Vuosisadan rahastus: pelin julkaisija myy pelinsä naishahmoille tissibikinejä törkyhintaan

11.09.2013

Japani, tuo hämyinen maa. Viime viikolla Metal Gear Solid -sarjan isä Hideo Kojima selitteli Twitter-kommenttejaan ja sai puolustajakseen jopa uuden pelin naishahmona toimivan mallin.

Vaan japanilaiset ne yllättävät taas kulttuurieroillaan. Nousevan auringon maan Team Ninjan tekemään ja vuonna 2012 Tecmo Koein julkaisemaan Dead or Alive 5 -tappelupeliin on nyt viimein länsimaissa saatu uusi Ultimate Sexy Costumes Pack. USCP oli mukana pelin japaniversion keräilyversiossa, mutta bikinipaketti julkaistaan nyt länsimaissa myös erikseen – suolaiseen 15 dollarin/euron hintaan.

Mitä pakettiin sitten kuuluu? No, neljätoista kappaletta bikineitä ja paljastavia asuja. Siinä se. Yksittäisen bikiniasusteen voi naispuoliselle pelihahmolleen ostaa muutamalla eurolla.

Ottaen huomioon, että Dead or Alive 5:n saa hankittua itselleen helposti vaikkapa verkkokaupasta parilla kympillä, niin hieman outoja tunnelmia kyseinen paketti herättää. Vaan mikäs siinä: jos pelihahmonsa välttämättä pikkubikineihin haluaa pukea, niin kai siitä voi maksella ihan maltaitakin.

YouTube video