Spotify uuteen aluevaltaukseen – vielä ei ole tietoa, milloin uudistus näkyy Euroopassa

Spotifylta uusi aluevaltaus.

22.09.2022

Spotifyn kautta voi ostaa itselleen nyt äänikirjoja USA:ssa. Palvelu lanseerattiin USA:ssa eilen. Mukana lanseerauksen yhteydessä on yli 300 000 nimikettä.

Kirjoja ei ainakaan vielä voi striimata kuukausimaksullisesti. Jokainen kirja ostetaan Spotifyn äänikirjapalvelusta erikseen.

Hinnat vaihtelevat kirjojen mukaan. Esimerkiksi Taru sormusten herrasta -kirjan kuuntelu maksaa noin 25 dollaria per nide.

Jo aiemmin Spotify on tehnyt isoja liiketoimintauudistuksia ja -ostoja. Se hankki itselleen oikeudet Joe Roganin podcastiin, ja tätä nykyä myös FC Barcelona -jalkapallojoukkueen sponsori.

Vielä ei ole tietoa, milloin äänikirjapalvelu saapuu muille markkina-alueille.

Lisää luettavaa