Alustat: Xbox

Tämän hauskan ja hölmön keräilyfiguurin kaikki MGS-fanit tarvitsevat hyllyynsä

Metal Gear Solid on niitä pelisarjoja, joiden kaikista keskushahmoista on tehty vuosien varrella komeita keräilyfiguureja. Siitäkin huolimatta Figman tuleva sotilasfiguuri tavoittaa pelisarjasta jotain olennaista.

Vieläkö on alkuperäisen Xboxin pelit tallessa? – Nekin saattavat alkaa vielä pyöriä myös Xbox Onella

Xbox One alkoi vasta äskettäin tukea osaa Xbox 360:lle julkaistuista peleistä, mutta jo nyt on Microsoftin suunnalta vihjailtu mahdollisuudesta, ettei taaksepäin yhteensopivuus jäisi välttämättä vain edelliseen konsoliin. Xboxilla nimittäin ei pidetä sitäkään mahdottomana, että uuden sukupolven konsoli alkaisi ennen pitkää tukea myös alkuperäisen Xboxin pelejä.

Tulevan hittipelin jaetun ruudun moninpeli jää pois, koska ”Ihmiset ovat nykyään liian kiireisiä hengatakseen samassa paikassa”

Eilen uutisoimme siitä, kuinka useasta pelistä viime aikoina on jätetty yksinpelikampanjat eli tarinamoodit pois. Tällä kertaa otsikoissa on Halo 5: Guardians siitä syystä, että kehittäjätiimi 343 on päättänyt jättää tulevasta hitistään pois samalla sohvalla pelattavan jaetun ruudun moninpelin. Niin sanottu split screen -pelimuoto on ollut yksi pelisarjan suurimmista suoloista alkuperäisestä Halo: Combat Evolvedista lähtien – alun perinhän mukana ei nimittäin edes ollut nettipelaamismahdollisuutta.