’slash-peli, Afro Samurai.
Kuten niin monissa viipalointipeleissä, myöskään Afro Samuraissa tarina ei näyttele pääosaa. Peliin on rustattu näppärä kostotarina, jonka myötä vihollisten viipaloinnille saadaan oikeutus ja päämäärä. Tarina ei ehkä ole sieltä kaikkein kattavimmasta päästä, mutta Samuel L. Jacksonin johdolla hyvää työtä tekevät ääninäyttelijät saavat siihen mukavasti eloa.
Isolla tukalla ja järeillä veitsillä varustettu sankarimme osaa tempun jos toisenkin. Pelaamisen peruste on luonnollisesti hyökkäysnappien silmitön hakkaaminen, jonka myötä yksittäiset hyökkäykset muuttuvat pidemmiksi komboiksi. Hyökkäyksiä ja komboja onkin mukavan paljon, joten itse mäiskeeseen ei kyllästy edes pidemmän pelisession aikana. Lisäksi pelaaja voi hidastaa aikaa ja pistää viholliset paloiksi vielä astetta näyttävämmillä tavoilla. Ja kyllä, kyseessä on K18-peli.
Mättäminen on Afro Samurain suurin vahvuus. Silloin tällöin eteen tulevat tasohyppelypeleistä karanneet kohtaukset puolestaan… noh, ne olisi voinut jättää pois. Hyvä draivi katkaistaan usein turhilla hyppelyillä ja vipujen vääntelyillä, jotka rikkovat pelitemmon ja hidastavat peliä.
Afro Samurain visuaalinen toteutus on erittäin näyttävää. Hidastukset, efektit ja yleinen visuaalinen tyyli ovat osa viehätystä. Myös kenttäsuunnittelu on pääosin onnistunut, joten ulkoasusta Afro Samurai saa todella korkeat pisteet.
Komeat grafiikat ja hyvä pelattavuus kantavat Afro Samurain pitkälle. Se sisältää kaiken, mitä kunnon ”poikki ja pinoon” -pelin pitääkin. Sääli vain, että pelikehittäjät eivät ole tyytyneet hiomaan keskeisintä sisältöä vielä parempaan kuosiin, vaan lisänneet mausteeksi turhia tasohyppelyelementtejä. Jep, jotkut ovat onnistuneet sovittamaan nämä kaksi palikkaa samaan pakettiin, mutta Namcolla neliö ei mahtunut ympyrän aukkoon. Afro Samurai voisi siis olla nykyistäkin tiukempi paketti, mutta tällaisenaankin peli kestää vertailun.
PÄÄSTÖTODISTUS
Veitset viiltävät terävästi – tasohyppely on tylsempää