Keventynyt kotikonsoli vaiko lihavoitunut käsilaite? – Tarkastelussa Switch Lite

Switch oli jo alkujaan käsi- ja kotikonsolin yhdistelmä, mutta konsolin kevennetty versio tekee rajapinnasta entistä häilyvämmän.

Vaikka Switch porskuttaa vasta kolmatta vuottaan, spekulaatiot ja huhut Nintendon uusiutuneesta konsolista ovat velloneet jo pitkään. Japanilaisyhtiön ilmoitus uudesta Switch-versiosta ei siis tullut yllätyksenä, mutta laitteen ensitiedot hämmästyttivät silti. Maiskuttelun jälkeen uusi ja kooltaan pienempi Switch Lite tuntuu kuitenkin loogiselta siirrolta. Onko laitteesta loppuvuoden myyntihitiksi?

Switch Lite on suunniteltu korvaamaan jo taipaleensa ehtoopuolella olevaa Nintendo 3DS -käsikonsolia. Vaikka alkuperäinen Switch irtoaa telakasta vaivattomasti matkaan, on laite kokonsa puolesta hitusen hankala vempain taskuun sullottavaksi. Lite-malli (91,1 mm x 208 mm x 13,9 mm) nappaa alkuperäisen laitteen mitoista kymmenisen prosenttia pois. Vaikka keventynyt laite on yhä selvästi puhelinta isompi, on sen mukaanotto selvästi aiempaa helpompaa.

Oma Switchini on pysynyt aiemmin varsin tukevasti telakassa kiinni, sillä töllön kanssa pelaaminen on yksinkertaisesti mukavampi vaihtoehto. Lite tuo asiaan muutosta. 275 grammaa painava vempain on selvästi alkuperäisen laitteen lähes 400 gramman elopainoa kevyempi, joten tuoreen version kannattelu esimerkiksi sängyssä pötkötellessä tuntuu selvästi ergonomisemmalta.

Kantoon ottaminen on myös pakon sanelema asia, sillä kevennettyä Liteä ei saa ylipäätään kytkettyä telkkariin. Kyseessä on siis täysin kannettavaksi tarkoitettu laite. Kun laitteen tarkoitusperä lienee Nintendo 3DS:n päästäminen eläkkeelle, olisin kieltämättä haaveillut jonkinlaisesta yhteensopivuudesta.

Keventynyt koko on tullut pääasiassa näytön kustannuksella. Tuore näyttö on 5,5 tuumainen, joka näyttää merkittävästi alkuperäistä 6,2 tuumaista näyttöä pienemmältä. Ruutu on onneksi kirkas, joten tästä ei muodostu ongelmaa. Ainoa pieni haittapuoli ilmenee näppäimistöä sormilla kliksutellessa, jolloin pienentyneet ruudut lisäävät virhepainallusten määrää. Toki nakkisormilla on tekemistä asian kanssa.

Jo ensihetkistä lähtien tuntuu, että Nintendo arvelee Switch Liten kohdeyleisön olevan erityisesti alkuperäisen laitteen omistajat. Asennusvaiheen kieli- ja maa-asetusten jälkeen tehtävä profiililisäys mahdollistaa aiemman tunnuksen yhdistämisen vaivattomasti. Mikäpä siinä, molemmat laitteet ovat varmasti jatkossa käytössä. Rinnakaiselossa ei ole minkäänlaisia ongelmia.

Vaikka Nintendo on skarpannut Switch-aikakaudella verkkopalveluissaan, japanilaisyhtiöllä on vielä runsaasti matkaa. Haaveilin kahden Switchin loukkuun päästessäni vaihtavani sutjakasti laitetta riippuen huoneesta. Kaunis ajatus jää kuitenkin suunnittelupöydälle, sillä pilvitallennusten siirto on hetkittäin turhan haastavaa. Siinä missä Puyo Puyo Tetriksen tallennus siirtyi verkossa näppärästi, esimerkiksi Daemon x Machinan tapauksessa siirto vaati konsoleiden lähekkäin olemista. Se siitä vikkelästä pelipaikan ja -laitteen vaihdosta! Nintendolla piisaa vielä rutkasti tekemistä pilvitallennusten kanssa ennen kuin kahden Switchin taktiikka saavuttaa huippunsa.

Lite eroaa perinteisestä Switchistä käytettävyydeltään. Näkyvin ero on Joy-Coneissa, jotka ovat kiinni laitteessa. Ratkaisun vuoksi esimerkiksi Super Mario Odysseyn liiketunnistusominaisuudet loistavat poissaolollaan. Moninpelejä varten on syytä hankkia ylimääräinen ohjainpari. Lähinnä tarinavetoisia pelejä pelaavalle ratkaisu on kuitenkin hyvä.

Nintendo Switch vs Nintendo Switch Lite

Sen sijaan vasemman Joy-Conin nuolinäppäimien muuttaminen tuntuu erikoiselta päätökseltä. Perinteiset neljä erilaista painiketta on korvattu ristiohjaimella. Valitettavasti tuntuma on kuitenkin turhan muovinen ja ilmava. Esimerkiksi Puyo Puyo Tetriksen tarkkuutta vaativat komennot eivät luonnistu riittävän jämäkästi. Muutos tuntuu vielä parin viikon käytönkin jälkeen huonolta.

Liten akku vaikuttaa hitusen alkuperäis-Switchin vastaavaa paremmalta. Yhdellä latauskerralla pelasi mukavasti neljästä kuuteen tuntiin ilman ongelmia.

Lopulta laitetta koskeva kysymys on helppo: kannattaako Switch Liteä ostaa? Itse yllätyin suuresti kevennetyn mallin mukavuudesta. Konsoli on mukava ottaa kantoon esimerkiksi sänkyyn yöunilta varastamista varten. Edes selällään maatessa laitteen paino ei tunnu rasittavalta.

Toisaalta Litestä telakattomuus ja ylipäätään telkkarituen puute ovat alkuperäisen Switchin pussiin pelaavia rajauksia. Mikäli on edes hitusen epävarma siitä, haluaako konsolinsa yhdistää töllöön pelisessioita varten, kannattaa katse kääntää perinteiseen Switchiin. Lite kun tuo kannettavan käsikonsolin rajoitukset mukanaan.

Parhaimmillaan Lite on kuitenkin alkuperäisen konsolin ohessa. Kevennetyn painoksen kanssa sohvalta alkanutta seikkailua jatkaa vaikkapa työmatkalla. Vaikka Nintendon soisi vielä hitusen hiovan verkkopalveluitaan, kahden Switchin taktiikka vie viimeisenkin esteen käsi- ja kotikonsolipelaamisen välisestä kuilusta.

Ja se jos jokin on mullistavana lisäyksenä sulka Nintendon hattuun.

Nintendo Switch Lite on saatavilla kolmella eri värillä.

Tämän konsolivuoden syysmuodissa suositaan värejä. Ja harmaata.