Ympäröi itsesi äänellä – arvostelussa Astro A50 -pelikuulokkeet

Hakusessa astetta järeämmät kuulokkeet?

Astro A50:n huomiotaherättävän massiivinen ja komea paketti pitää sisällään langattomat kuulokkeet sekä niiden toimivuuteen vaaditun telakan. Lisäksi mukana on pakattu metrin mittainen optinen äänikaapeli ja micro-USB-johto.

Ennen ääninautintoja on kuitenkin pidettävä huoli, että kuulokkeiden ja telakan firmware ovat ajan tasalla. Tiltin arvostelemissa kuulokkeissa oli aluksi monenlaisia ongelmia – pahimpana kuulokkeiden täysin riittämätön maksimiäänenvoimakkuus – jotka onneksi korjaantuivat kahdella päivityksellä. Paketit ladataan PC:llä tai Macilla selkeästi toteutetulla Astro Command Centerillä. Päivitysten lisäksi sillä hoidetaan muun muassa kuulokkeiden kolmen eri ekvalisaattorimoodin tasoja. Kaikki toimii niin kuin pitää.

Testissä ollut Astro A50 -yksilö oli PC/Mac/PS4-yhteensopiva. Peliäänet toistuvat kiltisti myös Xbox Onen kautta, mutta mikrofoni pysyy sen kanssa mykkänä. Xbox Onelle onkin myynnissä oma versio, joka toki toimii myös PC:n ja Macin kanssa. Huomioitavaa on, että Xbox One -versio tukee Dolby Atmosta; tätä herkkua ei PS4-versiossa ole, vaan sen kanssa on tyydyttävä Dolby Audio 3D -simulointiin.

Testissä kuulokkeita käytettiin kymmeniä tunteja lähinnä PlayStation 4:n kanssa. Telakan 3,5mm:n aux-liitäntää testailtiin omaa kaapelia käyttäen muutamien tuntien ajan. Aux-liitännän kautta ääneen tuli selkeitä häiriöitä, joten kuulokkeita kannattaa käyttää niin kuin niitä on tarkoituskin – optisen äänikaapelin kera.

Astro A50:n telakka eli base station ottaa virran USB:n kautta. Näin ollen se kytketään konsoliin tai tietokoneeseen sekä USB-virranotto- että äänikaapelilla. Telakan pohjassa on kumipehmusteet, joten se pysyy varsin hyvin paikoillaan tasaisilla pöytäpinnoilla. Etulevyssä olevat merkkivalot kertovat kuulokkeiden virran tason, äänilähdön (PC tai PS4), äänimoodin (Dolby Audio tai stereo) sekä käytössä olevan ekvalisaattorin (1-3). Kuulokkeet asettuvat telakkaan magneeteilla, jolloin ne latautuvat vaivattomasti seuraavaa käyttökertaa varten. Täydellä latingilla kuulokkeet möykkäävät helposti yli 15 tuntia.

Kun kuulokkeet asettaa vaakatasoon pöydälle, kytkeytyvät ne noin 15 sekunnin jälkeen virransäästömoodiin. Tämä sammuttaa myös telakan merkkivalot äänilähtöä lukuun ottamatta. Pöydältä nostettaessa kuulokkeet ja merkkivalot kytkeytyvät taas päälle parissa sekunnissa. Haluttaessa kuulokkeet pysyvät pöydällä myös pystyasennossa, jolloin ne eivät heittäydy virransäästötilaan.

Kuulokkeissa itsessään on virtakytkimen lisäksi kaksi toimintanäppäintä, äänenvoimakkuuspyörä sekä peliäänien ja puheen tasapainonäppäimet. Toimintanäppäimillä hallitaan audio- ja ekvalisaattoritiloja kun taas tasapainonäppäimillä saa voimistettua joko chat- tai peliääniä oman mieltymyksen mukaisesti.

380 grammaa painavien kuulokkeiden over-ear-korvatyynyt ja pääpanta on pehmustettu mukavasti, ja kuulokkeita jaksoikin pitää päässä useita tunteja putkeen. Kuulokkeet ovat Mod Kit -yhteensopivat, joten pehmusteet voi myös vaihtaa itselleen sopiviksi mikäli alkuperäiset eivät miellytä sataprosenttisesti. Kuulokkeiden mikrofoni mykistyy puomia nostamalla. Se asettuu esimerkillisen hyvin sangan viereen. Halutessaan kuulokekuppeja voi kääntää 90 astetta, jolloin kuulokkeet asettuvat kauniisti kaulalle lepäämään.

Astro Command Center on äärimmäisen selkeä.

Varsinaisessa päätehtävässään eli äänen toistamisessa Astro A50 suoriutuu erittäin hyvin. 40mm:n elementit toistavat ääntä kattavasti (taajuusvaste 20Hz – 20000Hz) eikä äänimaailma puuroudu kovassakaan rytäkässä. Langaton yhteys hoidetaan 2,4GHz:n taajuudella pätkimättömänä ja viipeettömänä. Kuulokkeille luvataan yhdeksän metrin kantosäde telakkaan, mutta testeissä päästiin tätäkin pidemmälle. Ääni kulki kiltisti myös seinän läpi.

Kuulokkeiden Dolby Audio 3D -tila muokkaa ääntä rajusti surround-tyyliseksi. Tässä tilassa stereoerottelu heikkenee huomattavasti, mutta sen sijaan äänimaisema muuttuu kuulijaansa ympäröiväksi. Lopputulos on varsin kelvokas vaikkei mistään aidosta surroundista olekaan kyse. Toisiin peleihin ja etenkin elokuviin Dolby soveltui mainiosti, mutta tarkkuutta vaativissa peleissä normaali stereotila ajoi asiansa paremmin. Kummankin vaihtoehdon dynamiikka on erittäin hyvää ja etenkin ekvalisaattoria säätämällä soundiin saa halutessaan hienoa jytinää.

Astro A50 on laadukas ja miellyttävä kuulokemikrofoni. Äänessä on riittävää potkua eikä Dolby-tilan mahdollisuuttakaan voi moittia. Kaiken lisäksi kuulokkeiden säilytys telakan päällä on kaunis ja näppärä ratkaisu, jota eivät useat muut kuulokevalmistajat tarjoa. Näihin todellakin kannattaa tutustua – ellei sitten hinta pelota.

Astro A50 kustantaa noin 350€.

Astro A50:n telakan perästä löytyy kaikki tarvittavat reiät.